Äitiyttä on nyt reilu vuosi takana ja olen huomannut itsessäni uuden, omituisen piirteen – minusta on tullut lähes armollinen mitä treenin tulee. Siinä, missä ennen puskin menemään sanoi kroppa mitä tahansa ja vaikka väsymys painoi, niin että jalat tuntuivat lyijutangoilta olen nyt oppinut kuuntelemaan kehoani ainakin vähän. Kanadalainen Danelle Kabush on kahden lapsen äiti, mutta myös [...]
Olen viimeviikkoina törmännyt ajankäytössäni täysin uudenlaiseen ongelmaan – mistä löytää tarpeeksi aikaa treenille? Kriisitilanteissa työpäivät venähtävät helposti pitkiksi. Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan varmistaa, että olen kotona aina ennen ipanan nukkumaanmenoaikaa. Valitettavasti olen useammin kuin kerran istunut kokouksessa kelloani tuskallisena tuijottaen, tajuttuani, että hyvänyöntoivotusten aika olisi auttamatta ohi, ennen kuin olisin lähelläkään kotia. Muina iltoina, [...]
Treenaaminen on parhaimmillaan niin kivaa, ettei sen tehoa ja määrää malttaisi rajoittaa ollenkaan. Malttamattomuus voi kuitenkin pahimmillaan johtaa ylikuntoon, jolloin ei enää voikaan treenata – ja silloin ei ole kivaa kenelläkään. Tärkein lähde palautumisen ja levon tarpeen määrittelyyn on ehdottomasti omat tuntemukset. Tuntemusten tueksi on mukava silti saada myös muita mielipiteitä, ja yhtenä vaihtoehtona ovat [...]
Pohkeiden palauttelu on sujunut hyvissä merkeissä ja jaloilla voi taas juosta : ) Eipä ole hetkeen tuntunut tällaista lihaskipua, mutta jälleen kerran oli todettava, että apuna toimi paljon paremmin aktiivinen palauttelu kuin täysi lepo. Päätin tehdä maanantaina kuitenkin lyhyen palauttavan lenkin, jonka aikana huomio oli se, että lämmettyään jaloissa tuntui paljon paremmalta kuin kävely tai paikallaan [...]
Jokainen meistä tietää tunteen, kun treenistä ei meinaa tulla mitään. Kroppa ei ole iskussa, painot tuntuvat tuplasti raskaammilta ja lenkki tuntuu juoksumatolla juoksemiselta. Joskus myös kovakaan treeni ei tuota toivottua tulosta kehittymisen muodossa. Syitä tähän voi olla useita, mutta todennäköisin on se, että kehon palautuminen ei ole onnistunut tai keho on ylirasitustilassa. Avuksi rientää palkittu suomalainen [...]
Eilen elävä herätyskelloni aloittikin aamun korkeassa kuumeessa. Tämä tietenkin sulki äidiltäkin pois kaiken kodin ulkopuolella tapahtuvan toiminnan. Liikkumisen mukaan lukien. Edessä oli siis rauhallinen lepopäivä, riippumatta siitä mitä harjoitusohjelmassa sanotaan. Kehonhuolto on aina kuulunut huonosti rutiineihini. Ja tästä syystä suhtauduin joogaankin vuosia kovin skeptisesti. Minulle kun tuntui sopivan paremmin liikuntamuodot, joissa tehdään kovalla sykkeellä ja [...]
Hyvää kiitos. Uusi vuosi ja uudet kujeet – pyh ja pah. Juoksukoulu ei kujeiluun usko vaan spartalaiseen kuriin ja venäläiseen valmennusmetodiikkaan luottava opinahjo jatkaa valitsemallaan linjalla: jos sitä hieman juoksisi. Syksyn aikana niin vetäjillä kuin vedettävillä oli pieniä tai suurempia kremppoja, mutta nyt näyttää hyvälle ja ohjelmallinen harjoittelu on jo päässyt käyntiin. Harjoittelussa ei tämän [...]
Tai ainakin tapailemaan jotain juoksuntapaista. Siltä se ainakin tuntui, kun testailin viikonloppuna jalan kestävyyttä. Voimatasopaino jaloissa on edelleenkin aika hakusessa ja varsinkin vasemman jalan lihakset aika jumissa eli työn sarkaa riittää. Aika lyhyellä ja varovaisella askeleella sitä vielä mennään ja tämä viikko ainakin vielä osittain kävellen, mutta tästä se vihdoinkin lähtee! Tie kohti Tukholmaa voi [...]
Ipanan ollessa huikeat neljä viikkoa vanha, päätin että on aika palata lenkkipolulle.* Olin kuitenkin siinä vaiheessa tehnyt pitkääkin pidempiä kävelylenkkejä kärryjen kanssa ja virtaa tuntui olevan vaikka muille jaettavaksi. Olimme pohjoisessa mökillä ja miehen lämmittäessä saunaa, vedin tossut jalkaan ajatuksena kipittää kevyesti päätielle ja takaisin. Matkaa lenkille tulisi aika tasan kuusi kilometriä. Taivaalta tiputteli jotain [...]










