JarnoASAn testissä Oakleyn uudet Prizm-linssit

ASA sai viime vuoden loppukesästä testiin Oakleyn uusilla Prizm-linsseillä varustettuja aurinkolaseja. Joonas ja Jarno valitsivat mallistosta Racing Jacket -lasit, Joonas maantie- ja Jarno maastomallistosta. Laura puolestaan testasi Hollbrook-mallin. Puolen vuoden aikana laseja on ehditty testata maantiellä, rannoilla, poluilla, laduilla ja vuoristossa. On ollut aurinkoista, pilvistä, sateista ja häikäisevää. Monenlaista maisemaa on siis tiirailtu.

Testaajilla on kirjava historia aurinkolasien käyttämisessä. Jarno ei aikaisemmin ole pahemmin aurinkolaseja käyttänyt, koska niiden huurtuminen on häirinnyt matkaa. Joonaksella aurinkolasit ovat puolestaan olleet monipuolisessa käytössä aiemminkin, niin pyöräillessä kuin juostessakin. Laura on aikaisemmin tyytynyt suojaamaan silmänsä millä tahansa laseilla, jotka käytössä on sattunut olemaan.

Eri historiasta ja testiolosuhteista huolimatta totesimme kokemustemme olevan niin yhteneviä, että näkemyksemme on koottu yhtenäiseksi kirjoitukseksi. Yhteisistä näkemyksistä eroavat mielipiteet on erotettu nimellä.

Oakley Holbrook

Oakley Holbrook

Miksi aurinkolaseja kannattaa käyttää urheillessa?

Ensinnäkin, aurinkolasit parantavat kirkkaassa kelissä näkyvyyttä. No brainer, tiedetään, mutta itsestäänselvyyksien eli näkyvyyden ja haitallisten UV-säiteilyn suojaamisen lisäksi aurinkolasit voivat myös rentouttaa kasvoja ja ylipäänsä päänseutua, kun ei tarvitse siristää silmiä. Monet treenaavat auringonnousun ja -laskun aikoihin ja silloin auringon kulma on juuri pahin silmien kannalta. Ja yksi syy on tietenkin suoja ötököitä yms. vastaan. Myös kova tuuli voi saada silmät vuotamaan ja lasit suojaavat myös tässä. On myös hyvä muistaa, että vaikka aurinko ei paistaisikaan, voivat aurinkolasit olla tarpeen. Sade nimittäin heijastaa UV säteitä vielä tehokkaammin maasta ja muutenkin tarkan kontrastin lasit parantavat näkyvyyttä koiranilmalla tai pimeässä.

main_OO9171-33_racing-jacket_polished-black-prizm-trail-vented_001_66074_png_hero

Oakley Racing Jacket

Prizm-linssit

Oakleyn uudessa Prizm-mallistossa on erilaisia linssejä eri urheilulajeihin. Tarkoituksena on tarjota oikeanlaiset näkymät eri aktiviteetteihin. Esimerkiksi maastolinsseissä punaisen ja ruskean sävy ovat tärkeässä roolissa maastonmuotojen näkemisessä, kun taas esimerkiksi baseballin sisävuorossa vihreä ja punainen ovat korostettuja, jotta pallo erottuu paremmin. Maantiellä puolestaan on tärkeätä hahmottaa valojen ja varjojen erot tien pinnan lukemisen parantamiseksi, kun golfissa puolestaan kontrasti ja värierot korostuvat etäisyyksien ja pinnanmuotojen hahmottamiseksi.

Me paneuduimme testeissämme siis maantien- ja maastolinsseihin.

Racing Jacket

Valitsemamme Racing Jacket -malli on Oakleyn lippulaivamalleja. Mallissa käyttäjä voi itse vaihtaa linssin helposti ja nopeasti Switchlock™ -teknologialla. Mallin mukana toimitetaankin kahdet linssit: lajispesifit sekä kirkkaat. Linssit ovat helppo vaihtaa. Ruuvaat vain kehykset auki ja linssit ovat vaihdettu nopeammin kuin huomaatkaan.

main_OO9171-32_racing-jacket_matte-white-prizm-road-vented_028_66069_png_hero

Holbrook

Holbrookissa täysiveriset Prizm-linssit on kiinnittetty tyylikkäisiin sankoihin, joiden muotoilu mahdollistaa käytön yhtälailla vapaa-ajalla kuin urheillessakin. Tämä toimivuus selittääkin varmasti, miksi Holbrookit ovat yksi Oakleyn suosituimmista malleista.

main_OO9102-90_holbrook_covert-matte-black-prizm-daily-polarized_028_65529_png_hero

Istuvuus

Aurinkolasien tärkein ominaisuus on istuvuus. Mikäli ne hankaavat, painavat tai heiluvat, joutuu laseja korjailemaan vähän väliä. Sekä Racing Jacketit että Holbrookit istuivat testaajiemme päähän erinomaisesti. Istuvuus oli erinomaista vaikka päässä olisi ollut pipo ja kuulokkeet. Tämä todistaan molempien mallien istuvuuden mukautuvaisuudesta eri päämuotoihin.

Loistava istuvuus piti lasit paitsi paikallaan, suojasi myös silmän sivuilta tulevia auringonsäteitä ja viimaa vastaan. Erityisesti tämä sivuilta tuleva valo tai viimahan on huonosti istuvien ja/tai halpojen yleinen ongelma.

.

main_OO9171-33_racing-jacket_polished-black-prizm-trail-vented_019_66083_png_hero

Huurtuvuus

Huurtuvuus oli testeissämme oikeastaan ainoa kohta, jossa kokemuksemme erosivat. Jarnollahan linssien huurtuminen on ollut suurin syy siihen, ettei hän aikaisemmin ole laseja käyttänyt. Näiltä osin (ehkä) mahdottoman korkeat toiveet Oakleyn Racing Jacketia kohtaan eivät täyttyneet: myös nämä lasit huurtuivat. Rauhallisilla lenkeillä ja viileämmissä olosuhteissa huurtuminen oli hyvin vähäistä, mutta kuumemmilla keleillä tai vesisateessa ja vauhdin kasvaessa huurtuminen tapahtui nopeammin. Ei urheilukäyttöön suunniteltuihin aurinkolaseihin verrattuna Oakleyn huurtuminen oli silti vähäisempää.

Hopeareunus huurtumisessa Jarnon mielestä oli linssien nopea selkiytyminen, joka tapahtui erittäin nopeasti itsestään, ilman erillistä pyyhkimistä. Ilmeisesti Prizm-linssien käsittely ja Racing Jacket -mallin suunnittelu mahdollistivat huurteen nopean poistumisen. Toki lasit jatkoivat ajoittaista huurtumista myös selkiytymisen jälkeen, ja pahimmillaan vesisateessa juokseminen olikin huurtuminen-selkeytyminen-rotaatiota.

main_OO9102-90_holbrook_covert-matte-black-prizm-daily-polarized_019_65525_png_hero

Joonaksella ja Lauralla linssit pysyivät huurtumattomina. Joonaksella Racing Jacketin ovelat aukot linssien sivussa takaavat sen, että ilma pääsee kiertämään lasien takana, vaikka ne ovatkin todella lähellä silmiä. Lauralla Holbrookit toimivat kuumasta kesäsäästä on aina lenkillä yllättäneeseen raekuuroon ilman huurtumista.

main_OO9171-33_racing-jacket_polished-black-prizm-trail-vented_010_66076_png_hero

Huurtumista enemmän meitä häiritsi juostessani hien valuminen linsseihin. Siinä missä huurre haihtui nopeasti, hikitipat jäivät kimaltelemaan linsseille eivätkä suostuneet katoamaan ilman pyyhkimistä. Jokainen aurinkolaseilla juossut tietää, että hikitippa vääristää näkymän samalla tavalla kuin vääränlaiset silmälasit, tipan läpi katsottuna näkökenttä on sumea. Toki yksittäinen tippa ei välttämättä haittaa juostessa, koska sen ympäriltä näkee läpi, mutta jos silmä sattuu juuri vaeltamaan pisaran yli ja eteen tuleekin reagoimista vaativa kohta, löytää itsensä nopeasti maasta, aurinkolasit edellä.

Pohtiessamme lasien hien ja huurtumisen eroavaisuutta, huurtuminen haihtui mutta hiki ei, keksimme selitykseksi kehyksen suljetun rakenteen. Aiemmissa urheilulaseissani linssin alaosassa ei ole ollut kehystä, jolloin hiki on päässyt valumaan suoraan pois. Toki Oakleyllä on myös useita tällaisia, alhaalta avoimia malleja valikoimassaan, ja seuraavaksi taidammekin kokeilla moisia.

Juoksemisen ulkopuolella huurtumista tapahtui vähemmän. Hiihtäessä tai pyöräillessä lasit eivät pahemmin huurtuneet eivätkä hikitipat jääneet kimaltelemaan linsseille.  Tämä johtunee kylmemmästä ilmasta ja pienemmästä ilmankosteudesta. Hiihdossa oli yleisestikin vähemmän ongelmia linssien huurtumisen kanssa.

main_OO9171-33_racing-jacket_polished-black-prizm-trail-vented_028_66084_png_hero

Linssit

Joonas ja Laura valitsivat Prizm-linssit maantievalikoimastaan ja Jarno Prizm maastomallistosta. Molemmat linssit toimivat hyvin ja näyttivät pinnanmuodon halutusti. Maantielinsseissä vahvistetaan sekä suojaa kirkasta valoa vastaan sekä valon ja varjon erojen selkeyttämisessä. Maastomallistossa puolestaan erityisen tärkeää on pinnanmuotojen hyvä erottuminen punaisia ja ruskeita sävyjä vahvistamalla. Jarno kiitteliksin pinnanmuotojen erottumista, hän ei tullut kertaakaan yllätetyksi syvyysnäön tai tarkkuuden pettäessä.

Tasaisemmilla pätkillä ja aurinkoisemmilla sekä maantie- että maastolinssit riittivät hyvin varjelemaan silmiä siristämiseltä ja päänsäryiltä. Maastomallin auringonsuojan rajat tulivat vastaan hiihdettäessä täysin valkoisilla lumihangilla tai juostessa merenrantaa meren ollessa vielä jäässä, jolloin linssit olisivat voineet olla hieman tummemmat, mutta tähän Oakleyltä löytyykin omat linssinsä. Mistä pääsemmekin Racing Jacket -mallin yhteen kärkivalttiin, linssien vaihdettavuuteen!

Oakleyn näkemys Prizm-linssien ja tavallisten eroista. Punertavan näkymän allekirjoitan. Yleensä huonommilla laseilla näkymä on pikemminkin harmaa kuin kirkas.

Oakleyn näkemys Prizm-linssien ja tavallisten eroista. Punertavan näkymän allekirjoitan. Yleensä huonommilla laseilla näkymä on pikemminkin harmaa kuin kirkas.

Linssien vaihtaminen

Oakleyllä on mallistossa muutamia malleja, joista linssien vaihtaminen onnistuu käyttäjältään itseltään. Racing Jacketeissa tämä onnistuu helposti: nenän kohdalla oleva klipsi avataan ja sangan alaosa aukeaa saranan avulla. Tämän jälkeen linssi sujahtaa helposti pois ja uusi menee yhtä kätevästi tilalle. Linssien vaihtoon ei montaa sekuntia mene.

Vaihdettava linssi on Racing Jacket -mallin osalta yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Tarvittaessa tilalle saa vaihdettua poluille suunnatun linssin, maantielle kaikkein kirkkaimpaan valaistukseen tarkoitetun tai vaikkapa pelkästään läpinäkyvän linssin suojamaan silmiä. Mikäli nämä lasit siis istuvat käyttäjälleen eivätkä huurru käytössä (Jarno odottelee täysin huurtumattomia laseja yhä), saa Racing Jacketilla ja parilla lisälinssillä katettua lähes kaikki käyttötarpeet.

 Yhteenveto

Holbrook ja Racing Jacket -lasit ja Prizm-linssit istuivat erittäin hyvin, suojasivat silmiä vaihtelevissa olosuhteissa ja näyttivät pinnanmuodot juuri kuten halusimme. Valitettavasti Jarnolla lasien ajoittainen huurtuminen ja hien jäämine linsseihin haittasivat käyttöä.  Laura ja Joonas puolestaan eivät moista huurtumisongelmaa kohdanneet ja jatkavatkin kirkkain linssein lasien käyttämistä.

 

Kommentoi

Kommentit