JoonasMatka kohti Tukholmaa alkaa!

En sitten päässyt ihan siihen 85:een kilometriin. Viime viikon saldoksi tuli lopulta reilut 83 kilometriä, mihin voin kyllä olla ihan tyytyväinen. Viikon ehdottomat kohokohdat olivat perjantain reippaampi lenkki ja eilinen pitkä motivaatiolenkki lumimyrskyssä. Kova tuuli ja pakkaantunut lumi veivät suurimmat menohalut, mutta innostuin vielä innostuin kiristämään vauhtia loppua kohti.

Viikon tärkein asia oli kuitenkin se, että jalat ovat nyt kestäneet kahden viikon volyymipainottaisen harjoittelun. 160:n kilometrin jälkeen jalat ovat vielä kasassa, vaikka eilinen lenkki kieltämättä vielä painaakin. Tänään pääsin kuitenkin vihdoinkin aloittamaan valmistautumisen kohti Tukholman maratonia!

Kuten jo aiemmin mainitsin, ensimmäiset 6 viikkoa tulevat keskittymään perustan rakentamiseen eli juoksua on luvassa 6-8 kertaa viikossa ja kilometrejä nostetaan aina kahden viikon välein. Ensimmäiset kolme viikkoa eivät tule pitämään sisällään pitkiä lenkkejä, volyymi tulee sen sijaan PK-lenkkien keskipituuden kasvattamisesta. Tällä ja ensi viikolla on tarkoitus juosta noin 85-100km viikkoja, minkä jälkeen seuraa nosto 100-120:een kilometriin. Ensimmäisen kolmen viikon jälkeen ohjelma jatkuu muuten hyvin samanlaisena, mutta sitten mukaan tulevat myös pitkät lenkit, joiden pituus on 25% viikkokilometreistä sekä lyhyet, avaavat vedot (6-8×100-200) aina muutaman PK-lenkin päälle. PK-vauhteja olisi tarkoitus kasvattaa viikottain, mutta suhteellisen maltillisesti. Aikaa on vielä paljon, minkä takia on turha alkaa kiirehtimään. Ajatuksena olisi, että kun ensimmäinen kuuden viikon jakso on takana, ovat PK-vauhdit noin 4:30min/km hujakoilla. Jaan ohjelman täällä aina kuuden viikon pätkissä ja lataan ensimmäiset kuusi viikkoa selityksineen tänne tämän viikon aikana.

Kahden todella hyvin sujuneen viikon jälkeen fiilikset ovat todella korkealla ja tästä on loistava jatkaa varsinkin, kun saan joulun välipäivinä keskittyvä vain harjoitteluun. Tänään illalla suhteellisen iisin 12 kilometrin lenkin ja nyt ovat vuorossa huolelliset venyttelyt ja rullailua ilmastointiputkella. On nimittäin oikea IT- jänne taas sen verran jumissa, kun pakarat, lonkankoukistajat sekä TFL:t joutuivat eilen ehkä hieman liian kovalle rasitukselle. No juoksemallahan ne aukeaa! Pohkeet kuitenkin aukesivat aika kivasti eilisen treenin jäljiltä.

6 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä ja mielenkiintoiselta harjoittelulta. Mielenkiinnolla odotan ohjelman ilmestymistä. Itsellä ensi viikolla treeniviikko Gran Canarialla, joten otan innolla vastaan hyviä treenejä. Tsemppiä treenaukseen kohti Tukholmaa!

  2. Tosi kiva lukea, että sinunkin toipuminen on onnistunut ja maratontreeni alkaa! Sen detaljeista on mielenkiintoista lukea. Mikä aikatavoite sinulla on? Olen itse melkolailla samassa tilanteessa, joskin minulla ei ollut leikkausta takana, vaan pitkä rasitusvamma. Tukholmassa olisi kuitenkin pinkoa kovaa. 🙂