Kirje joulupukille – Tuukan joululahjatoiveet

Rakas Joulupukki, tänä vuonna olen käyttäytynyt kiltisti. Syönyt lautaseni tyhjäksi (melkein joka kerta) enkä ole kiroillut (hirveästi). Olen saattanut sanoa muutaman kerran tuhmasti lähimmäisilleni, mutta vain siksi, että tunnen oloni turvalliseksi heidän seurassaan. Ohessa vaatimaton toivelistani tulevan joulun lahjoista. Mielessäni korkeimmalla sijalla on tietenkin jalompia aatteita. Ihmisille ruokaa ja vettä, ahneus pois sekä onnellinen ja

Lue lisää ›

Lapset kiipeilevät Suomen Kiipeilyliitto Ry:n seinällä

Reippaat lapset pääsivät kokeilemaan SKIL Ry:n rakentamaa kiipeilyseinää pientä korvausta vastaan. Osaavat ja tsemppaavat ohjaajat pukivat päälle Mammutin ”seuravaljaat” jotka sopivat säätöjensä puolesta useimmille, lapsista aikuisiin. Sukat jalassa tai ulkokengillä tapahtunut kiipeily oli ensikuuleman mukaan siistiä ja rankkaa, mutta otteet tuntuivat jalkapohjaan ikäviltä, kun kiivettiin sukat jalassa. Yleensä kiipeilyseinillä onkin testikenkiä pikakiinnityksin. Seinällä oli kolme reittiä,

Lue lisää ›