JoonasLomakuulumisia

Kyllä parin viikon reissaaminen tekee hyvää! Pari lyhyttä mökkireissua ja vajaat pari viikko Nizzassa ja Pariisissa tekivät tehtävänsä, mutta rehellisesti sanottuna olisin kyllä mielelläni jäänyt Ranskaan kirmaamaan vielä viikoksi tai kahdeksi. Kone pysyi visusti kiinni ja puhelinkin suhteellisen hyvin eli sain kipeästi tarvitsemani breikin ja nyt on taas virtaa palata pikkuhiljaa takaisin arkirutiineihin. Ja paino sanalla pikkuhiljaa, koska lomalla ei kuitenkaan saa rehkiä liikaa…

Vaikka reissu oli ehkä paras ikinä, olisin voinut kuitenkin hieman katsoa tarkemmin kalenteria urheilutapahtumien suhteen. Nizzassa Ironman missattiin päivällä ja Tour de France taas muutamalla päivällä ja Pariisissa taas timanttiliigan osakilpailu päivällä. No nyt aikanakin muistaa katsoa hieman tarkemmin aikatauluja seuraavaa reissua varten…

Mitään kovaa treeniä en jaksanut reissun aikana tehdä, mutta sain kuitenkin hölkkäiltyä kahdeksan treeniä Nizzan rantabulella ja mäissä sekä Pariisin kaduilla ja puistoissa. Molemmat kaupungit soveltuivat yllättävän hyvin juoksuun ja varsinkin Nizza oli aivan loistava, koska sieltä löytyi niin pitkiä mäkiä kuin suoriakin. Syksyisin juostava Nizzan marathon nousikin yhdeksi ensi vuoden mahdolliseksi syysmarathoniksi. Pariisin kaduilla juoksentelu toimi aamuisin suhteellisen hyvin, kunhan vain lähdin tarpeeksi ajoissa liikkeelle. Onneksi kaupungista löytyi varsin passeleita puistojakin, jotka olivat myös paikallisten kirmailijoiden suosiossa. Poikkeuksellista Pariisin juoksijoissa oli se, että siellä moikattiin lähes poikkeuksetta vastaantulijoita, mikä oli aika mukava ele. Täytyy vissiin alkaa moikkailemaan itsekin keskuspuistossa ja muualla juostessani vastaantulijoita eli jos satun tulemaan niin älkää ihmetelkö, jos käpälä nousee tervehdykseen.

Tämä viikko on tarkoitus ottaa vielä aika lungisti ja palauttaa paikat (ja paino) siihen kuntoon, että ensi viikosta eteenpäin alan toteuttaa uutta ohjelmaa, jota avaan hieman tarkemmin ensi viikon puolella. Kyse on kuitenkin vauhtikestävyyden kasvattamiseen tähtäävästä ohjelmasta. Tein eilen kevyen 14 kilometrin lenkin postia hakien ja muita asioita toimittaen ja tänään taas pientä vauhtikestävyysharjoituksen. Juoksin aluksi 2 kilsaa lämpöä, jonka jälkeen painelin suhteellisen kovaa 5km (18:30) ja minuutin levon jälkeen vielä reipasta 5km (19:45) ja 2 kilsaa palautusta. Kohta on luvassa lihasten ravistelut ja illalla vielä keskivartalopuntti. Loppuviikon treenit ovat aika kevyitä lukuun ottamatta torstaina tai perjantaina tehtävää, hieman pidempää kiihtyvää lenkkiä.

Loppuviikosta tai ensi viikon alusta on myös tulossa muutama kenkäarvostelu sekä pari muuta arvostelua eli kannattaa pysyä kuulolla!

Mukavaa viikkoa!

Kommentoi

Kommentit