JarnoUudet Nike Freet – Suurimmat muutokset sitten kengän lanseerauksen

Juoksukenkiä on monenlaisia, ja useilla on jopa vannoutuneimmat kannattajansa. Harva malli on kuitenkaan saavuttanut yhtä suurta suosiota ja tunnettavuutta, erityisesti himokuntoilijoiden ulkopuolella, kuin Nike Free. Ei siis ole mikään yllätys, että mallisto päivitetään tänäkin vuonna uusiin versioihin. Odotukset uudistuksille ovat ainakin kovat (tai sitten markkinointipuoli ei ole keksinyt mitään muuta), kun oregonilaiset sanovat muutosten olevan tänä vuonna suurimpia sitten malliston lanseerauksen vuonna 2004.

Nike_Free_mens_ecosystem_large

Nike Free 3.0, 4.0 ja 5.0

Mullistavin muutos on tapahtunut kaikissa Free-malleissa (3.0:ssa, 4.0:ssa ja 5:0:ssa) pohjarakenteessa. Vanhoissa (3.0, 4.0 ja 5.0) malleissa pohjassa oli poikittais- ja pitkittäissuuntaiset urat mahdollistamassa ”luonnollisen kaltaisen” liikkeen askeleelle, pääpainon ollessa vahvasti pitkittäissuuntaisessa liikkessä. Kymmenen vuoden jälkeen Niken insinöörit ovat nyt sitten huomanneet, että juoksuaskeleen aikana liikettä tapahtuukin moneen eri suuntaan, ja samanaikaisesti. Tästä johtuen uusimman kengän pohja hajotettiin kahdeksankulmaisiin osiin, jotka mahdollistavat monisuuntaisemman liikeradan.

Uudistus perusteluineen miellyttää ainakin paperilla minua. Luonnollisuutta matkivan kengän olisi tosiaan syytä olla taipuisa muihinkin kuin vain pitkittäissuuntaan. Toki tämä taipuisuus voi vaatia käyttäjältään enemmän, mutta samalla laajemmat liikeradat tarjoavat paremman mahdollisuuden aktivoida jalka kokonaisvaltaisemmin. Uskoisinpa tällaisen taipuisuuden myös lisäävän kengän miellyttävyyttä juoksun ulkopuolella, sekä salikäytössä että vapaa-ajalla.

Pohjan muutosta tukien muutettiin myös kaikkien kolmen Free-mallin kantapään muotoilua. Nyt kanta kiristyy voimakkaammin ja tiukemmin jalan ympärille, tarkoituksena saada jalka paketoitua paremmin yhteen pohjan kanssa. Viikonloppuna uusia Free-lenkkareita hypistellesäni kantapään muotoilu pisti tosiaan silmään, se vaikutti olevan hieman leveämpi alhaalta ja kaventuvan kohti nilkka-aukkoa. Kokeilematta tästä ei voi sanoa mitään, mutta ajatus täysin jalan myötäisestä ja napakammasta kantapäästä on hyvä ja ehdottoman tärkeä, etenkin jalan aktivointiin perustuvassa kengässä. Mikäli kenkä nimittäin taipuu pohjasta luontaiseen liikkeeseen, mutta päällinen ei päästää reagoimaan tähän, on juoksijalla haasteita edessä ponnistusvaiheessa.

Kolmas muutos koskee eninten malleja 4.0 ja 3.0. Nike on tuonut molempiin Flyknitin eli yhdestä osasta kudotun päällisen. Pienoisen painonpudotuksen lisäksi uusi päällinen tekee parhaimillaan kengistä erittäin napakasti istuvat. Toisaalta kudottu päällinen, ja etenkin 3.0:n täysin yhdestä palasta ja ilman ilttiä oleva versio, voi tuottaa leveämpikavioiselle haastetta jalkaanlaittamisessa. Parhaimmillaan tämä ratkaisu tekee kuitenkin kengästä sekä pohjasta että päältä jalkaa myötäilevän.

5.0 saa tyytyäpäälisessä perinteisempään meshiin, mutta myös isoimman Free-raketin osalta päällisen tukisuikaleita on kevennetty ja vähennetty.

Nike Free 5.0

Nike Free 5.0

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kannattaa näitä kenkiä lähteä jo nyt sovittamaan kauppoihin. Ensimmäiset erät kun ovat jo rantautunet, ja näillä ei ole ollut tapana jäädä varastosaldoja rumentamaan.

Kuvat: Nike

Kommentoi

Kommentit