Millan kisaraporttia Fisherman’s Friend StrongManRunista

StrongManRun 2013- Se aito ja alkuperäinen!

Kun lauantaina 4.5. Helsingin kaduilla kirmasi 17 000 reipasta juoksijaa Helsinki City Runilla, niin Saksan Nürburgringillä oli käynnissä samaan aikaan vähän toisenlainen taisto, sekin tosin juoksun merkeissä. Nyt kun aikaa juoksusta on vierähtänyt tovi ja tunnen pientä häpeää siitä miksi raporttini juoksusta ilmestyy vasta nyt, mutta syy, toivottavasti ymmärrettävä sellainen, ilmenee vielä tämän kirjoituksen aikana.

Saksan Nürburgringillä juostiin siis aivan extriimimäinen ”juoksu”kilpailu, jonka pituus oli järjestäjien mukaan 22 kilometriä pitkä, vaikka muutaman kanssa juoksijan mittarit näyttivät maalissa juostuksi matkaksi 23,8 kilometriä. Pitäisi varmaan pyytää uusintamittausta reitille, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Tässä kisassa ei kuitenkaan ollut kyse vain juostusta matkasta, joten minulle on ihan sama oliko se nyt 22 vai vajaa 24 kilometriä, koska todella pitkä matka se oli joka tapauksessa. Matkan lisäksi reitille oli aseteltu kivasti myös 30 estettä, joita sitten ylitettiin, alitettiin, ryömittiin, kontattiin, uitiin, kiivettiin ja kaikkea siltä väliltä. Yhtään väheksymättä omiani tai teidän muiden puolimaraton kokemuksia niin ne eivät ole mitään verrattuna StrongManRuniin, sanoo koskaan yhtään kokonaista maratonia juossut juoksijan alku (tai loppu).

Pääsin juoksemaan kisaan Fisherman´s Friendsin järjestämän kisan kautta, jolla kerättiin Saksaan Suomen oma juoksutiimi. Kilpailun tarkoituksena oli ottaa suoraan kisaan eniten ääniä saanut osallistuja ja tuomari äänin valittaisiin lisäksi kaksi juoksijaa lisää. Vaikka takanani oli vankka tuki, jäin harmillisesti äänestyksessä ”niukasti” toiseksi. Onneksi tuomarit olivat armollisia ja pelastivat minut ja pääsin juoksemaan kisaan. StrongManRun on kilpailu joka myytiin loppuun 99 tunnissa ja järjestäjien mukaan oli brutaalein koskaan juostu heidän historiassaan. Kiitos kaikille äänestäjille ja tietenkin mahtaville tuomareille, jotka loppujen lopuksi valitsi tuomariäänin mukaan voittajan lisäksi kolme juoksijaa. Suomen tiimiin oli sitten eksynyt joku Nevöhööd Harri Nissinen…kuulemma aika keskinkertainen juoksija! Harri on juossut joskus maratonin 2 h 27 min ja puolmaran 1 h 10 min. Sekunnit olisi varmaan tässä kohtaa tärkeää mainita mutta enpä jaksa niitä nyt googlata. Sori Harri jos luet tämän.

Jotta tästä tekstistä ei tulisi ihan kilometrin mittainen ja joku jaksaisi lukea tämän loppuunkin, niin mennäänpä itse asiaan eli itse kilpailuun. Kilpailupäivänä oli aika aikainen herätys, sillä startti oli jo kello 12.00. Aamiainen nautittiin hyvissä ajoin, sillä ruokailu oli kilpailun startin vuoksi ajoitettava oikein. Itse pyrin syömään tukevasti vielä noin 4 tuntia aikaisemmin ja vielä noin tuntia ennen starttia syön yleensä banaanin tai jotain muuta pientä kevyttä. Kisa-alueelle raahauduimme noin klo 11 ja tässä vaiheessa alkoi jo pikkasen jännittää. Olihan starttipaikkakin legendaarisen Nürburgringin lähtösuora. No mutta, koska Harri oli joidenkin mielestä niin kova, niin hän pääsi starttaamaan 50 ensimmäisen juoksijan joukossa tasan kello 12:sta ja me tavalliset tallaajat vihdoin sitten joitain minuutteja heidän jälkeen.

strongmanrun 2013

Vihdoin oli meidän vuoro! Kaikki loput pauttiarallaa 10500 juoksijaa starttasivat sitten samaan aikaan. Ja voi pojat! Voitte vain kuvitella mitkä ruuhkat ajoittain oli.

Lähdin aika reippain mielin juoksentelemaan reittiä hyvällä fiiliksellä yhdessä kahden muun meidän Suomi–tiimiläisen kanssa. Reitti oli järjestäjän mukaan 11 kilometrin pituinen ja se tuli siis juosta kahdesti. Molemmilla kierroksilla siis samat 15 estettä.

Sää suosi meitä juoksijoita ja rata hohkasi aika kivasti lämpöä kun aurinko paistoi. Jo kilometrin jälkeen totesin, että minulla oli aivan liikaa vaatetta päällä. Olin varautunut kylmiin vesiesteisiin pitkähihaisella aluspaidalla ja sen päällä oli vielä Suomen oma tiimipaita. Eihän siinä sitten muu auttanut kun ruveta strippaamaan kesken matkan ja vetää itsensä juoksuteoppisilleen ja vetäistä pitkähihainen alta pois. Onneksi oli niin paha ruuhka, ettei tätä temppua huomannut kuin ehkä maksimissaan viisi henkeä.

Ensimmäisten kilometrien aikana jo ylitettiin heinäpaaleja tasaisen 100 metrin välein loivassa ylämäessä ja alamäessä sekä juostiin rappusia ylös ja alas. Onneksi ensimmäinen juomapiste oli jo noin 3 kilometrin kohdalla sillä lämmin sää vaati nesteytystä. Juomapisteen jälkeen laskettelimme sellaista metsäpolkua pitkin ensimmäiselle kunnon esteelle, joka sijaitsi ehkä noin 3 km kohdalla. En siis nähnyt reitillä kuin kolme kylttiä: 2km, 6 km ja 10 km eli matka-arviot on ihan tuulesta temmattuja. No, mutta siis noin 3 kilometrin kohdalla ensimmäisenä kipusimme heinäpaaleja köysitikkaita pitkin kontin päälle. Kontin päällä oli tukkeja joita pitkin mentiin toisen kontin päälle ja sieltä sitten heinäpaaleja pitkin alas. Valitettavasti jouduimme odottelemaan hetken aikaa vuoroamme päästäksemme tälle esteelle. Ensimmäisen esteen jälkeen ei kuitenkaan tarvinnut kauaa hölkötellä eteenpäin kun pääsimme oikein kunnon este-alueelle. Ensimmäisenä alueella oli vaahtoeste, jonka läpi tuli juosta. Tähän esteeseen kuulemma kilpailun nelinkertaisen voittajan kisa päättyi. Vaahtoesteen jälkeen tulikin aivan ihana kuravesi valli, jossa siis oli minua kainaloihin asti kuravettä ja tietenkin vallin seinämät oli liukasta savea/mutaa, josta en olisi ilman apua päässyt edes ylös (niin kun en monista muistakaan esteistä). Jos en muista väärin niin näitä oli kaksi tai ainakin kaksi aivan samantapaista estettä oli peräkkäin.

Kun mudasta oli selvitty, niin muutaman sadan metrin päässä odotti lisää esteitä. Vuorossa oli verkon alta ryömiminen. Juu, ei kuulosta ollenkaan pahalta, mutta entä kun verkko antaa sähköshokkeja? Tartuin verkkoon ripeästi kiinni…ja päästin irti vieläkin ripeämmin. Sellainen sähköisku pommi tuli näpeille, enkä ollut edes kerinnyt verkon alle. Siinä jo vähän katselin ympärilleni, että ei hemputti! Voiko tämän esteen mitenkään kiertää? Mä en halua mennä tuonne alle! Kun luojan lykky huomasin siinä jo itku kurkussa jonkun miehen nostavan verkon ylös ja näin tilaisuuteni tulleen. Äkkiä verkon alle, silmät kiinni ja täysillä eteenpäin! Onneksi ei enempää tällejä minulle, mutta voi sitä huudon määrää joka sieltä verkon alta kuului. Huh! Ryömimisteema jatkui seuraavissa esteissä sillä ryömittiin vielä pimeän noin 20 metrin mittaisen pressun ali ja alitettiin verkko, jonka alla sai vesisuihkusta.

Sen jälkeen päästiin taas hetki ihan juoksemaankin. Tässä vaiheessa voin varmaan myöntää se, kun harva teistä lukijoista on jaksanut näin pitkälle lukea, että minulla ei ihan tarkkaa muistikuvaa näistä esteistä ole, mutta aika hyvä huntsi kuitenkin. Joten jos joku niistä kymmenestä suomalaisesta, jotka oli juoksemassa muistaa paremmin esteiden järjestyksen niin sitten mä vaan annan teidän muistaa ne paremmin, that´s it.

Seuraavat esteet tuli taas muutaman kilometrin päästä. Luvassa oli lisää heinäpaaleja johon oli viritetty ylitettäväksi ja alitettavaksi rengasvartaita. Valitettavasti tämä este taisi olla minun tuomioni, sillä jo lämmenneet ja kylmässä kuravedessä viilenneet ja taas lämmenneet jalkalihakseni ei jostain syystä kestänyt renkaiden alitusta kuulin pienen rusauksen polvessani. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi matkaa. Lisää esteitä kun oli edessä ja kisafiilis oli edelleen huikea.

Reitillä pääsimme vielä kipuamaan erittäin jyrkkää mäkeä. Niin jyrkkää, että sen kipuamiseen piti käyttää jalkoja ja käsiä. Se ”vuori” oli varmaan 50 metriä korkea. Lisäksi pääsin uimaan noin 40-50 metrisen altaan, jossa oli siis normaali mittaiselle miehelle noin kainaloihin asti jääkylmää vettä. Itse pääsin varvastellen 30 metriin ja loppumatkan jouduin uimaan kun ei jalat yltänyt enää pohjaan. Jossain kohtaa reittiä oli myös noin kilometrin mittainen ylämäki joka oli vielä maustettu heinäpaali-rengas yhdistelmillä jotka piti ylittää. Voin lyödä vetoa että vain noin 20 % osallistujista juoksi tämän alhaalta ylös asti.

Meinasin myös unohtaa oman lempi esteeni nimittäin vesiliukumäen. Ai että, näitä olisi voinut olla vaikka viisi lisää. Ainut huono puoli oli, että aina ennen sitä piti kivuta mäkeä ja hieman rappusiakin ylös jotta sai lasketella alas. Tämän esteen huonopuoli oli naisnäkökulmasta se, että kun miehet liukuivat mäkeä alas, heidän vauhtinsa yleensä hiipui ennen alhaalla odottavaa kuravesilammikkoa. Vaikka kuinka yritin jarrutella, niin tulin aina täysillä suoraan tähän altaaseen. Nice!

Ennen takaisin rata-alueelle pääsyä juoksimme vielä läpi asfalttipätkän josta pulppusi noin 30 metrin välein koko radan leveydeltä suihkulähteestä jääkylmää vettä. Lisäksi juostiin sellaisen hässäkän läpi, josta roikkui lisää näitä ihania sähköshokki naruja. Jokaisesta narusta ei sentään shokkia tullut ja minun onneksi ne narut oli aika lyhyet, joten pääsin vässykkänä kumartamalla ja väistelemässä niiden ali. Oikeesti, niistä sai aika jytkyjä sähköshokkeja.

strongmanrun 2013

Maali suoralle pääsemiseksi tuli vielä kivuta köyttä apuna käyttäen jyrkkä mäki ylös, jonka jälkeen varsinkin ensimmäisellä kierroksella saimme odottaa ainakin 15 min seuraavalle esteelle pääsyä. Tämä oli ehkä tämän kisan kurjin juttu. Kuumassa jonottamisen jälkeen pääsimme kuitenkin juoksemaan vihdoin rengasmereen. Noin 50 metrin mittaisen rengasmeren päädyssä odotti heinäpaaleja joita pitkin piti kivuta konttien päälle. Konttien välissä oli aina verkko jota pitkin piti päästä toiselle kontille. Jossain vaiheessa tätä oli myös kura-allas, johon parhaimmillaan upposi reittä myöten. Kyseisiin kura-esteisiin jäivät esimerkiksi meidän suomalaisen juoksijan kengät jo ensimmäisellä kierroksella. Hän päätti vetäistä toisen kierroksen ilman kenkiä. Itse olisin tässä vaiheessa keskeyttänyt, huh. Kaikki kunnia Miskalle!

No niin eli ensimmäinen kierros lähes paketissa. Vielä oli kuitenkin yksi heinäpaalihässäkkä ylitettävänä ja ei kun vaan yli maaliviivan ja En gång till vai miten sitä sanotaan. Aikaa oli tässä vaiheessa mennyt jo ihan tuhottoman paljon lähes 2,5 tuntia kaikkine esteille jonottamisineen. Onneksi väki oli jo sen verran hajaantunut, että tiesin toisen kierroksen menevän paljon nopeammin.

Toiselle kierrokselle lähdettiin erittäin hyvä voimaisena. Tietenkin jaloissa jo vähän tuntui, mutta esteillä jonottamalla oli kivasti palautunut.  Muutaman kilometrin kohdalla toisella kierroksella aloin tuntea jo pientä jäykkyyttä ja kipua oikeassa polvessa, joka oli rutissut ensimmäisen kierroksen renkaiden alituksessa. Tässä vaiheessa jo ajattelin, että mitenköhän tässä käy. Kanssani matkaa tekevä Suomen tiimin Jari oli jo aikaisemmin sanonut minulle, että mene vain edeltä, koska hänellä oli tässä vaiheessa jo aika kovat kivut kun molemmat jalat kramppasi. Valitettavasti polvikipu enteili tulevaa ja metsäpolkua toistamiseen alas lasketellessamme tunsin kuinka polvi lähti alta. Oli pakko pysähtyä. Hetken jo mietin, että tässäkö tämä oli. Onneksi matkassani oli toinen rampa ja niin kuin Jari minulle osuvasti sanoikin – Rampa rampaa taluttaa. Jari myöhemmin myönsikin, että olisi varmaan keskeyttänyt ilman minua ja minun aikani taas olisi tullut erittäin pitkäksi, koska minähän en luovuta, mutta matkaa oli melkein 10 kilometriä vielä jäljellä. Matkamme jatkui siis kävellen… =(

Ilman Jaria olisin kuitenkin varmaan väkisin juossut ja saanut polveni vielä pahempaan kuntoon. Onneksi muutaman päivän linkkauksen jälkeen rupesi polvi jo kestämään tavallista askellusta ja nyt olen jo voinut kevyesti vähän juostakin. Eli ei onneksi käynyt pahemmin.

Kävellessäni kuitenkin päätin, että maaliin tulen juosten. Kävi miten kävi! Otin viimeiseltä esteeltä spurtin kohti maalia ja maalilinjan ylitettyä kyyneleet puski silmiin. Ei vain siksi, että polveen sattui niin maan perhanasti vaan myös siksi, että olin vihdoin maalissa. Matkaa tuli tehtyä hieman alle 4,5tuntia. Toinen kierros siis alle kahteen tuntiin vaikka en pystynyt juoksemaan siitä kuin 3 kilometriä ja otimme Jarin kanssa kaiken irti tankkauspisteistä =) ja ei uskoisi mutta taakseni jäi silti vielä monta tuhatta ihmistä.

Kiitos jos jaksoitte lukea jutun loppuun! Nälkä kasvaa syödessä ja todellakin olen myös ensi vuonna JUOKSEMASSA kyseisen kisan. Polvi saa joko kestää tai sitten roikkua mukana. Pahoittelen kaikkia kirjoitusvirheitä, mutta en vain jaksa oikolukea tekstiä enää. Muuten tämä teksti tulisi ulos vasta ensi kuussa.

Kiitän koko Suomen tiimiä ja Fisua! Oli mahtava reissu!

Milla

Ravintovalmentaja ja Personal Trainer

Tmi 2Move

www.2move.fi, https://www.facebook.com/2Move.fi

Kommentoi

Kommentit