16 viikkoa leireilyä ulkomailla keskellä suomalaista sydäntalvea kuulostaa unelmien täyttymykseltä. Valehtelisin, jos väittäisin jotakin muuta. Olen onnekas, että minulla on mahdollisuus tehdä sitä mitä oikeasti haluan ja mistä nautin. Urheilu, erityisesti juoksu, ammattina sisältää huonot puolensa niin kuin kaikki muutkin ammatit: ei ole vakituista palkkaa, ei eläkettä, sairaspäivärahaa, jatkuva stressi vammoista ja suorituksesta, eikä edes ole lomia. Olen töissä 365 päivää vuodessa. Jokainen ylimääräinen lepopäivä on tietoinen valinta jättää yksi treenipäivä väliin. Lepo on juoksussa yksi vaikeimmista asioista. Keho ottaa harjoitusvaikutuksen vastaan levossa. Psykologisesti lepääminen on kuitenkin vaikeaa, kun koko ajan tiedostaa, että voisi olla mäiskimässä määrää maastossa, mutta sen sijaan makaa kotona. Juoksija ei kuitenkaan voi saavuttaa parasta tulostaan ilman levon merkityksen tiedostamista. Kunnossa ollessani kaikkein vaikeinta minulle juoksuharjoittelussa on vakuuttaa omat aivoni siitä, että lepopäivät ovat hyvä juttu.
Jos juoksisin rahan takia, joutuisin miettimään ammatinvalintaani uudestaan. Juoksu on paljon enemmän kuin raha. Juoksu-urani ansiosta olen jo nyt päässyt matkustamaan ympäri maailmaa. Olen käynyt Keniassa, Meksikossa, Kiinassa ja Etelä-Afrikassa. Juoksun ansioista minulla on mahdollisuus kokea koko tunteiden kirjo. Fiilikset onnistuneen harjoituksen tai ennätysjuoksun jälkeen ovat aivan mahtavat, kun taas epäonnistuminen tai vamma tuntuu niin tuskalliselta. Juokseminen on siitä mahtavaa, että kaikki juoksemisen aiheuttamat negatiiviset fiilikset korjaantuvat juoksemalla. Olen tutustunut juoksu-urani aikana mahtaviin ihmisiin ja useimmat parhaista ystävistäni olen tavannut juoksuradoilla. Juoksu on intohimoni ja se määrittelee minut ihmisenä. Ilman juoksua olisin jotakin aivan muuta, tai ainakaan minulla ei olisi estettä ylittävää mäyrää tatuiotuna käteeni. Tiedän, että olisin tulevaisuudessa onneton ja valittava jos-olisin-vanhus, jos en kokeilisi elämäni aikana panostaa juoksuun sataprosenttisesti. Haluaa tietää kuinka kovaa Ilmajoen ja Kurikan risteytyneillä geeneillä pystyy juoksemaan. Siksi valmistumiseni jälkeen, 25 toukokuuta 2012 aloitan ensimmäisen oikean työni juoksijana.
For most of the people 16 weeks of travelling and training abroad during the dark winter time of Finland sounds like a dream come true. Well, I am not going to lie, that is exactly what it is. I am lucky to have a chance to do what I enjoy the most. Also running has its downsides, as do all the professions. There is no constant flow of money coming in after every month, no retirement allowance, stress over injuries, and no vacation. I am working 365 days per year. Taking an unscheduled rest day means knowingly giving up one full day of training. Resting is one of the hardest things in running. During rest your body develops from training, but psychologically resting is hard, because on the other hand you know that you could be out pounding more kilometers. A runner cannot achieve her full capacity without sufficient rest.
If I would do running because of the money, I would probably have to think again. Running is so much more. Running has already taken me around the world to Kenya, South Africa, China, and Mexico. The feeling that I have after a hard workout or a good race is just amazing. In comparison running takes me to the other end of feelings as well, injuries, bad races, and so on… Even when I feel bad, after a run, everything looks a little bit brighter. I cannot even count how many new friends I have gotten because of running. Running is my passion! Without it, I would not be me, or at least I would be a totally different person. I know that I would be an unhappy 70-year-old knowing that I never gave running a real chance. I want to know how fast I am capable of running, if I concentrate purely on running. That is why after my graduation on the 25th of May I will start my first real job as a runner. 1 month of semi-professionalism left.
Hienoa tilitystä herkältä juoksijapojalta!