Niin se Forssan Suvi-ilta jäi sitten haaveeksi. Kokeilin maanantaina hyvin sujuneen “fillariviikon” jälkeen juoksua ja ongelmat oikeassa nilkassa palasivat jälleen. Ja tällä kertaa entistä pahempana. Kipua ei ollut juurikaan juostessa ja noin 11 kilometrin pyrähdyskin meni noin 4:10min/km vauhdilla alle 150bpm:n sykkein. Saman tien juoksun jälkeen nilkka löi kuitenkin lukkoon ja kipu äityi niin pahaksi, [...]
Viime viikko sujui aika kaksijakoisesti. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että kuvittelin palautuneeni City Runista nopeammin kuin miten todellisuudessa palauduinkaan. City Runin jälkeiset kaksi kevyttä treeniä ja 200m vedot (3x5x200m) sujuivat vielä erinomaisesti. Tein kuitenkin virheen siinä, että keskiviikon lepopäivänä päätin kuitenkin mennä polkemaan. Torstaina kroppa alkoi jo hieman yskiä, mutta reilu 13km:n kiihtyvä harjoitus meni [...]
No niin, Nyt on muutama kevyempi päivä takana ja tänään oli vuorossa ensimmäinen kovempi harjoitus. Ennen kuin mennään tarkemmin tämän viikon ohjelmaan, on syytä käydä hieman viimeviikkoa läpi. Helsinki City Run 2012 muutti ohjelmaani sen verran, että tein viikon kovat harjoituksen maanantaina ja keskiviikkona. Maanantaina tein kiihtyvän 12 kilsan pyrähdyksen, jonka jaoin neljään kolmen kilometrin [...]
Kevyempi viikko kantoi taas hedelmään. Koko viikko meni oikeastaan niin nappiin kuin vain voi mennä. Maantainaina tein kevyen 6 kilsan lenkin ja hieman pyöräilyä palauttavina harjoituksina ja vaikka edellisen sunnuntain kovempi kymmpikilsanen olikin aika tuskainen, tuntuivat paikat yllättävän aukinaisilta. Tiistaiaamuna tein kevyen voimatreenin sekä kevyen lenkin, jotta paukkuja jäisi illan treeniin (3km + 3×100 + [...]
Viikko 14 oli kolmas ja viimeinen kova viikko ennen tänään alkanutta palauttavaa viikkoa ja ehkä sen takia treenien intensiteettikin alkoi painamaan viimeistään eilisen pitkällä lenkillä. Tai sitten ongelma olikin enemmänkin Polarin footpodissa, joka alkaa pikkuhiljaa sanoa itseään irti. Noh, onhan se jo kestänyt melkein vuoden… Peruskestävyyslenkeillä mittari ei ole mitenkään välttämätön, mutta mittaamisen kannalta kriittisemmissä, [...]
Kevään koitokset alkavat lähestyä ja sitä myöten treenien intensiteetti ja kuormitus kasvaa. Ja kun homma vielä toimii niin myös fiilikset nousevat! Tämän kombon seurauksena viime viikosta muodostui hieman erilainen kuin suunnittelin. Maanantaina palauttelin sunnuntain kolmekymppisen jäljiltä fillarilla, jotta paikat olisivat kunnossa ja levänneet seuraavan päivän tuplatreenejä varten. Tiistaiaamuna tein suunnitellut tonnit suhteellisen tasavauhtisina niin, että [...]
Alkuviikko meni edellisillä viikolla jumiutuneen nivusen kanssa taistellessa. Pystyin kuitenkin tekemään kaikki suunnitellut treenit, kun tein hieman pidemmät lämmittelyt. Tiistain 2x5km vedot menivät molemmat aika leppoisasti alle 19 minuutin ja mäkivedotkin sujuivat mallikkaasti. Loppuviikosta alkoi kuitenkin olla jo hieman epätoivoinen fiilis, kun nivunen ei tuntunut antavan periksi ja sunnuntain pitkä lenkki alkoi tuntua utopialta. Hieronta, [...]
Huhhuh mikä viikko! Kilometrejä ei tullut kauheasti (72km), mutta vauhti riitti sitäkin enemmän. Alkuviikon vauhtileikittely ja hieman nopeammat peruskestävyyslenkit putoilivat varsin mallikkaaseen vauhtiin ja sykkeetkin pysyivät matalina. Lisäksi fiilistä nosti etenkin Footbalancen juoksutiimin tiistaitreenit. Vedimme porukalla tonneja, jotka sujuivat paljon paremmin ja nopeammin kuin, mitä olin luullut. Tämä lupaa ehdottomasti hyvää tulevaa Helsinki City Runia ajatellen. On [...]
Aikamoisen kikkailun sävyttämä viikko 9 on nyt takana. Tein kaikki treenit suunnitelmien mukaan aina perjantaihin asti, kunnes orastava flunssa pakotti pitämään lepoa perjantaista sunnuntaihin. Viikon 9 ehdoton kohokohta oli tiistai-illan mäkitreenit Footbalancen juoksutiimin kanssa. Tein tiistaiaamuna omat mäkivedot, mutta lämmin ja aurinkoinen sää sai minutkin vielä puuhaamaan iltasella muutaman vedon. Viikon pääharjoitus oli torstain 15 [...]
Eilinen pitkä lenkki meni juuri niin kuin suunnittelinkin, karvan vajaa kaksituntinen fiiliksen mukaan. Juoksin 25,59km ajassa 1:52:25 eli ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Keskivauhdiksi muodostui näin 4:24min/km ja keskisyke oli 155bpm (varianssi 133-185bpm) eli aika mahtitreeni! Tämä on hyvä merkki, koska tämän viikon pitkä lenkki on suurin piirtein samanvauhtinen ja siksi olikin kiva huomata, [...]



