JarnoASAn testissä Puma Ignite -juoksukengät

Puma Ignite on valmistajansa uusin mallisto, jonka keulakuvaksi on luonnollisesti valjastettu yleisurheilun suurin tähti, Usain Bolt. Testeissäni en kyllä päässyt millään satasta alle kymmenen sekunnin, mutta hieman hitaammissa kenkää tuli testattua monipuolisesti.

Ensituntuma

Aikaisemmin olen käyttänyt Puman kengistä sekä Faas- että Mobium-sarjan kenkiä. Ignite on selkeästi lähempänä Faaseja, niin ulkomuotonsa kuin tuntumansa osalta. Ensiaskelilla Ignitesta tuli mieleen hieman tavallista kevyempi ja kiertolöysempi, mutta hyvin vaimennettu pk-kenkä, jolla pystyisi juoksemana myös vauhdikkaitakin pätkiä. Kilometrien karttuessa kengän vahvuudet alkoivat löytyä entistä selkeämmin pk-lenkkien suunnasta ja vauhdikkaille juoksuille tuli otettua jotkin toiset tossut.

Paino: 268,8 grammaa (US 9)

Kantapään ja päkiän korkeus: 12 mm

Päällinen ja istuvuus

Kengän päällinen on saumatonta meshiä, johon tukisuikaleet on hitsattu kiinni eli liitetty päälliskankaaseen ilman tikkauksia. Kenkä kiristyi moitteetta, ilman hankauksia tai pistokohtia. Istuvuuden sinetöi iltin mielenkiintoinen toppaus: nauhojen alle tuleva osa oli hyvin topattu, mutta nauhojen ohi, päällisen alle tulevilta osin iltin reunat olivat varsin ohuita. Ratkaisulla haettaneen käyttömukavuutta, kun iltin leveys riittää varmasti pitämään sen kiinteästi paikallaan nauhoja kiristettäessä, mutta ylimääräistä painoa ei ole turhien toppausten muodossa.

puma ignite

Kaksi asiaa erittäin hyvin istuvasta päällisestä jäi itseäni mietityttämään, toinen suorastaan harmistuttamaan. Päällisen tukisuikaleet olivat kyllä käytössä huomaamattomia, mutta suikaleita oli varsin runsaasti. Jäin miettimään olisiko vähäisemmälläkin määrällä saavutettu yhtä hyvä istuvuus, mutta kevyemmällä painolla.

Harmittava osuus päällisessä oli sen kestävyys. Minä sain alle 150 kilometrissä toisen kantakupin reunuksen saumoista ratkeamaan. Samalla kaksinkertaisen meshin kohdalla pystyi hahmottamaan alemmassa kerroksessa repeämiä.

Kokotaulukoiden osalta Ignite noudattaa tuttua Puman linjaa, jossa 42 vastaa us-koko 9:ää tai japanilaista 27 cm:iä. Kaikissa muissa juoksukengissäni vastaava luokitus on Eur 42 / US 8,5 / 26,5 cm. Tämä poikkeavuus kannattaa ostajan huomioida.

puma ignite e

Vaimennus

Parasta Ignitessa oli sen vaimennuksen ja juoksutuntuman yhdistelmä. Runsaasti vaimennettuna, mutta löysänä kenkänä olin aluksi myyty Igniten juoksutuntumasta. Mitä kauemmin kengällä juoksin, sitä tarkemmaksi mieltymykseni muotoutui ja kengälle löytyi tarkempi käyttötarkoitus.

Kengän vaimennus on polyuretaanista, siinä missä suurin osa muista valmistajista luottaa edelleen erilaisiin EVA-viritelmiin. Toki esimerkiksi adidaksen Boost on myös valmistettu polyuretaanista (joskin eri tavalla) ja Sauconyn uusi EVERUN on myös askel poispäin EVAsta.

puma ignite c

Juostessa Puman teknologia välittyy hyvin EVAn kaltaisena tuntumana. Iskut vaimentuvat lähes täysin, mutta kenkä ei ole upottavimmasta päästä. Skaalalla pehmeän tunnoton maksimalismi ja kovan  napakka, Ignite sijoittuu keskeltä pehmeän suuntaan.

Kengän ulkopohja koostuu useasta osasta. Kärjessä pääosassa ovat kulutusta vastustava Evertrack-kumiseos, johon kuitenkin on jyrsitty poikittaissuunnassa kolme uraa joustavuuden lisäämiseksi. Keskiosa pohjasta on paljaampaa polyuretaania. Kannassa puolestaan kumiseos on taas pääosassa. Pohja on siis pyritty suojaamaan kulutusta kestäväksi, mutta eri urilla ja materiaalien sijoittamisella pohja on huomattavasti joustavampi kuin yhtenäisestä kumiseoksesta valmistettu ratkaisu olisi.

puma ignite d

Minun alkuinnostukseni johtui kengän oli vaimennuksen ja rullaavuuden yhdistelmä. Kenkä taipuu joka suuntaan, pitkittäis- ja poikittaissuunnassa. Minulla ei tule mieleen toista kenkää, joka olisi (erityisesti poikittaissuunnassa) näin taipuisa ja tuhdisti vaimennettu.

Taipuisuus sai minut aluksi luulemaan, että tämä kenkä olisi omimmillaan lähes jokaisessa vauhdissa. Enemmän juostuani olen päätynyt valitsemaan nopeille lenkeille jotkin toiset kengät. Ongelma nopeassa vauhdissa ei ole ketteryys vaan vaimennuksen runsas määrä ja tästä aiheutuva tunnottomuus. Nopeissa vauhdeissa alustaa ei pysty kengällä aistimaan aivan mieleiselläni tavalla vaan runaas vaimennus syö tuntumaa liiaksi . Selvinten vaimennuksen määrän huomaa nopeissa spurteissa tai tekniikkatreeneissä, joissa vaimennusta on yksinkertaisesti liikaa makuuni.

Kengällä pystyy kyllä juoksemaan lujaakin, liiallinen jäykkyys ei tule esteeksi, mutta juoksijalle välittyvä alustatuntuma jää nopeassa vauhdissa vailinaiseksi.

Hitaammissa vauhdeissa vaimennuksenn syömä alustatuntuman katoamminen ei haittaa, koska tällöin arvostan enemmän hyvin rullaavaa ja iskut syövää kenkää. Ja tämän Ignite toteuttaa loistavasti, iskut jäävät polyuretaaniin ja kenkä kulkee pakottamatta eteenpäin.

puma ignite b

Yhteenveto

Puman Ignite on erittäin mielenkiintoinen ja ties mones uusi aloitus saksalaisilta. Kenkä tarjoaa erittäin hyvän vaimennuksen ketterässä paketissa, mikä varmasti sopii monelle juoksijalle. Mikäli olet kuitenkin napakan vaimennuksen tai lujemman vauhdin ja tarkan tuntemuksen ystävä, Ignite voi osoittautua hieman turhan tuhdiksi kengäksi. Erityiskiitokset kenkä saa hinnoittelustaan: 100 euron suositushinta, mitä halvemmallakin kenkä varmasti löytyy alennuksista, on erinomainen.

Kommentoi

Kommentit