Falke Air Insulation – Infrapunalla lämmittävä alusasu

Urheiluvuosi pääsee varusteuutuuksien osalta kunnolla käyntiin ensi viikolla järjestettävillä ISPO-messuilla, maailman suurimmilla urheilualan messuilla. ASAn silmiin on ISPOn tarjonnasta osunut mitä mielenkiintoisimpia häkkyröitä ja vaatteita. Tässä postissa paneudutaan kuitenkin talven perustuotteiden perustuotteeseen, alusasuun.

Ruotsalainen Falke on tunnettu länsinaapurissa ennen kaikkea sukistaan, mutta he valmistavat myös alusasuja. Air Insulation on valmistajan uusin näkemys lämpökerrastosta. Teknisissä tiedoissa mainitaan muun muassa infrapuna ja kristallit. Pakkohan tämä tuote on siis esitellä ASA:ssa.

Falke Air Insulation on valmistettu kutomalla, minkä ansiosta se on saumaton. Tarkemman vartalomallinnuksen ja edellä mainitun valmistusmenetelmän avulla asussa on eri kohdissa eri paksuista kangasta, jolloin ventilaatio vaihtelee tuuletustarpeen mukaan.

 Falke Air Insulation

Air Insulation on neulottu polyamidista, jonka kuituihin on lisätty kristalleja. Tässä kohtaa tavallisilta kalsongeilta vaikuttaneet vaatteet muuttuvat lähes supersankarivaatteiksi. Kristallien avulla nimittäin vaate onnistuu muuttamaan kehonlämmön infrapunaksi. Kristalli ehkäisevät myös maitohapon syntymistä.

Loppusilauksena asussa on sekä huppu että puolisormikkaat. Molemmat saa kuitenkin halutessaan ratkottua irti, ilman että tarvitsisi pelätä purkautumista tai säteilyn karkaamista.

Täytyy jäädä odottelemaan, millaisen vastaanoton ja globaalin jakelun Falke Air Insulation saa. Kehon lämpöpisteiden mukaan mallinnettu ventilaatio sekä pienehkö kompressio kuulostavat nimittäin toimivalle ratkaisulle, samalla kun ruumiinlämmön hyödyntäminen kehon lämmityksessä on toteutuessaan erittäin mainio idea. Toki ruumiinlämpöä hyödynnetään jo nykyisissä alusasuissa, mutta ehkä ruotsalaiset ovat onnistuneet parantamaan tätä entuudestaan. Edelleen nimittäin, ainakin minun käytössäni, lämpimät alusasut ovat varsin lämpötilaspesifejä, jolloin ne ovat parhaimmillaan hyvin tarkkaan rajatuissa lämpötiloissa.

Hieman minua jäi silti kummaksuttamaan säteilyn hyödyntämisen logiikka. Kylmällä säällä, kun keho ei nimenomaan tuota lämpöä herkästi, niin mistä infrapunasäteilyä sitten kerätään. Kääntäen tämä tarkoittaa, että kun keho tuottaa lämpöä paljon, tällöinhän taas lämpösäteilyä tarvittaisiin vähemmän. Ehkä tästä tihkuu lisätietoa ISPO:n aikana.

Lisätietoa ja kuvat: Sportfack

Kommentoi

Kommentit