JoonasUusi alku juoksu-uralle

Leikkauksesta on nyt kulunut reilut neljä päivää. Pahin kooma on jo poistunut, mutta olo on edelleen aika väsynyt. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja olen saanut toipua hyvissä käsissä rauhassa leikkauksesta. Ensimmäiset päivät jalka oli aika kipeä, mutta nyt olo alkaa olla jo parempi. Nilkkaa pystyy jo liikuttamaan varovaisesti ja suunnitelmissa on, että ensi viikon puolessavälissä pääsen aloittamaan liikkuvuusharjoitukset jalalle. Päivästä toiseen lojuminen ei ole minun juttuni, mutta onneksi hyvä seura on auttanut selviämään. Eli kiitos Hanna, ilman sinua olisin ollut pulassa.

Lääkärin mukaan leikkaus onnistui todella hyvin ja ainakin Tuukan leikkauksessa ottamien kuvien mukaan oli enemmän kuin viisasta mennä leikkaukseen viimeistään nyt, koska kalkki-/luumuodostuma oli lopulta paljon suurempi, kuin mitä kuvaukset antoivat odottaa. Se oli päässyt kasvamaan myös akillesjänteen sisään, mitä ei näkynyt kuvauksissa. Tämä yhdistettynä kasvaneeseen kantaluuhun oli aiheuttanut sen, että koko kantaluun seutu oli aika tulehtuneessa tilassa. Akillesjänne ei onneksi ollut ottanut pahemmin vauriota ja sen pitäisi olla kunnossa pienen siistimisen jälkeen.

joonas_laurila_leikkaus_1

Kirjoittelen jossain vaiheessa koko leikkauksesta hieman tarkemman raportin, mutta nyt katse on jo suunnattu ensi viikolla alkavaan kuntoutukseen. Näen huomenna ensi kertaa haavan, kun siteet poistetaan ja sen jälkeen, jos kaikki on kunnossa, voin aloittaa varamaan jalalle hieman enemmän. Viikon loppupuolella pääsen jo aloittamaan ensimmäiset liikkuvuusharjoitukset ja samalla aloitan myös keski- ja ylävartalon treenaamisen sekä kävelytreenit walkerilla. Ensi viikolla siis lisää näistä ja muistakin asioista, nyt sanon vaan sen, että olen niin onnellinen, että sain leikkauksen pois alta ja että jalka tuntuu välittömästi paremmalta. Olen varma, että jalasta tulee jopa entistä parempi juosta, kunhan vain otan rauhassa ja huolella kuntoutusvaiheen.

Kirjoittelen ensi viikolla lisää, kun olen viisaampi tilanteen suhteen.

Kommentoi

Kommentit