JoonasPäivä Bostonin marathoniin

Viimeistä päivää viedään ennen kisaa.

Ihme kyllä yleensä tässä vaiheessa on jo aika kova jännitys päällä, mutta tällä kertaa olen yllättävän rauhallinen. Voi olla, että se vielä iskee, mutta veikkaisin, että tällä kertaa syynä on se, että en pääse juoksemaan kisaa suunnitellun mukaisesti. Toisaalta taas tunnen tällä hetkellä suurta kiitollisuutta siitä, että saan mahdollisuuden juosta huomenna kisassa. En olisi voinut kuvitella 14 vuotta sitten leikkausten jälkeen, että olisin täällä tänään juoksemassa yhden maailman arvostetuimmista marathoneista. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olen niin onnellinen, että päätin lähteä tänne juoksemaan! Tuntuu siltä kuin koko Boston eläisi ja hengittäisi tulevaa kisaa ja niinhän se tekeekin. En ole koskaan aiemmin kokenut mitään vastaavaa ja voin lämpimästi suositella jo tässä vaiheessa tänne tulemista. Kävin aamuntallustelulla katsomassa muistojuoksua, jossa juoksijat, ketkä eivät päässeet pommien takia maaliin juoksivat kisan lopun uudestaan Bart Yasson johdolla ja ohikulkijoiden kannustaessa juoksijoita. Huikeaa!

maaliviiva kuntoon

Tänään on ohjelmassa lepäilyä ja kamojen katsomista valmiiksi kisaa varten. Pitäisi vielä päättää juoksenko kisassa adios boost ykkösillä vai kakkosilla. Juoksen varmaan päivän lenkin kakkosilla ja teen sitten päätöksen lähdenkö niillä vai tutummilla ykkösversioilla. Juoksen tänään vain kevyen avaavan treenin, 5-6km + kiihtyviä vetoja ja päälle sitten luonnollisesti dynaamiset venyttelyt. Illalla käyn mahdollisesti pyörähtämässä juoksijoiden yhteisillallisella, mutta muuten vain lepään. Eilen tuli lopulta vaellettua sen verran paljon, että nyt on syytä himmata. Olen tankannut aika hyvin viimeiset kaksi päivää eli nyt on aika vähentää syömistä ja antaa kropan rauhoittua.

maaliviivan jälkeen muistotilaisuus

Huomenna on luvassa aikainen herätys, koska kuljetus lähtöalueelle lähtee jo pian kuuden jälkeen. Tämä aiheuttaa hieman ongelmia aamupalan suhteen, koska olen tottunut kiskaisemaan aika reilun aamupalan ennen kisaa ja levännyt sitten sen jälkeen. Aikaisesta herätyksestä johtuen teen ehkä tällä kerralla niin, että syön hieman isomman iltapalan ja vähän pienemmän aamupalan. Lisäksi nappaan varuiksi lähtöpaikalle vielä jotain juotavaa ja syötävää, koska siellä on aikaa lojua noin yhdeksään saakka ennen kuin oma ryhmäni kutsutaan lähtöpaikalle kello 0900.

kisa-aamun ohjelma

Kisasää näyttäisi olevan aika mahtava, noin 16 astetta ja vain kevyttä tuulta. Tämä helpottaa kummasti odottelua lähtöalueella, koska nyt sinne ei tarvitse raahata aivan älyttömästi vaatetta. Mietin joskus, mihin kaikki lähtöalueelle jätetyt kamat aina päätyvät, koska juoksijat heittävät pois vaatetta tonneittain ennen kisaa. Nyt selvisi, että ainakin Bostonissa vaatteet lahjoitetaan eteenpäin niitä tarvitseville. Täydellistä! Ei harmita yhtään jättää ihan kelpotavaraa jälkeensä, kun tiedän, että ne kulkeutuvat lopulta juoksijoille.

Nyt painun lepäämään hetkeksi ennen viimeistä treeniä.

Kommentoi

Kommentit