JoonasVuoden 2016 kenkätrendit

Vaimennustuntuma // kimmoisuus // kestävyys

Vuosi on pian vaihtumassa ja moni varmaan miettii jo sitä, mitä vuosi 2016 tuo mukanaan juoksukenkärintamalla. Olen tässä syksyn aikana lueskellut eri lähteistä mielipiteitä tärkeimmistä kenkätrendeistä ja miettinyt mitkä ovat ne kolme tärkeintä trendiä. Jokaisen kenkätyypin kannattajalla on toki omat mielipiteensä siitä, mitkä ovat heidän mielestään tärkeimmät muutokset, mutta ne ovat harvoin kattaneet koko kenkäkategorian. Näitä selaillessa nousi kuitenkin kolme merkittävää tekijää, jotka omasta mielestäni nousivat olennaisimmiksi ensi vuoden trendeistä. Ne ovat vaimennustuntuma, kimmoisuus sekä kumin paluu.

Vaimennustuntuma

Vaimennustuntuma liittyy olennaisesti mukavuuteen, mutta myös siihen, miltä kenkä tuntuu jalkapohjassa maakontaktissa. Lestipohjalla eli pohjallisen alle liimatussa kerroksella on tässä hyvin suuri merkitys. Perinteinen pahvisen tai kankaisen lestipohjan ongelmana on ollut se, että materiaaliksi on valikoitunut tuotannollisista syistä joustamaton materiaali, jonka liima pitää paikallaan. Tämä on aiheuttaa sen, että jalan tuntuma vaimentavaan välipohjaan heikkenee. Näin alustatuntuma on voinut jäädä hieman tunnottomaksi, kun jalkapohja ei tunne kengän välipohjan muutoksia.

Tänä vuonna alkanut trendi lestipohjan ohentamiseksi ja sen juostavuuden parantamiseksi tulee nousemaan ensi vuonna olennaiseksi tekijäksi kengissä. Monet brändit, kuter Pearl Izumi ja adidas ovat keskittyneet lestipohjan ohentamiseen ja juostavuuteen, toiset taas lestipohjan uudelleenrakentamiseen niin, että välipohjamateriaalia tulee myös lestipohjan päälle.

Kimmoisuus

Toinen merkittävä trendi ensi vuodelle tulee olemaan kimmoisuus. Kengät ovat kategorisesti tulleet pehmeämmiksi ja brändien markkinoinnissa näkyy entistä enemmän termejä pehmeys, responsiivisuus ja energian palautus. Olennaista tässä trendissä on se, että välipohjat pehmenevät niin, että ne eivät menetä responsiivisuuttaan. Ja mukavuushan on se jota juoksijat arvostavat. Ja varsinkin jalkavammaiset, kuten minä. Kun tämä yhdistetään lestipohjan muutosten kautta saatuun vaimennustuntuman paranemiseen pystyy jalka tuntemaan entistä paremmin alustan, vaikka kengät pehmenevätkin. Puma tulee laajentamaan Ingnite -mallistoaan, samoin adidas boostiaan. Saucony tuo markkinoille Everun -vaahdon ja Brooks uudelleenkategorisoi mallistonsa tuntuman mukaan: “Cushion me,” “Connect me,” “Energize me,” tai “Propel me.”

Kumin paluu

Viime vuosina ulkopohjan kumit ovat ohentuneet ja paljastaneet välipohjaa. Painavan kumin poistaminen on kieltämättä keventänyt kenkää, mutta usein sillä hinnalla, että kengän kestävyys on heikentynyt. Yksi mielenkiintoinen osasyy tähän on öljyn hinnan lasku, joka on mahdollistanut kumin lisäämisen ilman, että kengän hinta olisi noussut ylös. Tämä on mahdollistanut myös sen, että kengissä voidaan käyttää määrän lisäksi laadukkaampia kumeja, jotka kestävät paremmin kulutusta. Parhaiten tämä muutos tulee näkymään maanteillä kisakengissä ja kevyemmissä kengissä, mutta suurin muutos tulee kuitenkin olemaan maastokengissä. Muun muassa North Face, Salomon, Merrel, La Sportiva ja adidas ovat tuomassa maastokengät, joissa on todella syvä, agressiivinen ja kestävä kumi ulkopohjassa. Luvassa on siis parempaa kestävyyttä, niin maanteillä kuin maastossa. Ja sehän passaa.

Yhteenveto

Vuosi 2016 tulee olemaan juoksukengissä mielenkiintoinen. Muutokset kengissä liittyvät luonnollisesti toisiinsa ja varsinkin ensi vuonna. Hype ei ole enää välipohjan ympärille vaan luonnollinen evoluutio on saada koko kenkä toimimaan niin, että se istuisi hyvin jalkaan ja että alustatuntuma olisi mahdollisimman hyvä. On myös mielenkiintoista, miten ulkopuoliset tekijät, kuten öljyn hinta voivat vaikuttaa kenkien kehitykseen ja itse olen todella iloinen paranevista ulkopohjista, koska ne ovat olleet minulle se haavoittuvin osa kengissä. Usein kenkä on muuten kuin uusi, mutta kuviot ovat hävinneet kengän etuosasta, minkä takia pito on heikennyt olennaisesti.

 

Kommentoi

Kommentit