JoonasTeam Rynkeby hyväntekeväisyysjuoksu

Team Rynkeby Helsinki järjestää viime vuoden tapaan hyväntekeväisyysjuoksutapahtuman syöpää sairastavien lasten hyväksi. Tapahtuma juostaan jälleen keskellä kauneinta Helsinkiä lauantaina 7.5.2016. Kävin viime vuonna kirmaamassa tämän Helsingin Kaivopuistossa järjestetyn tapahtuman ja olen ylpeä siitä, että pääsin tänä vuonna mukaan järjestämään näin hienoa juttua!

Tänä vuonna matkoja on viime vuodesta poiketen kolme, 3,3km, 6,6km ja noin 10km eli tapahtumaan voi osallistua, vaikka vain kannatusmielessä juoksemalla tai kävelemällä lyhyimmän matkan. Ja kukapa nyt ei haluaisi tukea näin hyvää asiaa. Hyväntekeväisyysjuoksun tuotto ja osallistumismaksut menevät nimittäin lyhentämättömänä syöpää sairastavien lasten avuksi Sylva Ry:n kautta.

Olemme järjestemässä Helsinki Core Trainersin juoksuvalmentajien voimin neljä kisaan valmistavaa treenilenkkiä kisamaastoissa eli Kaivopuiston alueella. Osallistuminen lenkeille maksaa 10€ ja se menee myös lyhentämättömänä Sylva Ry:lle. Maksu lenkeille tapahtuu käteisellä paikan päällä.

TREENI-INFO

Kesto: Treenit kestävät noin 75-90 minuuttia ja ne ovat suunniteltu niin, että kaikki voivat osallistua kunnosta riippumatta.

Treenipaikka: Lähtö tapahtuu Helsinki Core Trainersin tiloista Hernesaaresta osoitteesta Henry Fordin Katu 5 N, jonne voi myös jättää ylimääräiset varusteet.

Treeniajat ja teemat:

  • Lauantai 2.4. klo 11:00 Juoksutekniikka ja mäkitreenit
  • Keskiviikko 6.4. klo 18:00 Intervalliharjoitus
  • Lauantai 23.4. klo 13:00 Vauhtikestävyys
  • Keskiviikko 4.5. klo 18:00 Viimeistelyharjoitus

Ilmoittautuminen: Lenkkeihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tervetuloa mukaan! Toivottavasti saamme mukaan paljon juoksijoita, ketkä haluavat juosta hyvän asian puolesta! Nähdään treeneissä!

team_rynkeby_hyväntekeväisyysjuoksu

KISAINFO

Lähtö: klo 10.00, Cafe Carusel, Merisatamanranta 10, Helsinki.
Matkat: 3,3 km, 6,6 km ja 10 km
Sarjat: miehet ja naiset
Ilmoittaudu juoksutapahtumaan 30.4.2016 mennessä osoitteessa bit.ly/trjuoksu

Osallistumismaksut: 6,6 km ja 10 km 25 € ja 3,3 km 10 €. Lapset alle 12 v. saavat osallistua tapahtumaan ilmaiseksi. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista paikan päällä klo 9.00–10.00. Jälki-ilmoittautumisen hinta on 30 €.

Juoksussa on ajanotto ja sarjojen parhaat palkitaan mm. 2XU:n tuotepalkinnoin.

Tapahtumaan mahtuu 300 juoksijaa.

Reittiä ei ole suljettu muulta liikenteeltä eikä osallistujia vakuutettu järjestäjien puolesta, joten noudatathan juostessasi varovaisuutta ja huomioit myös muut liikkujat.

Kommentoi

Kommentit