Kevään isoimpien maratonien ollessa ohitse, Helsingin yleisurheilun EM-kisojen ja Lontoon olympialaisten häämöttäessä näköpiirissä sekä oman alkuvuoden maratonin lähestyessä on huomioni jo pidemmän aikaa kohdistunut kevyempiin kenkiin ja puhtaisiin kisakenkiin. Mielenkiintoisia malleja onkin osunut silmiini mitä moninaisimpia ja onkin syytä laittaa harkintaan, josko ASA tekisi valmistajakohtaisia esittelyjä kisakenkien valikoimista. Tässä vaiheessa pysyttäydymme kuitenkin vielä yksittäisessä mallissa, [...]
Adidas adiZero Adios niitti mainetta etenkin Haile Gebreselassien ja hänen maratonin maailmanennätyksensä kautta. Siksi tilanteeseen sopikin, että viime vuoden Berliinin maratonilla Patrick Makau rikkoi Hailen ennätyksen uusilla adiZero Adios 2:lla. Rehellisyyden nimissä työn tekee aina juoksija, mutta kengän roolia ei kuitenkaan kannata väheksyä. Oma käyttökokemukseni Adioksista ulottuu muutaman vuoden taakse. Juoksin niillä muun muassa elämäni [...]
Näin päivän kovan vauhtikestävyysharjoituksen kynnyksellä ajatukset karkasivat taas kenkiin. Olen jo pitkän aikaa himoinnut maailmalla paljon suosiota saavuttanutta adidaksen adiZero Mana -juoksukenkää omaan rosteriin. Kisakengistä innoituksensa saanut AdiZero Mana 6 on kevyt, vain reilut 250 grammaa painava traineri, josta löytyy myös kevyt tuki jalan poikittaiskaarelle, kuten hieman painavammasta kumppanistaan, adiZero Temposta, joka on jo ollut olennainen [...]
Cumulus Asicsin mallistossa Sarjassamme muualla ilmestyneet ja Suomeen rantautumista odottavat -kengät on käsittelyvuorossa Asics Gel Cumulus 14. Cumulus on perinteisesti ollut Asicsin neutraaleista tossuista se toisiksi vaimennetuin versio Nimbuksen jälkeen. Erottavina tekijöinä on ollut Cumuluksen kevyempi paino, suurempi kiertolöysyys, taipuisampi päkiä ja napakampi vaimennus Cumulus on siis tarjonnut hieman enemmän juoksutuntumaa, siinä missä Nimbuksessa on [...]
Kesä 2012 tulee olemaan hyvin merkittävä Nikella ja sen Lunarlon teknologialla. Monet kengät, jotka tulevat kesän 2012 aikana kauppoihin, tulevat saamaan välipohjikseen uudistetun Lunarlonin. Jenkeissä kovaa hypetystä on saanut osakseen ennen kaikkea uutuus koriskenkä, Lunar Hyperdunk 2012. Toinen merkittävä kärki kesällä 2012 tulee olemaan nyt jo neljänteen evoluutioonsa ehtinyt Nike LunarGlide+ 4. Uusin malli on [...]
Adidas Supernova Glide on ollut markkinoilla suhteellisen stabiili tuote. Se on pysynyt suhteellisen muuttumattomana ja perusvarmana valintana neutraalisti askeltavalla juoksijalle jo vuosia eli silloinkin, kun tuote tunnettiin vielä nimellä Supernova Cushion. Kengän uskolliset käyttäjät ovat käyttäneet Glidea pääasiallisesta peruskestävyysharjoittelussa juuri sen vaimennusominaisuuksien ja mukavuuden takia. Täksi vuodeksi adidas teki kuitenkin Glideen muutaman suurenluokan muutoksen sekä [...]
No niin, kun nyt on käyty läpi erilaiset kenkätyypit ja niiden yleisimmät ominaisuudet on luontevaa käydä vielä hieman niin sanottujen halpojen juoksukenkien ja hintavampien juoksukenkien välisiä eroja. Sanomattakin on selvää, että halvat niin sanotut marketti- tai bulkkijuoksukengät eivät ole täysin samanlaisia ominaisuuksiltaan tai materiaaleiltaan. Kuitenkin näitä kenkiä valmistetaan mielettömän paljon ja kauppa tuntuu käyvän hyvin [...]
Naisten ja miesten välillä on monia eroja, sehän nyt on selvää. Siksi tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että myös naisten ja miesten jalkojen rakenne on erilainen. Monille tulee varmasti ensimmäisenä mieleen jalkojen leveys, mutta se on vain pieni osa kokonaisuutta. Todellisuus on huomattavasti moniulotteisempi, minkä takia näiden erojen huomioonottaminen on välttämätöntä juoksukenkien valintaprosessissa. Jalkojen ja kenkien [...]
Pääkaupunkiseudun suurimpien kevätkisojen Länsiväyläjuoksun ja Helsinki City Runin lähestyessä on hyvä aika paneutua juoksusarjassamme kevyisiin kenkiin ja kisakenkiin. Aiemmissa artikkeleissa on jo sivuttu näitä kenkiä, mutta tässä on tarkoitus mennä vielä syvemmälle sekä samalla paneutua näiden kenkien suosion nousun mahdollisiin syihin. Mitä nämä syyt sitten ovat? Ensinnäkin välipohjamateriaalin paino pudonnut ilman, että vaimennusominaisuudet ovat heikenneet. [...]
Nike Zoom+ Elite 5 on ollut testissäni parin sadan kilometrin verran ja nyt on arvion aika. Kenkää on tullut käytettyä varsin vaihtelevissa juoksuissa ja olosuhteissa. Elitellä on suoritettu kevyitä pk-lenkkejä, vauhdikkaampia tempo-juoksuja, mäkitreenejä ja erilaisia tekniikka- ja loikkaharjoituksia. Kevään kuluessa myös erilaiset alustat jäästä ja lumisohjosta aina asvalttiin sekä hiekkaan ovat tulleet tutuiksi. Alkuun hieman [...]










