JoonasViikon 3 yhteenveto

70km juoksua!!!

Joskus on ihan kiva laskea väärin. Ainakin viime viikolla. En ladannut treenejä Movescountiin ennen viikon päättymistä ja nopeiden laskujen mukaan saldoksi piti tulla about 60km, mutta treenien latauduttua huomasin ilokseni, että saldo osoitti yli 70km.

Matka ei sinänsä ole mahdottomasti, mutta vajaan 20km lisäys viime viikkoon on todella hyvä juttu. Jalat kestivät treenit aika iisisti ja päälle ehdin polkea vielä vajaat 100km ja tehdä muutaman voimatreenin. Kokonaisuudessaan viikko oli volyymillisesti kovin sitten viime huhtikuun. Kaiken huipennukseksi sain juostua viikon päätteeksi reilut 90min puolipitkän osana ”ultra-Jarnon” vähän pidempää lenkkiä. 18km on kuitenkin pisin lenkki sitten HCR:n kirittelyiden eli olo oli lenkin jälkeen vähintäänkin onnellinen. Tuli muutenkin jotenkin keväinen olo, kun pääsi juoksemaan tammikuussa asfaltilla koko lenkin poikkeuksellisen leudossa ja tuulettomassa säässä pitkin Helsinginniemen rantoja.

joonas_viikko_3_1_movescount joonas_viikko_3_2_movescount

On vaikeaa kuvailla sanoin, miten paljon olen nauttinut siitä, että pääsen juoksemaan taas melko normaalisti. Ja ulkona. Raitis ilma ja vaihtuvat maastot vastaan iPad ja fillari on aika helppo taistelu. Unikin maistuu paremmin, kun saa päivittäisin raitisilmamyrkytyksen jälkeen rojahtaa ihan oikeaan sänkyyn. Olen alkanut seuraamaan uneni laatua ja tulen kirjoittamaan siitä pitkin vuotta kuntoutuksen lomassa, kunhan saan riittävästi dataa analysoitavaksi.

Jokainen lenkki, oli se millainen tahansa tuntuu paremmalta ja paremmalta ja tunnen kuinka keho alkaa taas tottua juoksemiseen pitkän fillarijakson jälkeen. Lonkankoukistajat ovat vielä hieman jumissa ja ne olivat oikeastaan ainoa paikka eilisellä puolipitkällä, jotka alkoivat lopussa hieman jumiutua. Onneksi asia on suhteellisen helposti korjattu kehonhuollolla ja illan 20min palauttava crossarilla ja päälle tehdyt venyttely auttoivat jo paljon.

Tällä viikolla en todennäköisesti tule nostamaan volyymiä mahdottomasti. Tavoitteena on pitää treenikerrat samassa kuin viime viikolla ja venyttää yhden treenikerran aikaa, jos tuntuu, että voimat riittävät. Näin ollen volyymi nousisi itsestään aika simppelisti. Ja jos tuntuu, että pitää levätä niin sitten levätään. Tänään pidin breikkiä juoksusta ja fillaroin 45min palauttavaa ja tein päällä dynaamiset venyttelyt á la Phil Wharton.

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=R1gk_tHVxn4&w=560&h=315]

1 comment

Kommentoi

Kommentit