JoonasViikko Salt Lake Cityssä


Vietin viime viikon Salt Lake Cityssä Outdoor Retailer -messuilla, minkä takia viime viikko meni aika radiohiljaisuudessa. Olin messuilla lanseeraamassa FootBalancen uutta muotoiltavaa FlipFlop -sandaalia ja suurin osa ajasta kuluikin sen parissa, mutta ehdin kuitenkin kiertää nopeasti messut ja tietenkin käydä jonkin verran myös treenaamassa.

salt lake city 2

Salt Lake City on mielenkiintoinen paikka ilmastonsa vuoksi. Lämpötila nousi parhaimmillaan 38 asteeseen ja samaan aikaan kosteusprosentti oli huikeat 5%:a. Tämä rajoitti treenit luonnollisesti aamu- tai ilta-aikaan. Ilmaston lisäksi myös maasto on ”hieman” erilaista kuin Suomessa. Vuoret alkoivat noin 1300 metrin korkeudessa sijaitsevan Salt Lake Cityn kaupungin rajalta ja tämä tarjosi hieman erilaiset juoksumahdollisuudet kuin mihin olin tottunut. Siksi päätin unohtaa juoksuohjelma viikoksi ja nauttia pitkistä ylämäistä sekä maastolenkeistä, kun nyt kerran tarjoutui näin loistava mahdollisuus päästä vaihteeksi tekemään jotain toisenlaista harjoittelua. Siksi keskityin vaan nauttimaan juoksusta, vaikka se vaatikin aluksi hieman totuttelua korkeuden, lämpötilan ja kuivuuden takia. Hauskaa oli silti ja ehkä mielenkiintoisimmat kokemukset olivat viiden kilometrin ylämäkijuoksu sekä viimeisenä päivänä sisäpyörällä tehty 20 mailin tempo. Vaikka päivät olivatkin pitkiä ja rankkoja, täytyy sanoa, että en ole nauttinut juoksusta näin paljon pitkään aikaan! Oli niin mahtavaa päästä juoksemaan tuntemattomia polkuja ja reittejä ja keskittyä nauttimaan juoksusta! Porukassa tehdyt lenkit tarjosivat myös mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä keskustelemaan juoksusta jenkkien kanssa.

salt lake city

Itse messut olivat todella mielenkiintoinen tapahtuma ja ne antoivat todella hyvän kuvan siitä, missä Pohjois-Amerikassa tällä hetkellä mennään. Kuten sanoin, tiukan aikataulun takia en ehtinyt koluta messuja läpi perusteellisesti, minkä takia keskityin rakkaaseen juoksuun. Brändeistä lähes kaikki muut paitsi Nike ja adidas (keskittyi uuden outdoormalliston julkaisemiseen) olivat edustettuina, osa isommilla ja osa pienemmillä osastoilla. Pohjois-Amerikka on selkeä edelläkävijä juoksukenkien ja varusteiden suhteen ja messut antoivatkin hyvän kuvan siitä, mihin suuntaan tuotekehityksessä ollaan menossa. Markkinat ovat selkeästi liikkumassa poispäin puhtaasta barefootista. Minimalistinen trendi vaikuttaa edelleen voimakkaasti, mutta vuonna 2014 tulemme näkemään uusia malleja, jotka ovat todella pehmeitä ja vaimennettuja eli pohjaa löytyy vaikka muille jaettavaksi. Muun muassa Brooks ja New Balance ovat lanseeraamassa omat mallinsa ja pääsin hypistelemään niitä jo messuilla. Myös matalat dropit (0-5mm) vaikuttavat tulleen jäädäkseen. En valitettavasti nyt ehdi kirjoittamaan tarkempaa raporttia kengistä, mutta yritän saada jotain aikaiseksi loppuviikosta hieman laajemman kuvakattauksen kera.

fresh foamtranscend

Alkuperäinen suunnitelma oli päästä takaisin jenkeistä lauantai-iltana, jotta olisin ehtinyt juoksemaan sunnuntaina vielä Viikin viitosen erikoiskisan. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin hieman, koska lentoni peruttiin konevian takia, minkä takia paluumatka venyi lähes 40:n tunnin mittaiseksi. Rankka, mutta antoisa reissu kuitenkin kaikenkaikkiaan!

Kommentoi

Kommentit