JoonasLunastiko Suunto Ambit odotukset?

Viimeisten vuosien aikana rannetietokoneeseen integroidut GPS:t ovat kasvattaneet suosiotaan räjähdysmäisesti ja syrjäyttäneet irralliset GPS- tai footpodit. Samalla mittareiden ominaisuudet sekä käyttöaika ovat kasvaneet merkittävästi, mikä on luonnollisesti laajentanut mittareiden käyttäjäkuntaa, esimerkiksi myös ultramatkoille. Näkemykseni mukaan Garmin on hallinnut vahvasti markkinoita ennen tätä vuotta, minkä takia hypetys Suunnon Ambitin ympärille olikin ymmärrettävää, kun se lanseerattiin vuoden 2012 alussa. Kuinka Ambit sitten vastasi sille asetettuihin odotuksiin? Koska mittarissa on niin paljon ominaisuuksia, käyn arvostelua läpi muutamien keskeisten ominaisuuksien kautta.

Ulkonäkö ja toiminnallisuus

Ambit näytti ensisilmäyksellä aika suurelta, mutta toisaalta, jos sitä vertaa muihin markkinoilla oleviin mittareihin, sanoisin sen koon olevan aika keskikokoinen. Kello ei ollut liian painava, eikä sen koko myöskään häirinnyt juostessa. Näppäimet ovat juuri passelin kokoiset ja niiden toimintalogiikka on helppo oppia.  GPS on sijoitettu strategisesti niin, että sille olisi mahdollisimman esteetön näkymä kohti satelliitteja.

Näyttö on suuri ja säätöjen kautta keskeiset tiedot näkyvät harjoituksen aikana selkeästi näytöllä. Näytön taustaväriä voi vaihtaa tumman ja vaalean välillä, jotta näyttö pysyy selkeänä eri valaistuksissa. Myös valo sekä yötoiminto toimivat hyvin.

Suunto-Ambit-arvonta

Käyttö on kokonaisuudessaan todella helppoa ja harjoituksen aloittaminen sujuu mutkattomasti. Ambit hakee ensin sykkeen ja sen jälkeen GPS-signaalin, jonka jälkeen ei muuta kuin menoksi! Eri näyttötilojen vaihtaminen kesken harjoituksen on nopeaa ja vielä kun alinta kolmesta näyttörivistä voi muokata pitämään sillään useampia näyttöjä, saa harjoituksesta todella paljon tietoa jo itse harjoituksen aikana.

Suunto Ambitin akun käyttöaika on parhaimmillaan jopa 50 tuntia, riippuen siitä, kuinka usein GPS hakee signaalin. Juoksussa jouduin tietenkin käyttämään mahdollisimman nopeaa päivitystä (1sek) ja tälläkin päivitysnopeudella käyttöaikaa saa noin 15 tuntia eli käytännössä viikon kaikki harjoitukset. Akku on helppo voi ladata samalla, kun tiedot siirtää koneelle.

Asetukset

Ambitin asetuksia voi säätää osittain joko kellosta tai hieman kattavammin Movescount palvelusta. Perusasetukset pystyy säätämään suoraan kellosta, mutta jos haluat esimerkiksi muuttaa harjoitustenaikaisia treeninäkymiä tai luoda kokonaan omanlaiset harjoituksen, onnistuu sen tekeminen vain Movescountissa. Muutosten tekeminen oli nopeaa, joten mieleiset näkymät saa viilattua omannäköisiksi muutaman harjoituskerran jälkeen. Ambitiin on esiasennettu useampia eri lajeja alppihiihdosta juoksuun, joka on erinomainen ajatus, koska näistä saa hyvän lähtökohdan omien harjoitusten rakentamiseen.

Ambit kiinnitetään koneeseen samaan tapaan kuin esimerkiksi T6D eli USB-piuhalla, jonka päässä on klipsi, joka kiinnitetään kelloon. Klipsi toimi kokonaisuudessaan hyvin, mutta yhteys katkesi välillä, jos kello liikahti hieman liikaa. Datan määrästä johtuen siirto ei ole nopein mahdollinen, mutta sen kyllä ymmärtää, kun näkee harjoituksen Movescountissa. Hyvä puoli klipsiratkaisussa on se, että Ambitiin ei ole tarvinnut näin ollen tehdä erillistä liitintiä tiedonsiirtoa varten. Näin on saatu eliminoitua yksi potentiaalinen vuotokohta ja laitteesta on tullut tiiviimpi


Suunnun uusi seikkailukello Ambit

GPS ja sen tarkkuus

Aiemmat huonot kokemukset GPS –laitteista herättivät aluksi epäilyksiä Ambitin GPS:n laadusta. Tämä ennakkoluulo haihtui kuitenkin pian. Suunto Ambitissa GPS on rakennettu niin, sen mittaama nopeus lasketaan sekä GPS:n että sisäänrakennetun kiihdytysmittarin kautta. Näin nopeus pysyy tarkkana, vaikka GPS joutuisikin välillä katveeseen! Samanlainen yhteisalgoritmi laskee myös korkeuden ja nousunopeuden. GPS ja yhdistettynä ilmanpaineen kautta korkeuden laskevaan korkeusmittariin antaa myös tarkan tuloksen.

Suurin innostukseni oli kuitenkin GPS:n nopeus. Useissa kymmenissä harjoituksissa vain muutamassa GPS:n löytäminen hieman pidempään. Normaalisti signaali löytyi reilusti alle puolessa minuutissa ja jopa keskellä kaupunkia! GPS kautta pystyy myös asettamaan omia pisteitä kartalle, mikä helpottaa esimerkiksi juoksemista tuntemattomissa paikoissa.

Suunnun uusi seikkailukello Ambit

Movescount

Harjoitukset ladataan Suunnon Movescount palveluun, mitä varten tarvitset koneelle Suunnon Moveslink2 –ohjelman. Tämän jälkeen homma sujuukin kuin rasvattu. Moveslink2 tunnistaa Ambitin automaattisesti, minkä jälkeen se alkaa siirtämään harjoituksia koneelle. Samalla ohjelma myös tarkistaa GPS:n ja mittarin asetukset ja ilmoittaa päivityksistä. En rupea tässä arvostelussa esittelemään sen kummemmin Movescountin ominaisuuksia, mutta alla olevista kuvista voi hyvin nähdä kuinka paljon dataa Ambitista saa irti. Harjoitus oli kiihtyvä puolikas sateisessa säässä.

Suunto Movescount harjoituskäppyrä

Harjoitustiedot Suunnon Movescountissa

Suunto Movescount reitti

Kokonaisvaikutelma

Suunnon Ambit vakuutti ja uskon, että emme ole vielä nähneet Ambitin koko potentiaalia, koska laitetta päivitetään säännöllisesti. Seuraava päivitys alkaa olla jo ovella ja Jaakko siitä jo kirjoittelikin tässä taannoin. Seuraavan päivityksen huhutaan pitävän sisällään odotetun täydellisen ant+ tuen. Suunto on todellakin tullut mukaan peliin integroitujen GPS rannetietokoneiden saralla. Laite sopii todella moneen eri urheilulajiin ja koska se on suunniteltu kestämään vuoristojen kovia olosuhteita, kestää laite kulutusta todella hyvin ilman pelkoa siitä, että se hyytyisi kesken käytön. Tässä Ambitin testi niin lyhyesti keskeisten ominaisuuksien osalta kuin sen pystyi kirjoittamaan, koska mielestäni on parempi löytyy itse laitteen pienet hienoudet, jotka tekevät siitä juuri niin hyvän!

Kuvat ja lähteet: Suunto & allekirjoittanut