JoonasKun juoksu tuntuu hyvältä

Niin mielikin voi paremmin! Joulukuussa on kasassa jo viime aikoihin nähden huikeat 100km juoksua! Olen ihan mielettömän onnellinen tästä määrästä ja kun päälle lasketaan vielä sisätreenit ja fillaroinnit olen vihdoinkin saanut kunnon treenimoodin päälle! Kroppa on kestää rasitusta koko ajan paremmin ja jalat alkavat vihdoinkin rullata entiseen malliin. Olen pitänyt lenkkien matkat aika maltillisena, mutta

Lue lisää ›

JoonasUusi alku juoksu-uralle

Leikkauksesta on nyt kulunut reilut neljä päivää. Pahin kooma on jo poistunut, mutta olo on edelleen aika väsynyt. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja olen saanut toipua hyvissä käsissä rauhassa leikkauksesta. Ensimmäiset päivät jalka oli aika kipeä, mutta nyt olo alkaa olla jo parempi. Nilkkaa pystyy jo liikuttamaan varovaisesti ja suunnitelmissa on, että ensi viikon puolessavälissä

Lue lisää ›

JoonasHuomenna mennään lääkäriin

Huomenna koittaa kauan odotettu päivä, kun pääsen vihdoinkin tapaamaan minut mahdollisesti leikkaavaa lääkäriä ja kuulen miten homma alkaa etenemään. Täydellisessä maailmassa toivoisin, että asiat etenisivät niin, että kuvaukset ynnä muut olisi hoidettu ennen Amsterdamin reissua ja että pääsisin leikkaukseen (jos sellainen tarvitaan) mahdollisimman pian reissun jälkeen. Näin minulla olisi saumat päästä taas juoksun pariin tammikuussa.

Lue lisää ›

JoonasBack to Basics

Nyt, kun juoksutavoitteet ovat siirretty ensi vuodelle, on  keksittävä toisenlainen suunnitelma ja ohjelma syksyn treeneihin. Siksi listasin tänään aamulla asiat, joita haluan kehittää kropassani, jotta voisin kehittyä paremmaksi juoksijaksi. Mentaalinen puoli on mielestäni se tärkein, mutta itselleni se on enemmänkin motivaation lähde ja lopputuote, joka mahdollistaa juuri muiden osa-alueiden harjoittamisen. Koska motivaatio-ongelmia ei ole ja

Lue lisää ›

JoonasVaikea päätös – Auf wiedersehen Berlin

Viimeiset kolme viikkoa olen pohtinut asiaa ja olen nyt tullut siihen tulokseen, että Berliinin marathon saa jäädä tulevien vuosien tavoitteeksi. Oikean jalan akillisjänteen kunto ei ole sellainen, että marathonin juokseminen, ennätysyrityksistä puhumattakaan, olisi järkevää tulevia juoksuvuosia ajatellen. Jo Boston osoitti sen, että palautuminen kisasta, jonka on juossut loukkaantuneena, kestää kauan. Todella kauan. Enkä halua kokea

Lue lisää ›