ASA:n testissä Reebok One Cushion

Reebok on kenkävalmistajana nykyään tunnetumpi CrossFit-mallistostaan, mutta firma on jo pidemmän aikaa tehnyt myös juoksukenkiä. Itse asiassa niin pitkään, että se ehti olla jo tovin pois perinteisiltä juoksukenkämarkkinoilta. Tänä vuonna Reebok on kuitenkin tehnyt comebackin, joka on ulottunut myös Suomen markkinoille.

Asa sai testiinsä näistä uusista perinteisistä juoksukengistä Reebok One Cushionin. Se on malleista kevein ja suunniteltu neutraalille juoksijalle monipuoliseen käyttöön.

Tekniset tiedotrbk2

Reebokin sanojen mukaan kenkä on suunniteltu kulkusuunta edellä, kannasta päkiälle, ei siis pohjasta ylöspäin. Välipohjassa tämä tarkoittaa kannan olevan tehty pehmeimmästä EVA:sta, josta napakamman keskiosan kautta siirrytään napakimpaan päkiään. Ideana tässä on tarjota suurin vaimennus kannalle, johon moni juoksija vaimennusta eninten tarvitseekin. Askeleen edetessä puolestaan vaimennusta tarvitaan vähemmän ja ponnistuskin on helpompaa napakamman pohjan päältä. Lisähelpotukseksi ponnistukseen on päkiän välipohjan tiheyttä vähennetty , jotta ponnistusvaihe toimisi sulavasti ja ilman turhaa vääntämistä.

Sama kolmijako jatkuu kengässä päällisen rakenteen osalta. Kantaosa on tehty tukevasta, suljetusta meshistä, jotta kantapää pysyisi juostessa paikallaan eikä vääntyile. Keskikohdalta päällinen on kevyempää ja avoimempaa, mutta istuvuutta on tuomassa SmoothFuse kehikko. Käytännössä siis nauhat kiristävät mesh-päälliseen kiinnitettyjä nahkaosia, mahdollistaen näin suuremman säätö- ja kiristysvaran. Päkiällä päällinen on avoiminta ja tukielementeistä riisutuinta, jotta kenkä ei pääsisi hiertämään ja se hengittäisi hyvin. Tällainen kärjen ratkaisu on välttämätön myös ponnistuksen toimimiseksi.

Tyypilliseen tapaan pohjassa on käytetty kantapään kohdalla kulutuskestävintä kumiseosta, kun taas päkiällä ulkopohjan kumin osalta on panostettu enemmän tuntumaan ja pehmeyteen.

rbk3

Ja nyt itse arvosteluun, jotta voit lukea tämän kolmijaon toimivuudesta käytännössä. Raportista  saa hyvän kuvan siitä, miten eri ihmiset pohtivat kengässä eri asioita ja kokevat samat asiat erilailla. Lukemisen helpottamiseksi arvostelu on pilkottu osiin siten, että otsikoiden alla käsitellään suunnilleen samoja asioita. Näin lukija huomaa, että toiselle pehmeä on toiselle napakka. Toisen väljyys ja liika kiristyminen on toiselle erittäin hyvä säätövara. Meitä on siis moneksi, mikä tulee aina ottaa huomioon arvosteluja lukiessa. Minun suosikkini ei välttämättä ole sinun suosikkisi, eikä sinun ennätyskenkäsi sopisi minulle kuin sunnuntaikävelyyn.

Lähtökohdat

Jarno

En ole koskaan aiemmin juossut Reebokin kengillä. Aikanaan, kun ne olivat markkinoilla yleisemmin, tuntuivat ne omaan makuuni turhan jäykille. Tämä jämäkkyys oli toki tuolloin vielä varsin yleistä juoksukengissä. Talvella Joonas kuitenkin kertoi, että olisi mahdollisuus päästä testailemaan Reebokin uutuuksia, ja mielenkiinnolla lähdinkin kenkiä kokeilemaan.

Riikka

Olen tottunut juoksemaan paksumpipohjaisilla ja jäykemmillä kengillä, joten ensimmäinen testilenkki oli varmuuden vuoksi lyhyt. Kenkä solahti kuitenkin kuin sukka jalkaan ja askel tuntui kevyeltä heti ensimetreiltä.

Pohja

rbk4

Jarno

Pohja yllätti itseni mieluisasti. Se oli päkiältä taipuisa, mutta ei liian kiertolöysä. Reebok ei siis ollut lähtenyt tekemään comebackia markkinoille täysin uudella aluevaltauksella vaan jalostanut vanhoja kenkiä lähemmäs nykypäivän juoksutottumuksia. Toki täytyy tunnustaa, että ehkäpä se sai tässä hieman apua isoveljeltään adidakselta.

Koska sain kengän käyttööni talvella, oli edessä pitotesti. Tietenkin tällaisten kenkien pito-ominaisuuksien arvostelu on hieman epäreilua, koska niitä ei ole tehty liukkaille alustoille. Tämä ei kuitenkaan ole puolustelupuhe Reebokille, koska sen pito on ehkäpä paras tavallisella juoksukengällä kokemani (eli pl. maasto- ja nastakengät). Tämä mainio tossu piti erinomaisesti vaikka alla ei olisikaan ollut juuri rikottu ja hiekoitettu pinta. Jopa lenkit pääkallokeleillä Töölönlahdella onnistuivat, mikä on mielestäni erinomainen testi (tuo mokoma kinttupolku kun on talvisin yksi huonoimpia tietämiäni alustoja). Vertailemalla kengän pohjaa muihin omistamiini lenkkareihin, sen pohjassa oleva musta kumi vaikutti tosiaan hieman nahkeammalle. Ehkäpä Reebok sitten tarjoaa enemmän kitkaa. Pohjan kumista tuli oikeastaan mieleen nuoruuteni jäähallien kiiltävän mustat luistinmatot.

Riikka

Kenkä piti yllättävän hyvin lumisella ja osittain jäiselläkin alustalla. Varsinaisesta talvijuoksukengästä ei kuitenkaan ole kyse. Ohut päälliskangas päästää kylmän ja viiman läpi, joten loppumetreillä jalkoja paleli epämiellyttävästi. Kesäisemmässä säässä juostessa sekä pintamateriaali että pohjan kuviointi ovat osoittautuneet erinomaisiksi, sillä jalat eivät pääse hikoamaan liikaa ja hiertymien riski vähenee.

Jykevämpään iskunvaimennukseen tottuneen juoksijan on kuitenkin parempi totutella kenkään varoen, tai pehmeällä alustalla.

Jarno

Pidin kengän vaimennuksesta. Vaikka voisi kuvitella, että Reebokin juoksukengissä oltaisiin lähellä adidaksen tuntumaa, on ero mielestäni huomattava. Saksalainen luottaa tässäkin asiassa napakkuuteen, Reebok taas tykkää amerikkalaisesta pehmeydestä. Pehmeys ei ole mielestäni huono asia, etenkään tällaisissa pk-kengissä. Viime aikoina, kun mustaa asvalttia on taas ollut löydettävissä, on tämän vaimennuksen huomannut vielä paremmin. Tätä pehmeyttä osaa arvostaa erityisesti kevyemmillä lenkeillä. Kengän pehmeys ei siis päässyt häiritsemään juoksutuntumaani, mistä enemmän alempana.

rbk8

Istuvuus

Jarno

Muistikuviini Reebokin kengistä liittyi jämäkkyyden lisäksi leveä lesti. Täytyykin todeta, että myös nämä Reebok One Cushionit olivat lestiltään hieman tavallista leveämpiä. Leveys ei periaatteessa häiritse minua, koska minulla on leveähkö jalka. Kapeampijalkaisen kannattaa kuitenkin olla koon ja testaamisen kanssa tarkkana. Leveys ei ollut mitenkään poikkeuksellinen keskikohdalta vaan sitä oli tavallista enemmän päkiän seutuvilla ja varpaissa. Tämä on joidenkin mukaan jopa hyväkin asia, jotta varpaat saavat luonnollisen liikkumatarpeensa täytettyä, mutta itse pidän erittäin napakasta päkiätuntumasta, jotta kenkä todella pysyy jalassa ponnistaessa. Huomaan tämän etenkin kovemmissa vauhdeissa.

Lestiä ei oikeastaan noteerannut käytettäessä kenkää tavallisilla lenkeillä, mutta mikäli halusin juosta lujempaa, turha väljyys oli häiritsevää. Toki nopeampaan menoon voisin myös ottaa puoli kokoa pienemmän kengän, joka myös tekisi siitä napakamman.

Riikka

Päälikangas on ohut ja pehmeä, mutta koska sisäpohja nousee sivuilta hieman ylös, korvaa se päällisestä puuttuvan tuen ja kenkä mukautuu jalan muotoon miellyttävästi.  Kantakuppi on pitkä ja tukeva joten jalka pysyy erinomaisen hyvin paikallaan.

Jarno

Istuvuus on kuitenkin yksilökohtaista, minun jalkani kun ei valitettavasti ole kaikkien valmistajien standardi. Sen sijaan suurempi murheenkryyni ovat kengän nauhat ja nauhoitus. Nauhat ovat varsin kovat ja ohuet, mikä itselläni aiheutti herkästi liian jäykän kiristyksen. Tämä yhdistettynä tavallisen ohueen iltiin aiheutti sen, että usein alkumatkasta sai seisahtua nauhoja löysäämään. Tämä oli varsin yllättävää, koska olen tykästynyt kiristämään nauhani pääsääntöisesti varsin kireälle, vaikka käytän myös lukkonauhoitusta. Näillä kengillä hampaat irvessä kiskomista eiei kuitenkaan tarvitse tehdä vaan huomattavasti miedompi kiristäminen riittää korjaamaan asian.

Riikka

Kengässä on symmetrinen nauhoitus. Vasemmassa jalkapöydässäni on pitkä leikkausarpi ja lisäksi jalat ovat korkeampaa mallia (todella), joten useiden kenkien nauhoitus painaa niin, että pitkällä lenkillä jalka puutuu. Tämä tekee useimmista muuten erinomaisista jalkineista minulle sopimattomat. Symmetrisen nauhoituksen ansiosta sain kuitenkin Reebokit sidottua niin, etteivät ne painaneet leikattua jalkaa, mutta eivät myöskään tuntuneet liian löysiltä.

rbk9

Juoksutuntuma

Jarno

Kenkä oli siis mielestäni pehmeän tuntuinen alastulossa, mutta jo aiemmin mainittu pohjan taipuisuus pitkittäissuunnassa tekee siitä mukavan rullaavan eli pehmeys ei vie kaikkea liike-energiaa mukanansa. Hyvä, pehmeä iskunvaimennus yhdistettynä taipuisaan pohjaan teki siitä hyvän seuralaisen pk-lenkeille: tuntuma säilyi ja jalat säästyivät turhalta iskutukselta.

Tarkkaavaiset varmasti huomasivat yllä olevasta, että puhuin äsken pk-lenkeistä. Nopeammilla lenkeillä kenkä toimi pohjansa puolesta vielä ihan mukavasti, kun vauhtia ei lähtenyt kiihdyttämään kympin vauhtia lujemmaksi (jolloin kenkä saa itse asiassa ollakin pohjasta hieman napakampi siihen kohdistuvan suuremman paineen takia). Kovemmissa vauhdeissa minua häiritsi pohjan sijasta yllä mainittu istuvuus: kun kovemmissa vauhdeissa painetta tulee enemmän, jalkaa myös liikkuu helpommin pienenkin tyhjän tilan vallitessa, ja toisaalta tällöin myös huomaa nopeammin tällaisen liikehdinnän. Istuvuudeltaan napakampana voisin hyvinkin käyttää kenkää myös aavistuksen nopeammilla lenkeillä, mutta tällä hetkellä valitsen mieluummin jonkin toisen kengän.

Riikka

Olen tottunut juoksemaan paksumpipohjaisilla ja jäykemmillä kengillä, joten ensimmäinen testilenkki oli varmuuden vuoksi lyhyt. Kenkä solahti kuitenkin kuin sukka jalkaani ja askel tuntui kevyeltä heti ensimetreiltä. Toisella lenkillä unohdin kokonaan kenkien sisäänajamisen ja annoin mennä sen minkä sielu sieti. Ja sehän sieti. Kannan vaimennus on tehokas, mutta pohjan eri osien erilaisten ominaisuuksien ansiosta päkiöissä säilyi hyvä tuntuma askellukseen.

Yhteenveto

Jarno

Kaiken kaikkiaan kenkä oli siis mielestäni erittäin mainio comeback Reebokilta: sen juoksutuntuma yhdistettynä vaimennukseen teki erittäin hyvän seuralaisen pk-lenkeille, mutta istuvuuden takia se ei ollut omimmillaan lujemmissa vauhdeissa. Jos siis olet hieman isommat luut jalassa omaava kaveri, joka harkitsee itsellensä monikäyttöistä kenkää, kannattaa tätä ehdottomasti kokeilla.

Riikka

Kaikenkaikkiaan Reebokin ONE Series Cushion on tervetullut uutuus kesän kenkävalikoimaan.

3 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Näyttää ja kuulostaa hyvältä, kiva että aika yksityiskohtaisen jutun jaksoitte tehdä! Eli nämä sopii hyvin jos juoksee kovalla pinnalla, esim asfaltilla? Mulla on maraton harjoittelu aluillaan, ja etsin parhaita mahollisia kenkiä siihen…?

    • Moro!

      sori, että vastaus on kestänyt, palasin juuri himpun kiireiseltä työmatkalta.

      Nuo kengät ovat monikäyttöisyytensä vuoksi erittäin hyvä vaihtoehto, sopivat kevyemmille ja reippaammille lenkeille.

      Kengän valinnassa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota ennen kaikkea kengän ominaisuuksien ja omien jalkojen yhteensopivuuteen. Jalan mahdollinen ylipronaatio on ainakin syytä tarkistaa asiantuntevassa urheiluliikkeessä. Tämä kenkähän on täysin neutraali ja kiertolöysähkö, eli se sopii parhaiten neutraalille askellukselle.

      Mikäli siis kenkää on leveydeltään jalkaan ja askellustyypillesi sopiva, kannattaa mallia ehdottomasti harkita. Samalla voit käyttää kenkää esimerkkinä liikkeissä ja pyytää kokeiltavaksi muita vastaavia malleja.

      t. Jarno / ASA