RikuNike Air Zoom Structure 18 – tukeva ja nopea, onko sellaista olemassa?

Kun juoksubuumi todenteolla iski päälle 2000-luvun alkuvuosina, alettiin kenkien valinnassa kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota erilaisiin pronaatioihin ja supinaatioihin. Urheilukaupan ovista ei montaa kuluttajaa purjehtinut, joiden jalasta ei pientä ylipronaatiota olisi löytynyt.

Nike Air Zoom Structure 18 naisten kenkä sivulta

Nike Air Zoom Structure 18 välipohjassa on nyt kolme erilaista materiaalia.

Kun aikaa sitten hieman kului, alkoi yhä suurempaa osaa kuluttajista kiinnostaa kevyemmät kengät, jotka miellettiin nopeammiksi ”kisakengiksi”. Tämän kolikon kääntöpuoli oli toki se, että tukevammat kengät tuomittiin raskaiksi ja hitaiksi. Ihmisten ajatuksissa oli helposti puolen kilon palat ylipronaatiotukea molemmissa kengissä.

Nike Air Zoom Structure 18 naisille

Naisten malli on kaunis kuin karkki…

Nike on kuitenkin eri mieltä tukevien kenkien hitaudesta. Tuttu Nike Air Zoom Structure on ehtinyt jo malliin numero 18. Nike lupailee sen olevan nopein tukeva kenkä ikinä.

Nike Air Zoom Structure 18 miehille

…miesten malli perinteisemmän värinen.

Tukevutta parantavan istuvuuden Air Zoom Structure saa epäsymmetrisestä Flywire –tukinauhoituksesta, joka sitoo kengän tukevasti jalan ympärille antaen sen kuitenkin liikkua vapaasti. Päällinen on myös nykytrendin mukaisesti hengittävää ja joustavaa kudosmaista Engineered Meshiä.

Nike Air Zoom Structure 18 dynamic support tuki ja air zoom ilmavaimennus

Dynamic Support tukee jalkaa ja Flywire ”-tukivaijerit” parantavat isvutuutta

Tärkein tukevuuden lähde on kuitenkin Dynamic Support –välipohja, jossa perinteisesti kaksi erivahvuista välipohjamateriaalia estävät jalan kääntymistä sisään päin. Nyt välipohjaan on lisätty vielä kolmas materiaali, joka entisestään hidastaa pronaatiota ja helpottaa askeleen rullaamista päkiälle.

Nike Air Zoom Structure 18 ilmavaimennus kannassa ja päkiässä

Nike Air Zoom Structure 18:ssä on Air Zoom vaimennus kannassa ja päkiässä.

Tukevien kenkien vaimennus tuomitaan usein melko nopeasti liian pehmeäksi ja raskaaksi. Tämä ehkä johtuu siitä, että lähtökohtaisesti tukevien kenkien käyttäjiksi mielletään hieman raskaammat juoksijat. Air Zoom on muutenkin jäänyt hieman uusimpien tulokkaiden, kuten Adidas Boostin jalkoihin. Nyt kuitenkin Nike lupailee, että Air Zoom on kaikkein nopein ja tunnokkain Niken ilmavaimennuksista. Air Zoom vaimennus löytyy kengästä sekä kannasta että päkiästä.

Vaikka kuinka olisi kiva vetää jalkaan natural motion / zero drop / bare foot –kenkä, jos jalkasi vaatii tukea, kannattaa sitä sille järjestää. Oikealla kengällä voi ehkäistä monenlaisia vammoja ja muuta murhetta. Jos samaan aikaan keveys kiehtoo, voi Nike Air Zoom 18 olla jalkine juuri sinulle. Urheilukauppojen hyllyihin sen voi odottaa saapuvan lähiaikoina.

Kuvat ja lähde: news.nike.com

Kommentoi

Kommentit