Sealskinz – jalat kuivana lenkillä

Sataa kaatamalla, mutta sisäinen herätyskello kutsuu lenkille 6:30. Puen päälle normaalin syksyisen juoksusetin, koska ilma on niin lämmin, mutta painan päähän lippiksen ja vedän jalkaan vedenpitävät sukat. Olen jo vuosia sitten lakannut välittämästä (en kuitenkaan ihan aina valittamasta) sateesta, loskasta ja lumesta. En ole myöskään vuosiin omistanut ns. kausispesifisiä jalkineita juoksuun tai pyöräilyyn. Liikun sesongista toiseen sukkaa vaihtamalla. Vedenpitävä sukka pitää jalat kuivina Goretex-kalvon ansiosta sateella ja lämpiminä merinovuoren avulla pakkasella.

Löysin Sealskinz -tuotemerkin purjehduksen myötä, opin silloin kokeneemmilta, että purjehtiessa voi oikeastaan käyttää kahdenlaisia jalkineita; saappaita tai lenkkareita. Ja molempia näistä kannattaa käyttää kylmällä kelillä Goretex-sukan kanssa.

Pian ostin ensimmäiset omat pitkävartiset Sealskinz-sukat ja purjehduskauden päätyttyä, jatkoin sukkien käyttöä lenkeillä ja pyöräillessä. Samalla luovuin goretex-kenkien hankkimisesta.

Idea vedenpitävästä kengästä on periaatteessa hyvä, mutta käytännössä ne ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen melko kestämättömiksi ratkaisuiksi. Valikoima on suppea ja kallis kenkä vuotaa kuitenkin pian jostain. En ole koskaan kuluttanut yhtäkään Goretex-kenkää loppuun pohjastaan, ennenkuin se vuotaa saumasta. Kalliin kengän vaihtoväli ei houkuta. Vedenpitävän sukan yksi parhaita puolia on juuri hinta. On paljon helpompaa (sovittelu ja istuvuus omaan jalkaan) ja halvempaa vaihtaa sukkia kuin kenkiä. Lisäksi pitkä tai puolipitkä sukka suojaa nilkkaa ja säärtäkin, voi unohtaa erilaiset lämmittimet ja nilkan suojat.

Sittemmin Seaskinz -tuotteiden valikoima ja saatavuus on laajentunut huimasti. Sukkia on saatavilla lajispesifisesti ja eri paksuisina. Lisäksi hydrostop – silikonin omainen reunus sukan varren sisäpuolella, estää veden valumisen säärtä pitkin. Vaikka pitäisit sukkaa esim. trikoiden päällä (kuten allekirjoittanut aina), pitää reunus myös sukan mukavasti paikoillaan. Tarjolla on myös pipoja ja hanskoja, joista niistäkin itselläni on jo vuosien käyttökokemus alla.

Tällä hetkellä odotan syyslenkkejä piristämään tätä raidallista ihanuutta, jossa yksityiskohtana käännettävä varsi.

Lopuksi vielä kurkistus ensi kevään uutuuksiin. Karkkivärien lisäksi kevät tuo nimittäin tullessaan 33% tämän hetkistä ohuinta performance-sukkaa ohuemman juoksusukan, jonka vuori on valmistettu bambusta. Sukkia on saatavilla pinkkinä, neon keltaisena ja mustana, nilkka- sekä mid-pituisina.

Sealskinz -tuotteita on saatavilla hyvinvarustetuista ulkoilu-, retkeily-, ja urheiluliikkeistä. Lisäksi perusvalikoiman tuotteita saa nyt myös Motoneteista.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kommentit