JoonasMiksi juosta Töölönlahdella, kun Keskuspuisto on ihan vieressä?

Juoksin toissapäivänä tuplatreenin, joka jakautui niin, että aamulla juoksin lyhyemmän reippaan ja illalla mararyhmän kanssa hieman pidemmän kevytvauhtisen. Aamutreeni oli sellainen paikkojen herättelylenkki, 30minuuttia/7km ja päälle tein vielä lyhyen voimatreenin yläkropalle. Täydellinen syyskeli ja hyvä fiilis melkein pakottivat hieman pidempään lenkkiin, mutta onneksi maltoin lopettaa treenin ajoissa, että jaksaisin vielä juosta illalla.

vantaa

Illan treenin teimme Keskuspuistossa ja reitti oli suunniteltu niin, että saimme ujutettua mukaan mahdollisimman paljon mäkiä, koska lenkin tarkoituksena oli harjoitella hieman mäkitekniikkaa niin ylä- kuin alamäissä. Reilun 10:n kilometrin mittaisen reitin varrelle osuvat ylä- ja alamäet ovat jyrkkyydeltään ja pituudeltaan hyvin vaihtelevia. Mukavan lisän treeniin toi se, että monissa mäissä kaltevuudet vaihtuvat kivasti kesken mäen, mikä pakotti muuttamaan juoksuasentoa.

Eilen juoksimme mäet hieman reippaammin, mutta reitti on myös hyvä ihan peruskestävyystreeniin tai vaikka osaksi pitkää lenkkiä. Vaihtuvat pinnanmuodot ja metsäinen maasto pitävät mielen virkeänä ja lenkkiä on helppo pidemtää tai lyhentää omien preferenssien mukaan. Yksi kiva vaihtoehto on myös tehdä pitkä lenkki tällä reitillä niin, että juoksee reitin esimerkiksi kaksi tai kolme kertaa.

mäkijuoksu

Reitti on ehdottomasti yksi suosikeistani ja jos kaipaat vaihtelua esimerkiksi Töölönlahden ympärijuoksuun niin suosittelen lämpimästi reitin kokeilemista. Ja miksei muitakin Keskuspuiston reittejä. Yhteenvedosta näkee hyvin, että puiston hiekkatiet ovat valtaosin ylä- tai alamäkeä, kun yli tunnin treenistä vain 13 minuuttia oli tasaista. Ei hullumpaa, vaikka korkeuserot ovatkin aika maltillisia. Hiekkatiet, mukava metsämaasto ja loistava sijainti.  Siinä muutama syy, miksi itse valitsen Keskuspuiston asfalttirinkien sijaan.

aamulenkki

Eilen oli luvassa vain kevyt, reilun kympin palauttava harjoitus, jonka päälle tein lyhyen juoksuasentoa tukevan käsi- ja hartiatreenin. Nyt lähden juoksemaan aamutreeniä, joka on viikon teeman mukaisesti reipas 30 minuutin herätyslenkki ja päälle teen vielä nopean keskivartalon ennen töiden aloittamista. Illalla on luvassa vielä valmennuksia eli saan sieltä vielä lisää volyymiä päivään niin, että tänään tulisi juostua yhteensä reilut 15 kilsaa. Viikon intensiteetti on ollut sopivan maltillinen, koska keskivauhtini on tällä hetkellä ennen tämän aamun treeniä 4:49min/km ja keskisyke 135bpm. Viikokilometritkin näyttävät pysyvän kurissa ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että saldoksi tulee noin 86 kilometriä eli juuri se, mitä suunnittelin.

Huomenna on luvassa mielenkiintoinen jutta LymfaTouch-hoidosta, jota pääsin testaamaan viime viikonloppuna. Stay tuned!

Kommentoi

Kommentit