Blenderiviikko 2/7 – lime-kukkakaalikeitto

Froothien Optimum 9200A tehosekoittimen testailu jatkuu ja laskiaistiistain kunniaksi tarjolla on valkoinen ja pehmeän kermainen pääruoka. Hyvä vaihtoehto pullalle!

Trendikkäästä kukkakaalista on leivottu viime aikoina pizzaa ja sillä korvattiin tänä vuonna joulukinkkukin, mutta meillä kukkakaalia tulee syötyä lähinnä sellaisenaan tai keitoissa. Kukkakaali toimii ihanasti thaikeitoissa, joissa kasvikset ja kookoskerma yhdistyvät tulisiin makhuihin. Halusin kuitenkin löytää kukkakaalille ja lapsille sopivan yhdistelmän, ja yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kasvikset on soseutettu ihanan pehmeäksi ja kauniin väriseksi keitoksi, josta sipulien ja mausteiden närppiminen pois on mahdotonta. Esimerkiksi ”Minä en syö keitettyä porkkanaa” -tyypin yksi lempiruoista on aurinkokeitto (joka on siis porkkanapohjainen sosekeitto…)

Näissä ajatuksissani lueskelin tehosekoittimen mukana tullutta englanninkielistä reseptikirjaa ja löysin sieltä aikalailla ajatuksiani vastaavan respetin. Tätä hiukan muunnellen syntyi ihanan kermainen kukkakaalikeitto, jossa on tuulahdus thaimaalaisia makuja. Samaisessa reseptikirjassa oli sangen yksinkertainen idea kukkakaaliriisistä, jossa kukkakaali käytännössä vain hienonnetaan tehosekoittimessa riisimäiseksi lisukkeeksi.

kukkakaalikeitto-froothie-optimum-9200A-resepti

  • keskikokoinen kukkakaali
  • teelusikallinen kookosöljyä
  • 1 sipuli
  • (sitruunaruohoa)
  • kourallinen korianteria
  • 7,5 dl kasvislientä
  • 2,5 dl kookoskermaa/kookosmaitoa
  • puolikkaan limen mehu
  • suolaa maun mukaan

Kuumenna kookosöly ja kuullota sipuli. Lisää korianteri ja hämmennä minuutin verran. Lisää kukkakaali, kasvisliemi ja kookoskerma. Kiehauta, laske lämpötilaa ja anna porista kannen alla 10-15 minuuttia (kunnes kukkakaali on pehmeää). Nosta kattila liedeltä ja lisää limemehu.

Anna keitoksen levätä kymmenisen minuuttia ja kaada sitten blenderiin. (Tämä siksi, että kiehuvan kuuman keiton kaataminen blenderiin jne. voi olla vaarallista.) Soseuta, kaada takaisin kattilaan ja lämmitä keitto uudelleen. Mausta suolalla ja lisää limenmehua tarvittaessa. Huom! Keiton voi tehdä mainiosti etukäteen ja sitä voi syödä monta päivää..

Ps. Nyt saat 20 euron alennuksen ostaessa Optimum 9200A:n tai Optimum 9400 nopeatempoisen tehosekoittimen koodilla NI-Optimum-Blender-20, edun saat käyttöösi verkkokaupassa -> www.froothie.fi. Samasta osoitteesta löydät myös esim. videoita, jotka opastavat tehosekoittimen käyttöön.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kommentit