Juoksukausi on nyt avattu – takatalvesta viis

Vaikka edellinen viikonloppu toi mukanaan melko raskaan takatalven, ehdittiin juoksukausi avata useissa tapahtumissa Helsingissä ennen lumien tuloa. ASA halusi ehdottomasti olla paikalla todistamassa näitä tapahtumia ja näinpä kaupunkiin jalkautuivat Joonas, Tuukka ja Riku haistelemaan tunnelmaa. Tapahtumia järjestettiin muuallakin, mutta tällä kertaa käytiin kauden avaukseen tutustumassa Kampin Nike Helsinki –liikkeessä, Stockmannin Argoshallissa sekä Asicsin tapahtumassa Cafe Caruselissa.

Juoksukausi avattiin tapahtumissa ympäri Helsinkiä

Joonas ja Riku pohtimassa Argoshallin Liikkeelle! -tapahtumaa

Stockmannin Argoshallissa avatussa tapahtumassa olivat tärkeimmät juoksumerkit Nike, Adidas ja Asics esillä vierekkäin sulassa sovussa. Kolmen suuren lisäksi oli paikalla myös muita merkkejä täydentämässä Liikkeelle! –tapahtuman sisältöä. Yksi mielenkiintoinen uutuus oli jo GoExpo-messuilla vahvasti esillä olleet Merrelin barefoot-kengät. Kesken Stockan tapahtumaa meillä oli myös aikaa jututtaa Niken Kaj Rinnettä, joka oli erittäin innoissaan Niken Flyknitin rantautumisesta Suomeen vääjäämättömässä lähitulevaisuudessa. Saimme myös hieman tarkempaa tietoa milloin ja miten tämä tapahtuu, mutta lupasimme pitää kielenkantamme kurissa toistaiseksi. Liikkeelle! –tapahtuma on käynnissä Argoshallissa aina 14.4. asti, joten ei muuta kuin käymään.

Merrellin barefoot kengät

Merrellin barefoot-teknologiaa

 

Asics puolestaan avasi kautensa uudella konseptilla suositussa Cafe Caruselissa. Koko kahvila oli mukana tapahtumassa ja muun muassa ruokalistaa oli sovitettu vastaamaan sporttista tapahtumaa (ASAlaiset kokeilivat luomuburgeria, joka oli erittäin jees). Asics oli marssittanut paikalle koko joukon tukemiaan urheilijoita esittelemään vaatteita ja kenkiä. Paikalla olivat mm. kokenut Kalle Palander sekä tuoreempia nimiä kuten Jasmin Showlah. Tapahtumaa marssitti eteenpäin säteilevä Satu Tuomisto. Stadiumin kanssa toteutetussa tapahtumassa oli myös fyssari paikalla tekemässä jalka-analyysejä halukkaille ja oikeanlaiset kengät saattoi ostaa mukaan suoraan paikanpäältä. Asicsin Aki Kuusilehto nosti esiin kaudesta 2012 muun muassa Asicsin roolin Suomen Olympia-joukkueen yhteistyökumppanina Lontoon Olympialaisissa sekä uuden naisille suunnatun Ayami –vaatemalliston.

Juoksukausi avattiin tapahtumissa ympäri Helsinkiä

Kalle Palander ja Satu Tuomisto

Juoksukausi avattiin tapahtumissa ympäri Helsinkiä

Joonas sai jalkaansa Asics Gel-33Hyperit

Juoksukausi avattiin tapahtumissa ympäri Helsinkiä

Asiantuntijat auttoivat valitsemaan oikeat kengät

 

Nike Helsinki avasi kautensa vauhdikkaasti Kampin ostoskeskuksessa, jossa tilaisuutta juonsi suomalaisen viihteen supertähti Vappu Pimiä. Keskelle ostoskeskusta sijoitetulla lavalla käytiin läpi mm. oikeanlaisen juoksukengän valintaa sekä Niken 2012 kesän uutuuksia esiteltiin täyden tanssiryhmän voimin. Tapahtuma jatkui myös liikkeen puolella, jossa teemaan sopivasti oli laaja valikoima Niken juoksukenkiä ja vaatteita. Valitettavasti emme saaneet kameraa paikalle todistamaan tätä tapahtumaa.

Takatalvi toi hieman takapakkia juoksukauteen, mutta eiköhän nämäkin lumet ajan kanssa sula. Kannattaa pitää silmät auki, sillä erilaisia tapahtumia järjestetään juuri nyt ympäri maata. Kannattaa käydä tutustumassa malleihin ja kokeilemassa kenkiä jalkaan ammattilaisen opastuksella. Kannattaa myös tutustua Joonaksen ja Jarnon uuteen juttusarjaan, josta saat runsaasti uusia ideoita juoksemiseen.

Kuvat: Tuukka Häkkinen/ASA

Kommentoi

Kommentit