JarnoPavlok-ranneke – sähköiskuja, vertaispainetta ja sakkoja motivaatioksi

Aktiivisuusrannekkeita on jo pitkään ollut markkinoilla, ja nykyisin samat ominaisuudet lisätään myös kalliimpiin sykemittareihin. Haasteena voi silti olla kerättyjen tietojen hyödyntäminen elintapojen parantamisessa. Ratkaisu on nyt kuitenkin kehitteillä, ja mikä onkaan parempi muutosmotivaattori kuin vanha kunnon sähköisku-menetelmä. Kas, saanko esitellä, Pavlok. Pavlok on ranteessa tai muuten lähellä ihoa pidettävä vekotin, jonka idea kuulostaa suorastaan nerokkaalle,

Lue lisää ›

RikuNike Air Zoom Structure 18 – tukeva ja nopea, onko sellaista olemassa?

Kun juoksubuumi todenteolla iski päälle 2000-luvun alkuvuosina, alettiin kenkien valinnassa kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota erilaisiin pronaatioihin ja supinaatioihin. Urheilukaupan ovista ei montaa kuluttajaa purjehtinut, joiden jalasta ei pientä ylipronaatiota olisi löytynyt. Kun aikaa sitten hieman kului, alkoi yhä suurempaa osaa kuluttajista kiinnostaa kevyemmät kengät, jotka miellettiin nopeammiksi ”kisakengiksi”. Tämän kolikon kääntöpuoli oli toki se,

Lue lisää ›

JarnoGarmin 920XT kerää edeltäjiensä ominaisuudet yhteen nipppuun

Garmin ei näytä turhia hidasteleva tuotejulkistuksissa, nimittäin sellaiseen tahtiin heiltä puskee uutuuksia markkinoille. Ensin tuli Forerunner 620 -huippumalli, jota seurasi Fenix2, minkä jälkeen oli hyvä väli päivittää edullisempi Forerunne 15 -malli. Ja nyt, noin vuoden sisällä neljännessä merkittävässä uudistuksessa, 900-sarja päivittyy versioon Garmin Forerunner 920XT. Edes Garmin ei kuitenkaan ole niin iso firma, että se

Lue lisää ›

JarnoThe Nike Zoom Fit Agility – responsiivista vaimennusta naisille

The Nike Zoom Fit Agility on naisille suunniteltu treenikenkä, jonka tarkoituksena on tarjota hyvää ja responsiivista vaimennusta nopeissa liikkeissä niin salilla kuin ryhmäliikuntatunneillakin. Syy parantuneelle responsiivisuduelle löytyy uudenlaisesta tavasta toteuttaa Air Zoom -vaimennus. Teknologia on rakennettu niin, että vaimennuspalojen sisään on laitettu tiukalle venytetyt, kudotut kuidut, jotka vapauttavat jännitteensä ja palaavat jälleen maakosketuksen jälkeen alkuperäiseen

Lue lisää ›

JarnoPolar M400 – Aktiivisuus-ja sykemittari samassa, edullisessa paketissa

Vähään aikaan Polarilta ei totuttu, ettei Polarilta kannattanut odottaa mielenkiintoisia julkistuksia, mutta sitten he iskivät alkuvuodesta pöytään V800:n. Tämä huippuluokan mittari kilpailee kahden muun suuren valmistajan, Suunnon ja Garminin, kanssa samassa sarjassa. Ja nyt sitten Kempeleläiset tuovat markkinoille toisen huippu-uutuuden, Polar M400:n. M400 on kohdistettu isoveljestään eroten hieman edullisempaan markkinarakoon, suositushinta on 199 euroa. Kyse

Lue lisää ›

JarnoNathan Zephyr 100 ja 300 – Taskulamppu juoksijalle

On taas se aika vuodesta, kun juoksija voi huoletta somistautua reteisiin trikoisiin ja 80-luvun teknoväreihin. Syksyn pimeydessä kukaan ei nimittäin näe häntä, mitä nyt heijastimet kimaltelevat autojen etuvaloissa. Kääntöpuolena on toki, ettei katulamppujen ulottumattomissa juoksijakaan näe eteensä. Useimpien ratkaisuna edellä esitettyyn ongelmaan on otsalamppu, mutta on tarjolla toisenlainenkin, neotraditionaalinen vaihtoehto: Nathan Zephyr 100 ja 300

Lue lisää ›

JarnoPolaroid Cube – OG Instagramin Action-kamera

Omien urheilusuoritusten ja -muistojen kuvaaminen on nykyään muidenkin kuin lautailijoiden, skeittaajien, alamäkipyöräilijöiden tai muiden vauhtihullujen hommaa. Kuvia ja videoita tulee juoksusta, kävelystä, purjehduksesta tai vaikka sukeltamisesta. Suosion myötä myös sopivien kameroiden lukumäärä on kasvanut hurjasti. Yhtenä tarjoajana on insta-kuvien ja -filtterien edelläkävijä, Polaroid. Firmalta ilmestyy nyt syksyllä mielenkiintoinen uutuus: Polarid Cube. Kuutiossa kiinnostavaa ovat sen

Lue lisää ›

JarnoColumbia Solar Camo – Väriä vaihtava kalastuspaita

No nyt! Olen jo pidemmän aikaa pohtinut uusien vaaleansinisten kauluspaitojen hommaamista, niitä kun ei voi olla koskaan liikaa. OR:stä kantautuneet tiedot Columbian uudesta kalastuspaidasta saavat kuitenkin harkitsemaan  päätöksen siirtämistä ensi kevääksi. Enkä minä muuten omista edes mato-onkea. Columbia Solar Camo ei olekaan pelkkä kauluspaita vaan paljon enemmän. Se on kalastuspaita, se vaihtaa väriä (palataan tähän

Lue lisää ›

RikuPowerbeat – tehodataa tehokkaaseen hintaan

Tarkempi tieto tai tieto ylipäätään pyöräilytehosta saattaisi merkittävästi auttaa monia pyöräilyä tai triathlonia harrastavia saavuttamaan uusia tasoja harjoittelussaan. Vaikka sykkeen mittaus on jo standardi kaikille vähänkään tavoitteellisemmin harjoitteleville, ei se kerro koko totuutta. Syke kertoo sen kuinka paljon kroppa tekee työtä, mutta ei sitä kuinka paljon se aikaan saa tulosta. Tässä kuvioihin astuu teho. Varteenotettavimmat

Lue lisää ›

JarnoTimex Ironman One GPS – Älykellon ominaisuudet ilman älypuhelinta

Puhelimen ja sykemittarin molemminpulinen hyödyntäminen on nykyisin tärkeä ominaisuus monen mittarivalmistajan huippumalleissa. Tämä vaatii kuitenkin kahden eri laitteen yhdistämistä, mikä harvoin on ideaali ratkaisu. Ja tähän saumaan iskee Timexin uusin mittari, Timex Ironman One GPS+. Uutuus vaikuttaa olevan yhdistelmä älykelloa ja harjoitustietokonetta. Älykelloon viittaavat viestintä- ja yhteysominaisuudet, tavalliseen sykemittariin mittausominaisuudet. Urheilussa kellosta saa irti perinteiset matkan, vauhdin,

Lue lisää ›