JarnoHelsinki City Trail – Polkujuoksukarkelot keskustan vieressä

Helsinki City Trail juostiin lauantain 17.10. ensimmäistä kertaa. Tapahtuma oli kerännyt heti debyyttiinsä yli 800 innokasta polkujuoksijaa. ASAsta Jarno ja Noora saivat kutsun kisaan, mutta harmillisen flunssa-aallon vuoksi vain Jarno pääsi starttiviivalle.

Tässä Jarnon raportti itse tapahtumasta ja omasta juoksustaan.

Tausta

Muistan kun Helsinki City Trail lanseerattiin kesällä. Aluksi oletin tapahtuman olevan vasta vuonna 2016, mutta se olikin jo tänä vuonna. Seuraavaksi ihmettelin, ketkä hullut lähtevät järjestämään kisaa näin lyhyellä varoitusajalla. Selvitettyäni järjestäjätahoja, huomasin kilpailun johtajana toimivan Nuuksio Classicista ja Bodom Trailista tutun Terho Lahtisen. Vielä kun markkinointiin keulahahmoiksi valjastettin Baba Lybeck, Tommi Evilä sekä Virpi Sarasvuo, selväksi tuli kyseessä olevan ihan tosissaan ja isolle porukalle suunnattu tapahtuma. Viime viikkoinen Ylen lähetys vielä lisäsi, että toki tapahtumaa oli suunniteltu jo viime vuodesta lähtien.

IMG_20151017_135835

HCT alkoikin kiinnostaa minua kovasti, kyseiset polut kun ovat aivan takapihallani ja Keskuspuiston metsiä kolunneena tiesin sieltä löytyvän loistavat reitit kisaan.

 

Puolimaratonin ensimmäinen lähtöryhmä valmistautumassa starttiin.

Puolimaratonin ensimmäinen lähtöryhmä valmistautumassa starttiin.

Reitti

Puolimaratonin reitti starttasi Paloheinän ulkoilumajan vierestä ja otti heti ensimmäiseksi haltuun Paloheinän mäen. Pulkkamäkeä ylös ja takaa alas. Tästä juostiin pari kilometriä Paloheinän metsien ja pitkospuiden läpi Pitkäkoskelle. Koskelta jatkettiin matkaa sillan ylitykseen ja kierrettiin Vantaanjoen toista puolta, kunnes tultiin takaisin Paloheinän puolelle ja Pitkäkosken majalle. Majalta reitti kulki polkuja pitkin takaisin Paloheinän mäelle, josta noustiin nyt jyrkempää puolta ylös ja Pirkkolan puolelta mentiin alas. Tämän jälkeen luvassa oli tuttua pujottelua polkuja pitkin ensin Pirkkolaan, josta jatkettiin Keskuspuiston läpi kohti Olympiastadionia.

Kuva: Helsinki City Trail Facebook

Ensimmäinen alamäki antoi osviittaa kymmenen kilometrin päässä odottavasta ylämäestä. Kuva: Helsinki City Trail Facebook

Oma juoksu

Tavoitteeni oli lähteä tekemään kovempaa treeniä. Harjoittelussani on tällä hetkellä meneillään peruskuntokauden alku, joten kilometrejä vielä nostellaan ja tehoja vältellään. Tähän saumaan ei siis herkistely, viimeistely tai palautuminen tulisi kyseeseen. Onneksi kyseessä oli kuitenkin jo kolmas treeniviikko, niin aivan nollasta ei tarvinnut lähteä juoksemaan.

Tavoitteeni lienee myös telepatisoitunut järjestäjien korviin tai sitten vain myöhäinen vahvistamiseni johti siihen, että lähdin poluille toisesta lähtöryhmästä. Vaihtaminenkin olisi ilmeisesti onnistunut, mutta ryhmä selvisi itselleni vasta perjantai-illalla niin en viitsinyt lähteä säätämään. Ohittelua oli siis luvassa, mutta mieluummin sitä ohittaa kuin tulee ohitetuksi. Hieman jännitin etukäteen, että miten ohitukset kapeilla poluilla sujuisivat, mutta kyllä nuo pääosin erinomaisesti menivät. Kiitoksia tietä antaneille! Letkan peesaaminen kapeassa paikassa rauhoitti sopivasti tahtia, ja toisaalta sitten alamäki- ja ylämäkispurttaukset pensaiden kautta toivat lisämaustetta.

Alkuun Paloheinän mäki noustiin armollisesti loivemmasta kohdasta, ettei heti ensimmäisen sadan metrin aikana joutunut laittamaan kävelyksi. Alastulo puolestaan oli jyrkemmällä puolella, jossa vaikeuskerrointa lisäsi tallattu ja hieman mutaantunut alusta. Liu’uskellen sai alas mennä, mutta mukavaa oli.

Alamäen jälkeen odotti pieni nousu ja ryntääminen metsän siimekseen ja pitkospuille. Tämä parin kilometrin pätkä pitkospuita, metsään tehtyjä hiekkateitä, helppoja polkuja ja vähän juurakkoisempaa pätkää Haltialan hiekkatielle oli varsin leppoisaa juosta.

Jarno_Mehtiö_Kuva_Karri_Jalava

Alun pitkospuilla hymyilitti. Kuva: Karri Jalava.

Hiekkatielle päästyäni, noin kolmen kilometrin kohdalla, tiesin edessä olevan kisan ”tylsin osuus”. Ensin muutama sata metriä hiekkatietä, sitten tasaista pellon reunaa kilometrin verran, minkä jälkeen luvassa olisi vielä Pitkäkosken molemmin puolin mentävä osuus pääosaksi hiekkatietä, höystettynä muutamilla polkupätkillä. Tämän reitinvalinnan taustalla uskoisin silti olevan erittäin pätevät syyt. Paloheinän polkuverkostosta osa on sen verran herkällä alueella, että sitä on syytä suojella sadoilta tallaajilta. Toinen selitys on Pitkäkosken nätit maisemat, jotka on syytä näyttää juoksijoille.

Saavuttaessa Pitkäkosken majalle 7 kilometrin kohdalla olivat suurimmat hiekkatien ja tasaisen osuudet takana. Majalta pujottelu Paloheinän mäelle pieniä kumpuja pitkin oli varsin mieluisa kokemus. Erityisen hauskaa tästä teki se, että tämä osuus oli minulle tuntemattominta entuudestaan. Paloheinän mäen tullessa vastaan toisen kerran 10. kilometrillä kapuaminen aloitettiin jyrkimmältä seinämältä (joskin siinä vieressä metsässä olisi mennyt vielä jyrkempää ja teknisempää polkua 🙂 ). Ennen kapuamista oli myös kisan ensimmäinen juomapiste, mutta näin puolikkaalla en nähnyt tarpeelliseksi pysähtyä siihen.

Ylämäki oli jo ehtinyt tallautua savisemmaksi, mikä toi sopivasti lisähaastetta. Tämä olikin ainoa kohta reitillä, jonka oli jo ennakkoon päättänyt kävellä. Mäki myös konkretisoi hyvin, miten paljon merkitystä kävelyllä on polkukisoissa. Moni näytti pyrkivän mäkeä ylös kroppa suorana kävellen ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Toisaalta käsien käyttäminen jalkojen työntämiseen ja tiheämpän askeleeseen tekee mäestä raskaamman mennä, mutta nopeuden vuoksi se on suositeltava tapa edetä.

Mäen päältä laskeuduttiin polkujen siimekseen ja luvassa oli suhteellisen tasainen pätkä Paloheinästä Pirkkolaan. Edelleen juoksu kulki mukavasti (niin kuin ennakkosuunnitelma ”kova harjoituksen” mukaan pitkin), ilman ongelmia tai liiallista väsymystä.

Pirkkolan jälkeen, 13-14 kilometriä kohdalla, luvassa olivat reitin teknisimmät osuudet. Viikoittain näillä poluilla juoksevana tiesin täältä löytyvän mukavasti teknisempiäkin pätkiä. Mäkiä tähän loppumatkalle saisi myös, mutta kaikkien kerääminen vaatisi hieman enemmän pujottelua kun kisassa olisi suotavaa. Ilokseni reitti tarjosi suurimman osan suosikkipaikoistani. Myös mäet ja nyppylät muuttuivat viimeisellä osuudella teknisemmiksi siten, että alastuloissa pääsi välillä hyppelemään 30–60 senttimetrin droppeja. Kaiken kaikkiaan pätkä Pirkkolasta Olympiastadionille oli reitin haastavin osuus, jossa voimattomilla jaloilla olisi haastetta. Onnekseni, kuten kuva osoittaa, itse en joutunut tekemään töitä juuri ollenkaan loppuvaiheessa.

Jarno_Mehtiö_Kuva_Karri_Jalava

Ylämäessä oikeaoppisesti katse alas, vartalo mahdollisimman monelle mutkalle ja tuskallinen ilme. Kuva: Karri Jalava

Auroran sillan jälkeen edessä oli vielä stadionin kalliot, jotka jyrkähköinä saavat jalat kätevästi hapoille ennen loppukiriä stadionille. Kaarto stadionille tehtiin ovelasti pohjoispäädystä, josta lähdettiin ensin kiertämään stadikan uumenissa reilut parisen sataa metriä, ennen olympiaportista radalle kirmaamista. Stadionillekin oli vielä tuotu puunrunkoja ja hiekkalaatikko rikkomaan kirin rytmitystä.

Kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen omaan juoksuuni. Lähtökohdistani käsin 1.45.45 oli ihan mukava suoritus. Olisin varmaankin saanut vielä puristettua hieman lisävauhteja irti, mutta yksikseni ei tuollaista matkaa kyllä noillakaan tehoilla viitsisi juosta. Erityisesti viimeisillä kilometreillä vauhdin ylläpidossa auttoi, että sain juosta saman henkilön kanssa loppupätkän. Harmillisesti maaliintulosta en ole nähnyt kuvaa, siinä olisi ollut tyylipuhdas suoritus loppukiristä mallia ”silmät kiinni ja sinne päin”.

Maalialueelta löytyi kaksi konetta, joilla pääsi kätevästi tarkistamaan aikansa. Vielä kun koneiden kohdalla olisi ollut iso kyltti, ne olisi bonganut helpommin.

Maalialueelta löytyi kaksi konetta, joilla pääsi kätevästi tarkistamaan aikansa. Vielä kun koneiden kohdalla olisi ollut iso kyltti, ne olisi bonganut helpommin. Ja sijoitushan tippui tuosta, kun kuuma ryhmä tuli maaliin.

Maaliintuloni jälkeen hengailin stadionilla juttelemassa tuttujen kanssa ja odottelemassa kärjen saapumista. Lauantain aurinkoisessa säässä aika meni leppoisasti, mutta hieman syksyisemmässä kelissä en tiedä kuinka kauaksi aikaa olisin viitsinyt jäädä ulos seisoskelemaan. Toisaalta kuuman ryhmän lähtö näin selkeästi perään oli ihan ymmärrettävä ratkaisu, koska heidän lähettäminen aikaisemmin radalle olisi tarkoittanut useiden kymmenien ihmisten ohittavan satoja. Mutta ehkä tuosta puolentoista tunnin ja viiden minuutin välimaastosta joku malli olisi löydettävissä parempaan porrastukseen. Siis sikäli mikäli nopeimmat halutaan lähettää viimeisenä matkaan.

Voittaja Topi Raitanen.

Voittaja Topi Raitanen.

Kolmanneksi juossut Henri Ansio tyylikkäässä juoksuasennosa.

Kolmanneksi juossut Henri Ansio tyylikkäässä juoksuasennosa.

Yleismietteet tapahtumasta

Tapahtuma oli järjestetty erinomaisesti. Eksymisen vaaraa ei kisassa tullut, kunhan muisti seurata merkintöjä. Toki merkintöjen seuraaminen lujaa juostessa voi joskus osoittautua vaikeaksi, mutta tätä suurempi merkkimäärä vaatisi lippusiiman vetämistä lähtöviivalta maaliviivalle. En ole täysin varma, mutta mielestäni myös kaikki (tai ainakin melkein kaikki) polkujen ja Keskuspuiston väylien risteykset oli miehitetty vapaaehtoisilla, jotka näyttivät vielä oikean suunnan.

Erityismaininnan ansaitsevat vapaaehtoisille jaetut lehmänkellot, jotka ilahduttivat joka kerta. Saattoipa niistä myös tarkkailla, kuinka kaukana edellä menijät olivat. Kannustus kunniaan!

Juomapisteitä puolimaratonin reitillä oli kaksi, mutta niitä en käyttänyt. Juomapisteillä kävi kylläkin mielessä, että olisiko ne voinut organisoida siten, että juomat olisi jaettu aikaisemmin ja roskikset mukeille olisivat jatkuneet kymmenisenkin metriä pisteeltä eteenpäin. Tämä ei toki ole polkukisoissa tavanomaista, mutta toisaalta nyt juomapisteet olivat niin avoimissa paikoissa, että samalla vaivalla roskikset olisi voinut viedä hieman etäämmäksi. Vastapainona juoksijoiden olisi sitten pitänyt heittää mukinsa myös roskikseen, eikä katukisojen tyyliin vain siihen suuntaan.

Varusteet

Juoksin kisan adidaksen tavallisella supernova t-paidalla ja 9 tuuman shortseilla. Jälkimmäiset valitsin lahkeen pituuden sijasta etutaskujen takia. Edessä oleviin avoimiin taskuihin sain laitettua GU:n geelikarkkipötkön. En ollut ajatellut juoda tai syödä kisan aikana mitään, mutta eivät nuo karkit mitään paina. Nätisti ne kulkivat koskemattomina maaliin asti. Sukkina käytin oikein kunnon perinteisiä froteesukkia eli ns. tennissukkia. En oikeastaan ole juoksusukkieni kanssa kovinkaan nuuka, ainoastaan pidemmille kisamatkoille, pitkille lenkeille sekä kovempiin treeneihin viitsin nähdä vaivaa ja laittaa juoksusukat jalkaani.

Jalassani minulla oli Salomon Speedcross Prot, joiden arvostelu on luvassa parin viikon sisällä. Kisassa ne toimivat loistavasti. Pitoa riitti kaikkeen muuhun kuin Paloheinän mäen mutavellin ylöskiipeämiseen. Runsas pohja vaimennuksineen oli erittäin armelias alamäkiä rymytessä, kertaakaan en alastullessani huomannut kovaa iskua jaloissani. Toki nämä ovat ehkä hieman mieltymyksiäni painavammat ja pohjan korkeus sekä droppi ovat suuria, joten tasaisella nämä eivät ole mitään raketteja. Silti anteeksiantavuus voi hyvinkin nopeuttaa alamäissä, ainakin pidemmillä matkoilla. Todettakoon jo nyt, että mielestäni Speedcross Pron suurin muutos verrattuna tavalliseen Speedcrossiin on Pron ketterämpi ja löysempi pohja, joka mahdollistaa huomattavasti nautinnollisemman juoksun Pro-mallilla.

Yhteenveto

Tapahtuma oli erinomainen, juoksijoilla vaikutti olevan hauskaa ja Keskuspuisto näytti kauniissa säässä parhaita puoliaan. Toivottavasti tästä saadaan vuosittainen tapahtuma!

Kiitokset vielä kanssajuoksijoille, järjestäjille sekä vapaaehtoisille!

Ylen urheiluviikonlopun tekemä juttu tapahtumasta.

Kommentoi

Kommentit