Hieno lause! Suomeksi se kuulosta melkein yhtä hyvältä: Koska minä voin! ..pystyn!.. osaan!.. saan? Nyt kerron miksi juoksen Tukholman maratonin ja miten valmistautuminen sujuu. Päätin kauan sitten, etten koskaan juokse maratonia. Ajattelin, että puolimaratonin juokseminen lujaa on paljon kovempi juttu, kuin maratonin kärsiminen loppuun asti. Maraton kuitenkin kiinnosti salaa ja olin hirmuisen utelias jälkifiiliksestä. Onko paha olo? [...]
Tämä on taas sellainen ongelma, jota ei ymmärrä ennen kuin sen on kokenut. Muistan, kuinka hassuksi äiti meni, kun se avasi tiskikoneen ja jäi hetkeksi paikoilleen. Äiti seisoi siinä kattila tassuissa odottamassa kirkkaampia kelejä. Tuntui siltä, että äidin kaikki aistit sammui. Se vaan jähmettyi. Kesti muutama vuosi, kunnes sain itse kokea saman. Linssien huurtuessa tuntuu [...]
Ajattelin, että joululoma olisi hauska aloittaa testillä. Testistä tulisi päänsärky, lievä pahoinvointi, tärisevät käpälät ja älyttömän hieno fiilis. Siitä voisi saada vähän kick starttia konvehtien ja munatotin mussutukseen. Vietän joulun Ämerikassa ja aion juoda munatotia. Aivan kuten Eric Forresterikin tekee vuodesta toiseen. Ja siitäkin voi tulla paha olo. Jos treenaa Helsinki Core Trainersissa niin testiksi [...]
Nyt on talvi tullut jäädäkseen ja huurtuneet silmälasit aiheuttavat jännitystä. Silmälasilinssivalmistaja Essilor on vuonna 2011 tuonut markkinoille huurumattoman linssin, Optifog-linssin. Optifogissa yhdistyy kovaheijastamattomien linssien ominaisuudet sekä tuo uusi huurresuoja. ASAa pyydettiin testaamaan kuinka Optifog-linssi pärjää juoksussa ja hiihdossa. Linssit on nyt tilauksessa ja testi alkaa heti, kun lasit ovat valmiina Kuva: Optifog
Nyt on pimeä viikko puolessa välissä ja olen ollut tööt joka päivä. Huomisaamu jännittää, koska aamutuimaan pitäisi taas jaksaa pakata itsensä valmiiksi ja mennä jumppaan. Kuukauden verran on ollut erittäin suuren vaivan takana päästä sängystä ylös. Soitin aamulla äidille, joka oli kahdeksan maissa aamukaffella. Äityli kuulosti uneliaalta. Yritin iloisesti piristää, äiti möksäytti takaisin ”Eihän tässä ole [...]
Nuku tarpeeksi Syö oikein Palaudu Vahvistu Nauti Listaus on syyskuun Runner’s World lehdestä: ”Asioita, joita juoksijoiden tulee tehdä”. Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Tuhisijoita ja sitten niitä toisia. Kutsun heitä Zombeiksi, sillä he näyttävät melko usein semmoisilta. He ovat autopilotilla nollat taulussa ja kaikki yksinkertaiset puuhat tuntuvat heistä joskus ydinfysiikalta. Zombit ärsyyntyvät yleensä tuhisijoista. Tuhisijoiden elämä [...]
Tyttö yllä olevissa kuvissa on Tanja. Kuvat julkaistiin Östra Nylandissa heinäkuussa 2002. Kun lehti ilmestyi aamupalapöytiin koko kylä kauhisteli: Miten Tanjan käsi on taas mennyt poikki?! Itse heräsin kipuun eilen. Jalkapohjaa poltti ja huomasin hierovani sitä unessa. Nukahdin uudestaan ja aamulla kipu oli edelleen siellä. Jalka tuskin kesti painoani mutta hölkkäsin salille. Kipu pysyi. Päivän [...]
Äitini on aina tykännyt sienestyksestä, hiihdosta ja kävelystä koiruksen kanssa. 90-luvun alkupuolellä mutsi meni salille. Salikäyntejä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tullut montaa. Ihmeteltiin miksi innostus ei koskaan syttynyt, syy löytyi: ”Siellä on niitä piereskeleviä ramboja”. Kommentti kuvaa melko kivasti sitä miten saliharjoitteluun suhtauduttiin aikaisemmin. Hiki, karjaisut, karvaiset ukot, rumat metallinsiniset kolhiintuneet painot, levytangot, ja niin.. [...]
Tästä tulee nyt pitkä tarina. Katsotaan pääsetkö loppuun asti. Kävin lauantaina urheilukaupassa. Seurasin, kun mies näytti haluamiaan golfmailoja. Huomasin naisille suunnitellut golfvarusteet. Siellä oli söpösti räikeän pinkkejä, valkoisia, vaaleanpunaisia golfbägejä, hanskoja ja kuteita. Huikkasinkin toiselle puolelle kauppaa “Jos minä rupeaisin golfaamaan niin haluaisin tämän bägin.” Siihen huikattiin takaisin ”No rupea” ja minä sanoin ”En mie, [...]
Huh. Loma tosiaan loppui. Tajusin jo pari kesää sitten, että työkaverit, jotka pitävät lomansa kesän alussa saavat kivasti pehmeän laskun takaisin arkeen. He palaavat töihin silloin, kun kaikki muut ovat lomalla. Sitten tällaiset, kun minä, jotka lomailevat aina loppukesästä palaavat suoraan task-listojen ja projektinakkien pariin. Törmäsin toissapäivänä kaveriin, jolla oli hirmuisen stressaava kevät ja kyselin [...]









