JoonasSe olis sitten aika alkaa pikkuhiljaa taas juoksemaan.

Tai ainakin tapailemaan jotain juoksuntapaista. Siltä se ainakin tuntui, kun testailin viikonloppuna jalan kestävyyttä. Voimatasopaino jaloissa on edelleenkin aika hakusessa ja varsinkin vasemman jalan lihakset aika jumissa eli työn sarkaa riittää. Aika lyhyellä ja varovaisella askeleella sitä vielä mennään ja tämä viikko ainakin vielä osittain kävellen, mutta tästä se vihdoinkin lähtee! Tie kohti Tukholmaa voi vihdoinkin alkaa!

Nyt täytyy vaan olla aika tarkkana, että saan juoksutekniikan takaisin ruotuun pian, koska muuten voi olla luvassa ongelmia. Siksi juoksun kanssa on syytä ottaa vielä iisisti ainakin muutama viikko. Pitkään jatkuva harjoittelu väärälle tekniikalla tulee pidemmän päälle johtamaan ongelmiin. Ja kun tekniikka palautuu normaaliksi on aika alkaa kasvattamaan viikkokilometrejä, jotta ne olisivat oikealla tasolla, kun aloitan varsinaisen treeniohjelman tammikuussa. Sitten vielä lihaksisto kuntoon sekä harjoittelulla että hieronnalla. Hommaa tulee riittämään, mutta se ei haittaa! Pitkät tauot urheilusta ja varsinkin juoksusta ovat haastavia ja mentaalisesti todella raastavia, mutta toisaalta myös opettavaisia. Tauot ja pohjalta nouseminen opettavat nöyryyttä ihan eri tavalla kuin se, että kaikki menisi aina suunnitelmien mukaan. Samalla sitä on tajunnut myös, että näitä loukkaantumisia tulee aina silloin tällöin ja ne ovat vain kestettävä.

Kasvaneista voimista hyvä esimerkki oli tämänpäivän kovempi fillaritreeni sisällä, jossa ensimmäiset 30 minuuttia mentiin ylämäkeen eli kasvavalla vastuksella ja seuraavat 30 minuuttia taas tein vajaan kahden minuutin intervalleja. Watit nousivat aika kivalle tasolle ja sykkeetkin pysyivät siellä missä halusin. Sisäpyörällä on aika hankalaa saada keskisykkeet yli 150:n, minkä takia olin erityisen tyytyväinen, että sain treenistä tarpeeksi rasittavan. Keskisykkeeni oli 152 ja maksimikin nousi lähelle vajaaseen 180:een. Nyt olisi sitten vuorossa vielä reilun tunnin dynaamiset venyttelyt ja sitten päivä alkaakin olla pulkassa. Aamulla sitten taas takaisin sorvin ääreen! Ja keskiviikkona ehkä jo hieman hölkkäämään juoksutiimiläisten kanssa, jos pysyn mukana kyydissä!

Movescount chart

Kommentoi

Kommentit