Matkustin eilen HekiSensein seurassa Etelä-Suomen lumimyrskystä Tampereelle SM-hallikisoihin testaamaan talven kisaterää. Odotukset kisalle olivat etukäteen varsin matalat, kun aikaisemmassa kirjoituksessani esiin nostamani vaivat vaikeuttivat harjoittelua alkuvuodesta. Isoin kysymysmerkki oli miten kestäisin kovavauhtista juoksua kisan kirivaiheessa. Ennen kisaa en oikeastaan pystynyt laittamaan itselleni minkäänlaisia tavoitteita. Lähdin vain nautiskelemaan kisafiiliksesta ja sen sen mukanaan tuomasta adrenaliiniryöpystä. Jo [...]
Eilen viimeistelin talvitreeneistä hieman yskivää kehoani viikonlopun SM-halleja varten. Tein Helsingin Liikuntamyllyssä tekniikka-, nopeus- ja lihaskuntovalmentajani Olli Virkkalan (jatkossa tuttavallisemmin HekiSensei) seurassa 5 * 500 m ja 4 * 200 m. Alun perin tarkoitukseni oli vetää 6 * 500 m, mutta en muistanut treenin aloitettuani montako piti tehdä… Onneksi tulevaisuuteni on kuitenkin turvattu, kun Tieteen [...]
Päättäjien huoli kansanterveyden heikkenemisestä on yhä suurempi, minkä vuoksi HKL on 15.2. lanseerannut uuden kunnonkohotuskampanjan kansalaisille. Kampanja aloitettiin eilen bussin 70T starttipysäkillä Kampin kulmilla kello 12:35. Bussi starttasi sopivasti liikkeelle, kun olin kurottamassa kohti bussin ovea ja ampaisi karkuun. Nopeasti reagoiden painoin juosten bussin perään tiedostaen, että mahdollisuudet ehtiä Kauppakorkeakoulun pysäkille, jonne matkaa Google Mapsin [...]
Kaudella 2011 – 2012 olen tehnyt kaksi pidempää ulkomaan harjoitusleiriä. Marras-joulukuussa olin noin neljä viikkoa Etelä-Afrikan Potchefstroomissa NWU-yliopiston tiloissa. Lyhyen joulutauon jälkeen matkustin Portugalin Monte Gordoon pidemmälle lähes kuuden viikon treenileirille. Portugalin leirin aikana kärsin nilkan ja jalkaterän alueen vaihtelevista kiputiloista. Vaivojen vuoksi jouduin jättämään juoksuharjoittelun pariksi viikoksi, mutta jo kolmannella viikolla vaivojen alkamisesta pääsin [...]
Juoksutiimi on Footbalancen ja Intersport Mikonkadun yhteistyössä järjestämä juoksutiimi. Tiimi koostuu 11 juoksuun vihkiytyneestä juoksijasta, joiden yhteinen päämäärä on juosta toukokuussa Helsinki City Run 2012, omien tavoitteidensa mukaan. Juoksutiimissä kehitetään omaa juoksutekniikkaa ja –harjoittelua ja jaetaan tietoutta myös juoksuvarusteista sekä monista muista juoksuun liittyvistä asioista. Juoksutiimi aloitti yhteisen harjoittelun lokakuussa 2011 ja takana on jo [...]




