LauraBrändilähettilään tuotesuositus: juoksuhanskat

Kuten tiedätte, aloitin Kari Traa -brändilähettiläänä viime vuoden elokuussa pitkän yhteistyön jatkeeksi. Olen siitä asti miettinyt, että

miten voisin tuoda omia testikokemuksiani, tuotesuosituksia ja uutuuksia avoimesti myös teidän tietoon.

Instassa tuotteet näkyvät, mutta mitä oikeasti suosittelen ja mihin käyttöön?

Saan paljon kysymyksiä juuri varusteisiin liittyen. Eniten luonnollisesti juoksukenkiin ja juoksuvaatteisiin liittyen, koska niitä eniten testaan. Usein yksityisviestein, jolloin ne jäävät muilta pimentoon ja välillä suoraan kommentteina kuvan alle.

Kiitos ihan jokaisesta, toimivat varusteet ovat omakin intohimo, ovat aina olleet ja mielellään jaan käyttökokemuksia eteenpäin.

ASA:ssa olemmekin keskittyneet varuste- ja kenkätesteihin sivuston perustamisesta lähtien. Se on ollut yksi sivuston perustamisen pääajatus. Tarkoitus ei ole testailla varusteita itseä varten vaan nimenomaan jakaa kokemuksia eteenpäin. Tavoitteena on jakaa tietoa myös hieman syvällisemmin kuin ”ihanan väriset” tai ”hyvin toimivat”! 😉

Hyvät ja oikeaan käyttötarkoitukseen sopivat varusteet tekevät liikunnasta niin paljon mukavampaa. Tämä ei tarkoita sitä, että vaatteita ja kenkiä pitäisi olla kaapit pullollaan. Nimenomaan ei – vaan:

miten löytää omaan käyttöön sopivat ja itselle parhaiten istuvat varusteet?

Nämä ovat kovin yksilöllisiä asioita. En ikinä halua antaa arvosanoja tai laittaa esimerkiksi juoksukenkiä paremmuusjärjestykseen, sillä toisen jalkaan sopivat toiset kengät, toiselle toiset. Kenkätestit yritän pitää kattavina, juosten kengillä erilaisia lenkkejä lyhyestä pitkiin ja eri alustoilla.

Myös vaatteet vaativat usein pidempiä testejä, ennen kuin niiden ominaisuuksiin pääsee kunnolla tutustumaan. Esimerkiksi yksittäisen vitosen lenkin voi karkeasti ottaen juosta millä varusteilla tahansa, mutta pidemmillä lenkeillä ja vaikkapa maratonilla asia ei ole näin. Pienikin ylimääräinen sauma väärässä paikassa voi saada pahaa jälkeä aikaiseksi. Toisaalta jotkut trikoot toimivat kuntopiirissä, mutta eivät lainkaan juoksulenkillä.

Haluan jakaa varustesuosituksia jatkossa entistä koordinoidummin ja läpinäkyvämmin.

Jos löydän testaamistani vaatteista hyvän tuotteen, miksi en sitä tietoa eteenpäin jakaisi? Tästä alkaa siis postaussarja: brändilähettilään tuotesuositus
ja keskityn tässä sarjassa sattuneesta syystä nimenomaan Kari Traan vaatteisiin ja varusteisiin. Mielestäni tämä on suorastaan brändilähettilään velvollisuus, vaikka sitä minulta ei velvoitetakaan. 🙂

Kirjoitan suosituksia ja nostan esiin tuotteita, jotka mielestäni sen erityisesti ansaitsevat. Muistutan vielä, vaikka sen jo tiedättekin, että käytän Kari Traan vaatteita ilman lähettilään nimitystäkin. 😉

Aloitan järjestyksessä siitä, joista olen eniten kysymyksiä saanut:

Juoksuhanskat

Haluan nostaa merkiltä kahdet hanskat esiin, etenkin juoksua silmällä pitäen. Talvijuoksuun äärettömän toimivat hanskat ovat nimeltään Tove Glove.


Hanskat ovat tuulen-ja vedenpitävät, mutta ennen kaikkea riittävän lämpöiset pakkasellakin. Kädet eivät kuitenkaan hikoile, joten hanskat myös hengittävät. Usein hanskoissa ongelmana on ainakin itsellä niiden lyhyys eli hanskan ja takin väliin jää helposti väli, jonne pääsee tuuli kylmällä ilmalla. Näissä hanskoissa tuo on ratkaistu trikoo-osalla, joka pitää ranteet lämpiminä. Nämä muuten toimivat älyttömän hyvin myös hiihtäessä, testattu on.

Lämpimämmille syys- ja kevätsäille sopivat hanskat taas ovat nämä: Lise Glove.

Hanskojen juju on tuo tuulelta suojaava huppu, jonka voi esimerkiksi lenkin alussa pitää hanskojen päällä lämmittämässä, mutta veren lähdettyä kiertämään, sen saa näppärästi piilotettua sille varattuun taskuun. Useinhan käy niin, ettälenkin alussa sormet ovat jäässä, mutta loppupuolella tekee mieli juosta kokonaan ilman hanskoja!

Nämä hanskat ovat nerokkaat ja olen niitä ensimmäisen kerran kehuskellut jo kolmisen vuotta sitten eli nämä toistuvat mallistosta toiseen. Plussaa myös ”datailusormenpäästä” eli hanskat kädessä onnistuu myös instakuvan päivitys. 😉 Ainoa kehittämisehdotus, jonka olenkin välittänyt eteenpäin on, että tuo huppu olisi täysin vedenpitävä. Silloin hanskat olisivat aivan täydelliset.

Heräsikö kysymyksiä? Onko toiveita, mistä haluaisitte testikokemuksia?

Seuraavissa teksteissä luvassa omat suosikkini mm. merkin takeista ja sporttiliiveistä.

Reipasta viikkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa!

Kuvat hanskoista: Karitraa.com

Muut kuvat: Markku Lempinen

LauraEka juoksukisa kalenterissa!!

Se on kuulkaa ensimmäinen juoksukisa merkattu kalenteriin! Tarjoutui mahdollisuus New Balance -yhteistyön tiimoilta ottaa tiketti vastaan puolimaratonille* ja totta kai otin sen ilomielin vastaan!

New Balance on Helsinki City Runin yksi pääyhteistyökumppaneista ja HCR:lla on itsellenikin iso merkitys, kuten tiedätte, olen sen moneen kertaan hölkötellyt. Sehän on kiistatta kevään isoin ja tunnelmaltaan parhain juoksutapahtuma. Tänä vuonna 19.5. laajenee kokonaiseksi juoksupäiväksi!

19.5.2018 juostaan Suomen suurin puolimaraton Sportyfeel Helsinki City Runin lisäksi jo 38. kertaa järjestettävä Sportyfeel Helsinki City Marathon. Lisäksi uutuusjuoksut Helsinki City Marathonviesti, Helsinki City 5 sekä perheen pienimmille suunnattu Minimarathon.

Totta kai haluan olla aistimassa tunnelmaa paikan päällä.

Viime vuoden tapahtumasta jäi mahtava tunnelma mieleen. Eka pidempi juoksu raskauden jälkeen, joka ei todellakaan ollut mitenkään helppo, mutta maaliin pääsin ja tunnelma ratkaisi. Viime vuoden juoksun halusi ottaa todella varovasti ja mietinkin ihan loppuun saakka, osallistunko ollenkaan, koska en ollut synnytyksen jälkeen vielä pitkiä lenkkejä tehnyt. Synnytyksestä oli tuolloin kulunut 9kk.

Tänä vuonna onkin eri tilanne ja uskon, että ehdin muutaman pitkänkin lenkin juosta alle. Treeniryhmän juoksutreeneissä tulee kerran viikossa tehtyä juoksutreeni ja tänään mennään taas; vuorossa on vetoja!

HCR ei ole perinteisesti paikka, missä enkkoja tehtaillaan. Se on tapahtuma, jossa fiilistellään juoksua ja tunnelmaa isolla porukalla. Tänä vuonna kuitenkin saan ihan vapaasti juosta reitin alusta loppuun ja tavoitteena toki parantaa viime vuoden aikaa. 😉 Innoissani olen taas, nyt kun eka etappi on lyöty kalenteriin!!

Onko täällä muita HCR:lle tulijoita? Joko treenit on aloitettu? 🙂

xx Laura

Kuvat: Markku Lempinen

*osallistuminen saatu blogiyhteistyön kautta.

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraBotoxia ripsille!

Muistattehan, kun luovuin kestoripsistä viime keväänä, kahdeksan vuoden jälkeen. Siihen päätökseen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Ripset olivat onneksi säilyneet hyvässä kunnossa ja poiston jälkeen käytin muutaman viikon ajan Plume -seerumia. Samoihin aikoihin alkoivat kuitenkin ihovaikeudet ja jätin kaikki ”ylimääräiset” tuotteet pois. Harmittaa, että tuli silloin seerumi avattua ja käyttö jäi kesken. Myöhemmin en siihen oikein enää uskaltanut palata, kun puteli oli ollut jo niin pitkään auki.

Omien ripsien kanssa elo on ollut huoletonta ja helppoa, mutta päänvaivaa on aiheuttanut ripsien suoruus. Ei auta vaikka kuinka häärisi kääntäjän kanssa, ripset pyrkivät päivän mittaan suoriksi. Aiemmin, aina ripsihuoltojen yhteydessä monesti kuulinkin, kuinka suorat omat ripseni ovat.

Lähtötilanne

Törmäsin viime syksynä omien ripsien ”botox” -hoitoon, joka kyllä kuulostaa hurjemmalta kuin mitä on! 😀 Aloin tutkia Helsingin kauneushoitoloiden tarjontaa ja sieltä valikoitui nopeasti Hakaniemen torin kupeessa sijaitseva Beauty Studio Aimie. Pääsinkin heille Lash Lift & Lash Botox & Lamination* -palvelua testaamaan.

Lyhyesti sanottuna kyseessä on omien ripsien permanentti ja värjäys, mutta kuitenkin hieman enemmän. Perinteisen ripsipermanentin sijaan Lash Lift -hoidossa omat ripset nostetaan tyvestä silikonimuottien avulla ja värjätään, joka saa ne näyttämään pidemmiltä. Tätä täydennetään Lash Botox -käsittelyllä. Lash Botox sisältää mm. arganöljyä, keratiinia ja aminohappoja, jotka hoitavat, kosteuttavat ja vahvistavat luonnonripseä ja saa ripset näyttämään paksummilta sekä pidemmiltä. Hoidon lopuksi ripsiin sivellään vielä musta Lamination, joka tuo lisää tummuutta ja syvyyttä.

Lash Lift & Botox

Hoidon avulla on siis mahdollista saada kaarevammat ripset. Värjäys taas saa omat ripset näyttävät pidemmiltä, sillä ripsen päässä on aina vaaleampaa osuutta, joka tulee esiin värjäyksellä (tai ripsarilla). Koko hoito mahdollistaa sen, mitä lähdinkin hakemaan eli, ettei ripsiä tarvitse kääntää ja laittaa ripsaria joka käänteessä.

Hoito tuo pientä katseen kirkastusta ja helpotusta aamuihin. Tällä hetkellä kotona ollessa, en jaksa/ halua/ viitsi joka aamu sutia ripsivärin kanssa. Hoito sopii hyvin myös esimerkiksi ripsienpidennysten jälkeen tai vaihtoehtona kestoripsille.

Hoito kesti vajaat 2 tuntia ja sen jälkeen piti välttää hikoilua tai kastumista 24 h. Vaikutuksen pitäisi kestää ripsissä n. 6-8 viikkoa, riippuen tietysti omista ripsistä ja omista toimista. Kestoon vaikuttavat samat asiat kuin kestoripsienkin kanssa: oma ripsien kasvuaika, hikoilu, saunominen, ripsivärin käyttö, poisto jne.

Lopputulos

Ennen – jälkeen 🙂

Olen ollut tyytyväinen lopputulokseen, vaikka kyseessä on tosiaan täysin omat ripset, jotka on värjätty ja taivutettu. Näillä ei missään nimessä siis saa mitään ripsienpidennysefektiä, ainoastaan pienen freesauksen arki-ilmeeseen. Ostin kotiin mukaan vielä pienen pullon mustaa Lamination -ainetta, jonka avulla saan lisättyä väriä ripsivärin sijaan.

Aika näyttää, kauanko taivutus säilyy supersuorissa ripsissäni ja tulenko joskus tämän käsittelyn vielä uusimaan. Muissa kauneusasioissa tulen ainakin palaamaan takaisin, Aimien tarjonta on sen verran monipuolinen. 🙂

TARJOUS: Lash Lift & Lash Botox & Lamination hintaan 75 e (ovh. 89 e). Mainitse varatessa juoksujalkaa. Voimassa tästä päivästä toukokuun loppuun! 🙂

Beauty Studio Aimie | Sörnäisten Rantatie 6, Helsinki (Hakaniemen torin kupeessa) | 045 694 1003 | www.beautystudioaimie.com | info@beautystudioaimie.com

Kaunista viikon jatkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

*palvelu saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

LauraKevätuutukaisia New Balancelta

Instagramissa näittekin jo pikaiset esittelyt New Balancelta testiini tulleista kevään uutuuskengistä. Kahdet niistä ovat minulle ennastaan tutut:

Fresh Foam 1080v8

Fresh Foam ZANTEv4

Sekä yhdet täysin uudet:

1500v4 BOA

Näille kaikille kengille olen ajatellut testeissä pääkäyttötarkoitukset. 1080 jatkavat peruslenkkareina, niillä olen jo muutaman vuotta hoitanut suurimman osan lenkeistä. Joku Instagramissa kyselikin hyviä maratontreeniin soveltuvia juoksukenkiä. Tässä erinomainen vaihtoehto pitkille lenkeille ja monipuoliseen käyttöön, jos istuu muuten jalkaan!

Juoksukenkiä suositeltaessa on aina muistettava se, että se mikä sopii toisen jalkaan, ei aina sovi toiselle ja siksi suosittelen aina testaamaan useita malleja ja merkkejä omaan jalkaan. Ei kannata mennä siis väri ja ulkonäkö edellä, vaikka tässä 1080 mielestäni väri onkin varsin houkutteleva!

Zantet ovat olleet suosikkini ensimmäisestä mallista saakka. Ja löytyvät kaikki kenkäkaapistani edelleen. Näitä tulen käyttämään kevään aikana pääosin sisätreeneissä, sillä kaipailin sinne uusia kenkiä. Kevään edetessä ja kesällä tulevat pääsemään myös ulkotiloihin. Näitä testaan mielenkiinnolla, sillä mielestäni edeltävä versio ei tuntunut jalassa yhtä mukavalta kuin ensimmäiset.

1500v4 Boan vetämistä jalkaan odotan eniten! Siksi, koska ne ovat itselle täysin uudet sekä siksi, että tänä keväänä tulen vihdoin tekemään myös kovia, vauhdikkaampia juoksutreenejä!! Nämä ovat selkeästi ns. kisakengät eli kovaan ja nopeaan menoon tarkoitettu. BOA tarkoittaa tuota sivussa olevaa kiinnitysmekanismia, jota olen tässä sisätiloissa jo testaillut ja näppäräksi todennut.

Kirjoitan kengistä erikseen kokemuksia, kun olen niitä rauhassa testannut. Juoksukenkiä testatessa on hyvä olla malttia, sillä ensituntuma kertoo kengistä vain pienen osan!

Palataan,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraEnnenkokematonta tuuheutta hiuksiin!

Lupasin kirjoittaa erikseen tuotteesta, joka Tampereen reissulta jäi käteen.

Ystäväni vinkkasi ohimennen tuuheuttavasta shampoosta, jota hänen kampaajansa oli suositellut hennoille hiuksille. Sattumalta bongasimme tuotteen Sokokselta ja nappasimme mukaan – ja mikä parasta nyt vieläpä kanta-asiakashintaan. 🙂 Kyseessä on L’anza Healing Volume Thickening Shampoo.

Netistä lainattu kuvaus shampoosta:

Sulfaatiton ja natriumkloriditon, tuuheuttava shampoo päivittäiseen käyttöön kaikentyyppisille hiuksille – erityisesti hennoille hiuksille. Puhdistaa hiuksista latistavia öljyjä. Luonnollinen bambu-uute paksuntaa yksittäisiä hiussuortuvia luoden näyttävää volyymia ja runsautta.

Illalla molemmat pestiin hiukset kyseisellä shampoolla ja voin kertoa, että loppuilta menikin sitten ihmetellessä, mitä hiuksille oli tapahtunut. 😀 En edelleenkään ymmärrä, miten yksi pesukerta voi vaikuttaa näin hiuksiin.

Hiukset tuntuvat todella paksuilta ja tuovat omiin hiuksiin kaivattua ryhtiä ja runsautta. Vielä aamulla, jo kulahtaneita kiharoita pöyhiessä oli helppo huomata, että tuuheutta löytyi edelleen.

Nyt jo muutamaan kertaan olen tällä tuotteella hiukseni pessyt ja edelleen olen hieman ihmeissäni. Shampoon kuvaus osui ja upposi omiin hiuksiin täydellisesti! Tämä oli ehdottomasti loistava löytö, joten testaappa, jos tuuheutta lisäävä shampoo on etsinnässä!

Energiaa loppuviikkoon,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraTyttöjen perinteinen Tampereella!

Lauantaina pääsin odotetulle tyttöjen minilomalle Tampereelle! Blogiani pidempään seuranneet tietävät meidän säännölliset tapaamiset lapsuudenystävien kesken. Tapaamiset ovat vaihdelleet vuosien saatossa elämäntilanteen ja kunkin sen hetkisen asuinpaikan mukaan; Rovaniemellä, Seinäjoella, Vaasassa, Tampereella ja Helsingissä. Viime vuodet ovat vakiintuneet Helsingin ja Tampereen välille. Yleensä pyritään lukitsemaan aina seuraava reissu jo heti valmiiksi, niin tälläkin kertaa.

Reissut ovat viimeiset pari vuotta olleet väliaikaisesti pienten lasten takia ainoastaan päiväreissuja, mutta nyt oli vihdoin aika pakata myös hammasharja ja yöpaita mukaan. Tämä olikin ensimmäinen yön yli reissuni Emilin syntymän jälkeen!

Tapaamiset noudattelevat hyvin pitkälti samaa kaavaa. Sopivassa suhteessa treeniä, shoppailua, ruokaa, juomaa, musiikkia ja ennen kaikkea paljon naurua ja kuulumisten vaihtoa. Tätä perinnettä en vaihda ikinä pois. <3

Tällä kertaa oman lisän toi yöpyminen Solo Sokos Hotel Tornissa*, joka tarjosi meille upeat puitteet naisten viikonlopulle. Erityisen kätevää on hotellin sijainti junaradan varrella.

Treenit

Mikäs aloittaisi lauantain paremmin kuin treenit! Tämä perinne on kuulunut meidän tapaamisiin jollain tavalla aina. Välillä ryhmäliikuntaa Vaasassa, zumbatunnilla Tampereella tai juoksu-kävelylenkillä Helsingissä. Ne hoidetaan aamupäivällä pois alta, niin olo on kumman virkeä valmistautua iltaan. 🙂

Junan saavuttua Tampereelle suuntasimmekin heti Tornin kuntosalille. Se on poikkeuksellinen moniin muihin hotelleihin verrattuna, sillä kyseessä ei ole mikään pieni kuntoiluhuone vaan kunnon sali. Salilla on hyvä valikoima käsipainoja, levypainoja, tankoja sekä kahvakuulia. Lisäksi steppilauta, jumppapallo, modernit laitteet sekä ennen kaikkea tilaa hengittää. Varmasti löytyy jokaiselle riittävästi valikoimaa. Lämmittelylaitteina on mm. kaksi juoksumattoa ja kaksi crosstraineria.

Sali on toteutettu yhteistyössä FitFarmin kanssa ja Jutta sekä Bull näkyvät salin sisustuksessa. 😉

Fitfarmin kanssa on suunniteltu myös hotellista saatava Wellneskassi (hinta 10 euroa). Kassi sisältää iPadin, jumppakuminauhan, jumppamaton sekä juomapullon. Ipadiin on ladattu valmiiksi treeniohjelmia niin miehille kuin naisille kuntosalille mukaan otettavaksi. Lisäksi padilla on treenivideoita, joiden avulla treenit onnistuvat näppärästi myös hotellihuoneessa. Ihan loistava idea mielestäni! Voisin kuvitella, että esimerkiksi työmatkalaiset saavat tästä hurjasti irti.

Päivän alkuun saatiin hyvä hiki päälle, jonka jälkeen oli hyvä mennä lounaalle. Me suuntasimme kävelymatkan päässä Laukontorilla sijaitsevaan Sanna’s Salad Bariin. Se on muuten suosittelun arvoinen pikkukahvila, jonka salaatti oli ihan nappi tuohon treenin päälle. Hinta 9,50 neljällä vapaavalintaisella täytteellä on mielestäni kovin maltillinen hinta.

Pakko vielä mainita hauska yksityiskohta Torni hotellista. Joka syksy siellä järjestetään hyväntekeväisyystapahtuma Moro Maraton, jolloin juostaan lasten hyväksi hotellin ulkoportaat katutasosta ylimpään kerrokseen (25.) Askelmia kertyy 442. Muina aikoina hotellin asiakkaat voivat treenata porrasjuoksua sisäportaikossa. Mahtava idea! Pitäisiköhän joku vuosi osallistua!?

Illanvietto

Reissun parasta antia on aina iltaan valmistautumisvaihe! Siihen varataan runsaasti aikaa. 😀 Jaetaan mm. parhaat meikkivinkit sekä hiustuotteet, käherretään toisten hiukset ja laitetaan luomivärit kuntoon. Tältä reissulta jäikin käteen yksi aivan mahtava hiustuote. Esittelen sen myöhemmin erikseen.

Illan alkuun suuntasimme Tornin 25. kerroksen Moro Sky Bariin. Olipa upea näköala! Ylhäältä katsottuna kaupungin valot toivat tunteen isommastakin kaupungista. 😉 Väkimäärästä päätellen se on kovin suosittu paikka, enkä ihmettele. Kiva paikka istua dj:n soittaessa letkeää taustamusiikkia. Suosittelen pistäytymään, vaikka et hotellissa yöpyisikään!

Yöpyminen/ huone

Yksi asia, mitä reissulta odotin paljon, oli yöpyminen hotellin lakanoissa ja aamupalaa! 14. kerroksessa sijaitseva kulmahuoneeni oli tilava ja näköala hieno kahteen suuntaan Tampereen yli.

Mainitsemisen arvoista on hotellin aamupala, joka kestää (ainakin sunnuntaina) klo 12 asti. Tämä on niiiiiin hyvä juttu! Vaikka heräsin makoisten unien jälkeen jo ennen yhdeksää, suuntasin aamupalalle vasta reilusti kymmenen jälkeen. Ihan parasta, etenkin juuri sunnuntaisin. Yleensä aamupalalle on aina hirveä kiire ja stressi ja suht lyhyen tarjoiluajan vuoksi se helposti myös ruuhkautuu. Tälle jutulle 100 lisäpistettä, josta muut hotellit voisivat ottaa mallia!

Aamupala oli runsas ja sieltä löytyi ainakin minulle kaikki tarvittava ja vähän yli. Parasta oli puuron kanssa kotimaiset mustikat, sen normaalin marjasekoituksen sijaan. Totta kai tamperelaiseen tapaan löytyi myös mustaa makkaraa.

Sopivasti huoneen luovuttamisen jälkeen klo 12 starttasi juna takaisin kotiin. Vaikka reissu oli ollut kiva ja antoisa, arvaatte mikä kiire oli kotiin!! Ensimmäinen yö erosssa pikku naperosta teki hyvää, mutta seuraavaan saa kulua tovi. En nimittäin tiedä mitään parempaa kuin herätä hänen höpöttelyyn. 🙂

Kivaa pakkasviikon jatkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

*Yhteistyössä Solo Sokos Hotel Torni.

LauraTestijuoksun kautta viikonlopun viettoon!

Eilen koitti vihdoin päivä, kun sain vetää juoksukengät jalkaan! Sitä oli odotettu 🙂 Agendalla oli testijuoksu, jonka Treeniryhmäläiset olivat tehneet maanantaina, mutta johon itse en vielä flunssan jälkeen uskaltautunut mukaan.

Testijuoksulla oli itselle montakin tarkoitusta. Ensinnäkin se näytti, miltä tuntuu juoksu reilun kuukauden liikuntatauon jälkeen. Toiseksi, miltä tuntuu yhtäjaksoinen kovatempoisempi juoksu, kun pari viime vuotta on lenkit sujuneet lähes aina n. 7 minuutin kilometrivauhdilla. Kolmanneksi, miltä tuntuisi juoksun jälkeen ja seuraavana päivänä. 

Juoksu tuntui yllättävän hyvältä. Syke nousi, mutta ei niin paljon kuin olisin voinut sairastelunkin jälkeen uskoa. Oli tuulta ja pakkasta, niihin eivät ole myöskään keuhkot tottuneet. Taktiikkani oli alkuun hieman tarkkailla tuntemuksia ja pitää vauhti aisoissa. Mahdollisuuksien mukaan sitten kiihdytellä loppua kohti. Näin se menikin. Juoksun jälkeen ja nyt seuraavana päivänä olo on myös hyvä. Jaloissa hieman tuntuu, mutta ei sen kummempaa. Oikeastaan juoksusta jäi tosi hyvä maku! Kilometrivauhti oli edelleen kovin maltillinen, mutta säilyi sentään alle kuudessa. 😉

Testijuoksulla oli enemmän henkinen merkitys nyt pitkän tauon jälkeen. Se loi kovasti uskoa, että kyllä tämä tästä lähtee taas! Tuntui, että asentokin pysyi suht hyvin koossa, vaikka siihen joutui koko ajan keskittyäkin. Keväällä on jännä nähdä, mihin kunto on kehittynyt, sillä silloin teen saman juoksun uudelleen. 🙂

Lämmittelyineen ja palautteluineen reilun 7 kilometrin lenkki oli myös saavutus ja merkki siitä, että nyt saa vihdoin alkaa taas lenkkeillä. Lähtötaso kevään juoksutreeneille on nyt asetettu.

Nyt suunta kohti tyttöjen viikonloppua Tampereella!

Ihanaa lauantaita,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraVuoden ekat treenit!

Kymmenen päivää ehti kulua tätä vuotta, kun pääsin vihdoin liikkumaan!! Eilen alkoi nimittäin omalta osaltani treeniryhmän kevät ja se alkoi keskivartalotreenillä. Eilinen olikin oikein sopiva aloitus ja paluu treenien pariin!

Vaikka treeninä oli keskivartalotreeni, jännästi myös ojentajissa ja rintalihaksissa polttelee tänään… Liekö syynä ollut Tuukan pyramiditreeni, jollaista ei ole muuten aiemmin tullut tehtyä. Kohteena punnerrukset ja sellainen poltto, että tiesi tehneensä! Treeneissä myös nostettiin sykettä vähän väliä ja tykkäsin kovasti niiden monipuolisuudesta. Kuin vaivihkaa tuli tehtyä myös pääkohteena olleita vatsa- ja selkälihaksia.

Treeneissä oli kiva tunnelma heti alusta asti ja tiesin heti, että valitsin oikean porukan treenata tänä keväänä. Tarkoituksena on osallistua juoksuryhmään joka maanantai sekä lisäksi ainakin yhteen lihaskuntotreeniin viikossa. Koska maanantain ensimmäiset juoksutreenit jäivät itsellä väliin, aion juosta huomenna alkutestit omatoimisesti. Kiva katsoa sitten huhtikuussa, miten juoksu on kehittynyt, kun sitä pääsee pitkästä aikaa tekemään nyt “ohjelmoidusti”.

Oon niin intoa täynnä noista treeneistä!! Ja jotenkin muutenkin superhyvä olo, kun vihdoin sain tuon flunssan karistettua. “Varoitan” jo nyt, että tästä lähtien blogi ja insta täyttyvät huomattavasti treenipainotteisemmin kuin parina viime vuonna. Enkä todellakaan aio sitä peitellä!!

Tällä viikolla on ollut mahtavaa päästä myös vaunulenkeille. Kuvat eiliseltä aurinkoiselta, mutta melko kylmältä kävelyltä. Lämpömittari kyllä hämää, kun pakkasta on ollut parina päivänä sen mukaan pari astetta, todellisuus on kyllä ollut lähempänä kymmentä. Mutta en valita, juuri tuollaisia kelejä talvelta olen odottanutkin!

Viikonloppuna treenaillaan poikkeuksellisesti myös ihan jossain muualla ja samalla olen ensimmäisen yön erossa taaperosta. Huh, enpä olisi uskonut, että lähes 1,5 vuotta siinä menee, mutta niin vain meni. 😀 Jännittää jo nyt, vaikka tiedän jo nyt että kaikki menee hyvin! <3

Kivaa pakkasviikkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraTurhauttavaa.

Edelliseen tekstiin tekee mieli kirjoittaa jatkokirjoitus. Päällä oleva flunssa kun ei meinaa kadota, vaikka motivaatiota liikkumiseen olisi kuinka!! Ei malttaisi millään odottaa, että tuota intoa pääsee käyttämään.

Lasken päiviä treeniryhmän alkuun ja samaan aikaan pahoin pelkään, että noinkohan flunssa ehtii mennä maanantaihin mennessä kokonaan pois? Yhtään riskiä en aio sen suhteen ottaa, sillä en halua yhtään pitkittää tätä tautia. Loppusuoralla onneksi ollaan, mutta tämähän se vaikein hetki onkin.

Ihmeellisintä tässä flunssassa on se, että se tuntuu junnaavan vaan paikallaan päivä päivältä. Tai juuri kun yhtenä päivänä luulee, että on paranemaan päin, seuraavana aamuna ollaankin taas lähtötilanteessa. Arvaatte kuinka turhauttavaa!

Tajusin myös flunssapäiviä laskeskellessani, että lisäpainoa liikkumattomuuteen lisää flunssaa edeltänyt selkäkipu, joka sekin jo vähensi liikunnat joulukuulta minimiin. Selässä ei ole onneksi enää tuntunut kipua, mutta tämä lenssuilu alkaa toden teolla ärsyttää. Ihmistä ei ole tehty sisätiloissa makoiluun! :/

Löytyykö kohtalotovereita tai tehokkaita täsmäaseita pitkittyneen flunssan karistamiseen?? Lepo, kuumat juomat, nessut, kaikki mailman yskänkarkit, inkiväärituotteet, c-vitamiini, sinkki jne. jne. on jo testattu!

Terveitä päiviä odotellessa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraMotivaatio huipussaan!

Vuosi vaihtui ja jotenkin musta tuntuu, että tästä vuodesta tulee loistava!

Eilen, vuoden ensimmäisenä päivänä kirjattiin ylös mitä tavoitteita, ajatuksia ja unelmia meillä on niin perhe- kuin yksilötasolla.

Kyseessä ei ole varsinaiset uudenvuoden lupaukset, jolloin usein kielletään itseltä asioita tai tavoitellaan jotain isoa muutosta. Ei. Kyse on enemmänkin pienistä asioista, joihin halutaan tulevana vuonna keskittyä enemmän ja jotka lisäävät niin omaa kuin koko perheelle hyvinvointia. Kun tavoitteet ja ajatukset kirjaa paperille, niihin on helpompi palata vuoden lopussa, mutta myös matkan varrella.

Omalla paperilla korostui itsestä huolehtiminen. Kirjoitin jopa ihan suoraan, että tänä vuonna löydän oman ryhdikkyyden sekä näyttävyyden uudelleen! 😀

Pakko myöntää, että viimeisen reilun vuoden aikana on tullut priorisoitua ihan muita asioita kuin itseä. Klassinen kotiäidin sudenkuoppa. Ja ihan luonnollistahan se tietysti onkin pienen lapsen kanssa, niinhän sitä haluaakin tehdä, mutta oikeastaan sen tajuaa vasta näin jälkikäteen. Itsensä laiminlyönti ei kuitenkaan lisää omaa, eikä varsinkaan perheen hyvinvointia.

Tämän vuoden tavoitteena onkin löytää tasapaino niin perheen yhteisen ajan kuin oman ajan välille sekä antaa enemmän aikaa myös parisuhteelle.

Itsestä huolehtiminen on ainakin mulla vahvasti sidoksissa liikuntaan. Vaikka liikunta on toki kulkenut koko ajan mukana, se on ollut elämässä selvästi kärkisijojen ulkopuolella. Se on ollut valtava muutos aiempaan. Huomaan muutoksia jaksamisen lisäksi tosiaan ihan ryhdissä asti. Vuoden loppuun osunut flunssa vei sohvanpohjalle ja toi tunteen, että siinähän se koko vuosi on mennyt, vaikka asia ei tietenkään ole niin.

Motivaatio liikunnan suhteen alkaakin olla täällä huipussaan ja tänä vuonna sen on aika jälleen nousta keskeisemmälle sijalle!

Paperille en kirjannut mitään selviä tavoitteita esimerkiksi juoksun suhteen, mutta taisinpa sinne puolimaratonit keväälle ja syksylle merkata. 😉 Tarkkoja tapahtumia en vielä lyönyt lukkoon, joten nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää.

Treeniryhmän alkuun on enää vajaa viikko aikaa ja niitä odotan aivan into piukeana. 😀 Mahtavaa, että sain sinne mukaan myös kaverin, jota en muuten enää ehtisi niin paljon nähdä, hänen aloittaessa työt äitiysloman jälkeen.

Siinäpä vielä yksi tämän vuoden tavoitteista – ystävät, joille haluaa lohkaista osan tästä arjesta.

Onko siellä ruudun toisella puolella kirjailtu uudelle vuodelle tavoitteita ja jos niin minkälaisia? 🙂

Huippua alkanutta vuotta kaikille!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!