Noora Pinola – Matkalla UTMB:lle

Matkalla UTMB:lle

Osallistuin 2013 Ultra-Trail du Mont-Blanc vuorijuoksukilpailuun eli UTMB:lle ensimmäistä kertaa ja tänä vuonna olen lähdössä uudestaan kisaan. UTMB on polku-/ vuorijuoksun suurin ja kaunein. Vuonna 2003 ensimmäisen kerran kisatusta UTMB:stä on nopeasti kehittynyt oikea klassikko juoksukisa. Kilpailun ympärille on rakentunut kokonainen viikon mittainen juoksukarnevaali Ranskan Chamonixiin. UTMB:n matkan kokonaispituus on 168 kilometriä ja nousumetrejä tuolle reitille kertyy 9600. UTMB:n pitäessä pintansa suosituimpana kisana noin 2300 starttaajalla, keräävät muut tapahtuman aikana järjestettävät kilpailut yhteensä noin 7000 juoksijaa nostaen osallistujamäärän lähelle 10 000. Reitin varrella juoksijoita seuraa noin 55 000 katsojaa. Muita tapahtuman aikana järjestettäviä kisoja ovat mm.

–       CCC (Courmayeur Champex Chamonix, 101 km, 6100 m)
–       TDS (Sur les Traces des Ducs de Savoie, 119 km, 7250 m)
–       PTL (La Petite Trotte à Léon, 300 km, 28 000 m)
–       OCC (Orsières – Champex – Chamonix, 53 km, 3300m)

Pelkästään UTMB:lle paikkaa hakee yli 10 000 juoksijaa, joiden on täytynyt kerätä kisoihin vaadittavat 8 karsintapistettä. Pisteitä saa useista kilpailuista ympäri maailmaa ja Suomestakin löytyy ainakin neljä pisteisiin oikeuttavaa polkujuoksukisaa. Itse olen kerännyt pisteeni Vaarojen Maratonilta (86 km, 2320 m, 2 pt), Italian Lavaredo Ultra-Trail (118 km, 6740 m, 4 pt) ja viime vuoden UTMB:stä (4 pt). Kun pisteet on kerätty täytyy vielä toivoa arpaonnea, jotta kisapaikka aukeaa.

UTMB ei ole vain juoksukilpailu monelle juoksijalle vaan eräänlainen etappi matkalla vuorijuoksun maailmaan. Itse koen että kisa on legenda, joka tarjoaa uskomattoman upean juoksukokemuksen Euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin ympäri hyvin järjestetyissä puitteissa. Lisäksi nautin korkean vuoriston tuomista erittäin vaihtelevista ja haastavista olosuhteita, vaikka välillä ne saattavat oikeasti pelottaa. Kisa voi tarjota 30 asteen helteitä laaksossa ja vuorten huipulla lunta, tuulta ja useita pakkasasteita. Siksi pakollisten varusteiden lista onkin melko pitkä. Repussa on koko ajan oltava:

–       Puhelin
–       Muki
–       Vesipullo tai pussi
–       Kaksi otsalamppua
–       Ensiapupeitto
–       Pilli
–       Ensiside
–       Ruokaa / energiaa
–       Vedenpitävä takki
–       Pitkät juoksuhousut
–       Lämpökerrasto
–       Hattu / Buff
–       Pipo
–       Lämpimät vedenpitävät hanskat
–       Vedenpitävät housut

Ja toki mukana on nousuissa (ja minua myös laskuissa) helpottavat sauvat, aurinkorasvaa, aurinkolasit, rahaa, henkkarit, välineitä rakkojen ehkäisyyn ja hoitoon, särkylääkettä, suolatabletteja jne. Ainakin viime vuonna kaikki tavarat tarkistettiin rekisteröitymisvaiheessa ja yöllä kesken kisan.

Itse en koe, että listassa olisi mitään ylimääräistä. Olen niin monta kertaa palellut todella paljon kisojen aikana. Nykyään jos lähden kisaan useiksi vuorokausiksi vuorille ilman joukkuekavereita, otan varusteita mukaan niin, että kisan läpi pääseminen ei ainakaan jää kamoista kiinni. Eri tasoilla kisaaminen muuttaa varustetarpeita. Ymmärrän myös kisaajia, jotka yrittävät hyvää aikaa nipistämällä varusteista ja ovat valmiit keskeyttämään jos olosuhteet käyvät liian vaativiksi ja niiden takia aikatavoite ei toteudu.

Noora Pinola juoksemassa

Tässä Lauri Kutilan ottama kuva männä viikon kuvaussessiosta…

Kisan aikainen ruoka-/ juomatarjonta on kattava. Juotavaa saa noin 15km välein ja usein myös jotain purtavaa. Kunnon ruokaa taisi saada ainakin kaksi kertaa kisan aikana. Yleensä itse kävelin nopeasti huoltopisteen läpi napaten suuhuni mitä milloin huvitti syödä ja täytin juomapussini. Mukaan sai vain vettä, joten lisäsin itse pussiin urheilujuomajauhetta. Ruokapisteillä pysähdyin syömään.

Monessa taukopaikassa oli lepomahdollisuus ensiapupisteen yhteydessä. Viime kisassa nukuin kerran yhden tunnin lepohuoneessa patjoilla ennen toista yötä. Minut tultiin peittelemään kahdella lämpimällä huovalla ja sain kuumavesipullon. Tämä oli todella luksusta ja kuumavesipullon lämmittämin reisin oli tavallaan fyysisesti helppoa, vaikkakin henkisesti hyvin haastava, lähteä jatkamaan matkaa kohti toista yötä vuorilla.

Minusta UTMB:stä henkisesti erittäin haastavan tekee se, että kisa on ns. soolokisa. Joukkueen tai edes parin kanssa on paljon helpompi ja turvallisempi laittaa itsensä äärirajoille. Lisäksi kisan lähtö on myöhään iltapäivällä, viimeksi klo.16. Se tarkoittaa, että minun tasoiseni juoksija, jolla aikaa matkaan kuluu noin 38 tuntia, viettää kaksi yötä vuorilla. Viime vuonna elättelin toiveita, että tulisin maaliin hieman aikaisemmin ja siksi en ollut suunnitellut nukkumista. Olin kuitenkin jo ensimmäisen yön jälkeen melko väsynyt, joten päivän edetessä päätin, että nukun hetken ennen seuraavaa yötä. Se oli todella hyvä päätös, sillä vauhtini koveni huomattavasti ja ohitin useita erittäin väsyneitä laahustajia.

Noora Pinola juoksemassa

…ja tässä toinen otos. Lisää tulossa.

Näin pitkässä kisassa itsensä tuntemisesta on paljon hyötyä. Sama pätee kaikille matkoille. Jos tavoite on itselle omia rajoja siirtävä kokemus, olkoon kyseessä sitten puolimaraton tai usean päivän vuorijuoksu, omien rajojen tuntemisesta on hyötyä. Olen kyllä sitä mieltä, että henkiset rajat tulevat ensin vastaan ja siitä paljon, paljon myöhemmin vasta fyysiset rajat. Lähdin viime vuonna UTMB:lle etsimään tätä rajaa itsestäni, mutta se ei vieläkään tullut vastaan. Alan kohta uskoa, että kaikki on päästä kiinni, kunhan saa aikaa suorittaa matkan sillä vauhdilla mikä omalle fysiikalle oikea. Fyysinen väsymyksen tunne on vasta alkusoittoa matkalla kokemukseen siitä, mihin jokainen meistä pystyy urheilusuorituksessa.

Ja toki aina kun vuorijuoksukisasta puhuttaessa, se pelätyin haaste on ne korkeuserot, joita Suomessa on vaikea treenata. Mutta treeneistä sitten toisella kertaa. Nyt kassia pakkaamaan ja kohti Sveitsin Zermattia ja PDG kisaa. Edessä vuorihiihtoa Zermatista Verbieriin 102 km ja 4000 nousumetriä (laskut ”nautitaan” sukset jalassa). Peukut pystyyn!

1 comment

Kommentoi

Kommentit