StadiBike 2012 peruttu…

Vuonna 2011 toukokuussa Suvilahdessa ensimmäisen kerran järjestetty StadiBike tapahtuma on peruttu keväältä 2012. Tapahtumaa järjestänyt StoryOf… yhtiö ilmeisesti muutti hieman omaa organisaatiotaan siten, että StadiBike siirtyi BigTime nimisen yhtiön harteille. Kuitenkin tapahtuman primus moottorina toiminut Miikka Valtonen jättää Bigtimen tammikuussa ja samalla StadiBikelle ei löydy järjestäjää.

StadiBiken peruuntuminen on suuri sääli, sillä suomalaiset fillarimessut on viimevuosina kortilla. GoExpo tapahtuman yhteydessä Suomen Messujen Fillarimessut olivat ainakin viime vuonna melko surullinen näky. StadiBike oli piristävä uutuus, joka toi hyvin esille pyöräilyä, sen monia alalajeja, ihmisiä sekä järjestöjä. Myös monet maahantuojat, jotka loistivat poissaolollaan Fillarimessuilla, olivat panostaneet reippaasti StadiBikeen. Myös esimerkiksi helppotoiminen fillareiden testirata oli erittäin vilkkaassa käytössä huonosta säästä huolimatta. Nyt ehkä fillarimessut kokevat jonkinlaisen renessanssin Suomen Messujen ikeen alla.

Toteutuuko StadiBike 2013 on vielä epäselvää, mutta näin nopeasti vuoden tauko ei luultavasti ainakaan helpota kuluttajien löytämistä Suvilahteen tulevaisuudessa. Sääli..

Viime vuoden fiilistelyä…

Kommentoi

Kommentit