ASA testaa – New Balance Fantom Fit RC1600

Sain alkusyksystä testattavakseni maailmalla heinäkuussa markkinoille tulleen New Balancen Fantom Fit RC1600:n. Kenkä on naisten mallissa saanut hopea-keltaisen värityksen, eikä siksi jää kilpakumppaneilleen kakkoseksi ainakaan ulkoasussa.

New_Balance_RC1600_a

 

Kenkä on aivan uskomattoman kevyt ja siksi oikeassa elementissään vähän lyhyemmillä – 5-10km – kisamatkoilla. Oma kulutukseni olikin suurinta radalla tehdyissä vauhtitreeneissä. Painottomuuden lisäksi vauhdissa miellytti pohjan pito. Juoksu tuntui tukevalta jopa kaatosateessa, läpimärissä kengissä. Pito ei pettänyt edes radan märällä ”muovilla”.

New_Balance_RC1600_ex

 

Kengän pohja on ohut, mutta yllättävän jäykkä. Jalkojen tuntuma juoksuun olikin hyvin erilainen, kuin mihin olin aikaisemmissa kengissäni tottunut, mikä vaati selkeästi totuttelua. Ensimmäisillä lenkeillä jalkapöytä joutui selkeästi koville.

Testimielessä kokeilin Fantom Fit:iä erilaisilla alustoilla. Yllätyksekseni meno pehmeällä ”pururadalla” tuntui varsin luontevalta, kunnes jalan alle sattui käpy tai kivenmurikka. Paremmin tukeviin kenkiin tottuneelle pehmeähkö alusta on varsin hyvä totutteluvaiheessa. Kovalla asfaltilla jalka taas väsyy nopeasti, koska kenkä ei ota osaa iskusta vastaan. Tässä tosin vaikuttaa vahvasti harjoittelun puute ja kevyillä kengillä kauemmin juossut voisi varmasti Fantom Fitillä tavoitella maraton-ennätystään.

New_Balance_RC1600_dx

 

Yllätyin ehkä eniten pohjan kestävyydestä. Olin varautunut nopeaan kulutukseen kovassa käytössä, mutta ainakin vielä ulkopohja ja sen kuviointi näyttää, tuntuu ja on todella hyvässä kunnossa. Kyseessä ei siis ole yhden kisan ihme.

Kun sujautin kengän ensimmäistä kertaa jalkaani, totesin heti, että on kuin olisi villasukat jalassa. Tässä suhteessa ensivaikutelma on myös lopullinen mielipiteeni – Fantom Fit on kokeilemistani kengistä yksi parhaiten istuvista ja tuntumaltaan mukavimmista juoksukengistä. Muotoilunsa ansiosta kenkä istuu (minulla) lähes täydellisesti ja onkin siksi erittäin mukava, vaikkakin napakka. Päällisen kankaassa ei ole yhtään ylimääräistä saumaa, joten se ei myöskään hierrä tai paina mistään kohtaa.

Kevyiden ja ohuiden kenkien ongelma on niiden viileys. Fantom Fit on auttamatta Suomessa kesäkenkä. Jo nyt syksyllä ainakin omat varpaani palelivat lenkin alusta loppuun.

Suhteeni New Balancen Fantom Fit RV1600:n oli rakkautta ensiaskeleelta, eikä lemmen liekki hevin hiivu.

Kommentoi

Kommentit