annaKadonnutta uintimotivaatiota metsästämässä

Siinä missä pyöräily- ja juoksutreeneihin motivaatiota ei koskaan tarvitse etsiä, olen huomannut uinnin suhteen olevani varsin fiilispohjainen harjoittelija. Saan aika ajoin motivaatiopiikkejä ja tällöin käyn useamman kerran viikossa hallilla. Viimeisen vuoden trendi omalla kohdallani on kuitenkiin pääosin ollut se, että olen saanut pakottaa itseni uintitreenien pariin. Olen jo aikaisemmin myöntänyt tämän johtuvan puhtaasti siitä, että kehitystä ei ole viime aikoina juurikaan tapahtunut eikä tällä menolla tapahdukaan

Kulunut kesä oli avovesiuinnin kulta-aikaa, lämpimät vedet ja pitkälle syksyyn jatkunut avovesikausi pitivät motivaation helposti yllä. Mutta syksy, ja uimahallien ruuhkaiset 25m altaat, huoh.

Sunnuntaina oli pitkästä aikaa hyvän fiiliksen päivä. Marraskuisen aamun kauniilla auringonnousulla, tyhjillä radoilla ja ulkoilmalla lienee osuutta asiaan. Täytynee useammin suunnata viikonloppuaamuisin Allas Sea Poolille.

Tyhjällä radalla oli helppo vetää oma treeni.

300AV I-vauhdilla
7x100vu II-vauhdilla
200 väliverkkaa
3x200vu I-II-III. lättäreillä
300LV I-vauhdilla
Yht: 2100

Tällaisten onnistuneiden uintien jälkeen kysyn itseltäni, mistä kiikastaa? Uinti on parhaimmillaan ihan mahtavaa! Onnistumiset toden totta ruokkivat toisiaan ja jos uintikertoja määrällisesti olisi enemmän, mahdollisuus onnistumisiin moninkertaistuisi. Toisin sanoen, useammin hallille.

Kommentoi

Kommentit