JoonasPastalista: Poropasta

Nälkä kasvaa, kun treenimäärät lisääntyy. Näin on käynyt myös minulle. Tuntuu siltä kuin, että ruokahalu olisi pohjaton ja silloin pitää ottaa esiin isot aseet. Tänään pastalistalla esiteltävä oropasta on yksi ehdottomista suosikkipastoistani ja teen suhteellisen usein. Se on helppo ja nopea, minkä lisäksi se vie takuuvarmasti pois treenin mukanaan tuoman nälän. Olkaapa hyvät! Poropasta á la Joonas

Lue lisää ›

JoonasNautinnollinen treeniviikko

En oikein tiedä, mistä lähtisin purkamaan viime viikkoa, kun lähes kaikki onnistui suunnitelmien mukaan. Kokeillaan nyt kuitenkin jotain ja täydennän sitten ajatuksia viikon aikana, kun saan jäsenneltyä viime viikon paremmin. Ensin numeroina. 85km juoksua 8 juoksulenkkiä 2 fillari / juoksu -kombotreeniä 2 lihaskunto- ja liikkuvuustreeniä Teimme uuden pastan Ja sitten sanoina. Ajallisesti en onnistunut viime viikolla

Lue lisää ›

JoonasNauti treenaamisesta!

Ajoittain mieleen hiipii ajatus siitä, että kohta kropalle tapahtuu jotain, koska kaikki sujuu niin älyttömän hyvin. Ei kuitenkaan nyt. Treenaaminen tuntuu aivan älyttömän nautinnolliselta ja kroppa tuntuu toimivan ongelmitta. Myös palautuminen ja lepo tuntuvat olevan töiden ja treenien kanssa balanssissa eli asiat ovat aika jeppistasolla. En ole miettinyt viikon aikana mahdollisia tulevia ongelmia, koska en

Lue lisää ›

JoonasPastalista: Tonnikalapasta

Parhaat kaverit, sitruuna ja anjovis. Toisille, eivät minulle. Valkosipuli ja chili toimii taas hyvin yhdessä ja erikseen. Lisää vielä kapris ja tonnikala, joka on muuten aika hyvä proteiininlähde ja laita kaikki pastan sekaan niin kokonaisuus alkaa hahmottua. Tonnikalapasta. Sanon suoraan, tämä ei ole suosikkini, mutta monille se tuntuu maistuvan, esimerkiksi rakkaalle vaimolleni. Siksi hän päättikin yrittää

Lue lisää ›

JoonasAjatuksia mattojuoksusta

Tällä viikolla on taas ollut loistava mahdollisuus tutustua sään puolesta mattojuoksun saloihin. Juoksumatolla juokseminen eroaa aika paljon ulkona kirmailusta, mutta se ei silti tarkoita sitä, että se olisi huono harjoitusmuoto. Se on vaan usein ja useimmissa paikoissa pirun tylsää. Niin se vain on. Mattojuoksu on kuitenkin monipuolinen ja hyvä harjoitusmuoto ja talvella useissa tapauksissa fiksumpi

Lue lisää ›