JoonasVaikea päätös – Auf wiedersehen Berlin

Viimeiset kolme viikkoa olen pohtinut asiaa ja olen nyt tullut siihen tulokseen, että Berliinin marathon saa jäädä tulevien vuosien tavoitteeksi. Oikean jalan akillisjänteen kunto ei ole sellainen, että marathonin juokseminen, ennätysyrityksistä puhumattakaan, olisi järkevää tulevia juoksuvuosia ajatellen. Jo Boston osoitti sen, että palautuminen kisasta, jonka on juossut loukkaantuneena, kestää kauan. Todella kauan. Enkä halua kokea sitä uudestaan. Koska juoksin Bostonin loukkaantuneena, oli Berliinissä tarkoitus juosta sitten terveillä jaloilla niin paljon kuin kropasta vain olisi lähtenyt irti. Pelkillä fillari- ja oheisharjoitteilla se ei kuitenkaan ole mahdollista. Ja riski siitä, että toipuminen olisi ottanut jälleen takapakkia on vain liian suuri. Siksi Berliini saa nyt jäädä.

Seuraavaksi ohjelmassa on lääkäri(t) ja konsultaatiot, jonka jälkeen katsomaan, mikä on järkevin tapa hoitaa kroppa kuntoon. Vaihtoehtoina ovat ilmeisesti joko leikkaus tai sitten pidempi lepo ja fysikaalinen hoito. Keväällä sain kuulla, että toipuiminen leikkauksesta tulisi viemään minimissään pari kuukautta ja jos leikkaus hoidetaan julkisella puolella niin jonotusaika olisi noin 3-4kk. Yksityisellä asia hoituisi tietenkin nopeammin, mutta hintalappu on tietenkin hieman erilainen.

Pettymys on tietenkin suuri, mutta oma terveys menee kaiken edelle. Siksi teen nyt kaikkeni pitääkseni kuntoa yllä ja saadakseni kehon takaisin iskuun tulevia haasteita varten. Ja jotain positiivistakin tästä kaikesta on löytynyt. Olen jälleen löytänyt lapsuudenharrastukseni maastopyöräilyn. Se on käytännössä pelastanut harjoitteluni viimeisten viikkojen aikana ja se tulee myös olemaan olennainen osa harjoitteluani syksyn ja ensi kevään aikana, koska sitä jalkani kestää.

Toinen positiivinen asia on se, että ensi vuoden suunnitelmat juoksun suhteen alkavat myös pikkuhiljaa hahmottua. Koska leikkaus on tällä hetkellä se todennäköisin vaihtoehto, en lähde ensi keväänä riskeeraamaan kroppaa marathonin ennätystavoitteilla ja volyymiharjoittelulla, vaan tähtään kevään aikana kehittymiseen lyhyemmillä matkoilla 5:stä kilometristä puolikkaaseen saakka tekniikan, nopeuden ja voiman suhteen. Jos saan Berliinin osallistumisen vaihdettua ensi vuodelle, juoksen sen sitten vuoden päästä syyskuussa. Tai jos se ei onnistu niin juoksen sitten jossain muualla.

Keskittyminen lyhyemmille matkoille auttoi viime vuonna todella paljon peruskestävyysvauhtien nousussa. Sain hilattua ne joulukuuhun mennessä sille tasolle, että Bostonin ohjelman pk-kausi ja suuri osa laatukausista sujui paremmin kuin ikinä. Askel toimi paremmin koskaan ja kroppa tuntui todella hyvältä. Ja siksi toivon, että saisin kehon kuntoon vuodenvaihteeseen mennessä, koska sitten minulla olisi riittävästi aikaa peruskuntokaudelle ennen kuin alan harjoittelemaan kovempaa. Näin voisin saada samanlaisen hyödyn nopeuskaudesta kuin viime vuonna. Touko-kesäkuun vaihteesta olisi sitten hyvä aloittaa hissukseen Berliinin valmistauminen, jos kaikki on kropassa ok.

Tämä on alustava suunnitelma ja kaikki riippuu luonnollisesti siitä, miten jalkani parantuu. Saan kuitenkin todella paljon voimaa siitä, että suunnittelen tulevia harjoituksia ja harjoituskausia ja niiden erilaisia variaatioita. Siksi jaksan tehdä tätä spekulointia. Jos esimerkiksi toipuminen venyy on hyvin mahdollista, että juoksen kevään kevyesti ja keskitys sen ohella maastopyöräilyyn. Ties vaikka osallistuisin johonkin isompaan maastopyöräkisaankin.

Siinä siis lyhykäisesti sekavia ajatuksia siitä, mikä on tilanne ja miten siitä jatketaan. Jäsentelen niitä sitten, kun tiedän enemmän ja ensimmäinen asia on nyt se lääkärikäynti.

Tänään ohjelmassa on aamudynaamiset, miesten marathonin katsominen sekä pitkä (3-4h) kevyt fillarointi eli tekemistä ei tarvitse ainakaan etsiä. Eikä motivaatiota.

Pikku loukkaantumiset eivät minua pysäytä.

Ikinä.

Hyviä sunnuntaitreenejä

1 comment

Kommentoi

Kommentit