JoonasKovin kaksijakoinen viikko päättyi hyvin!

Olipa taas vaihteeksi kummallinen viikko. En tiedä sainko jonkun pienen flunssan Prahasta, koska nokka vuoti oikein huolella viikon alun aina torstaihin asti. Siksi alkuviikon treenit jäivät hieman vajaiksi ja helpotetuiksi. Koska oireet hävisivät kuitenkin viikon loppupuolella, pystyin pienellä ohjelman fiksaamisella tekemään viikon keskeiset treenit kunnialla maaliin.

Perjantaina juoksin matolla tempotreenin (3km + 12km Tempo + 3km), koska en saanut erinäisistä syistä kannettua ulkokamoja mukaan. Maton kulma oli 1.5-2.0 astetta ja vauhdit hieman ”ylinopeuden” puolella, koska kulma ei täysin kompensoi ulkona vallitsevia olosuhteita. Tempopätkällä ne vaihtelivat noin 3:30min/km:n ja 3:50min/km:n välillä ja sykkeet olivat tasaisesti nousevana vajaasta 160:stä 176:een.  Treeni meni siis loistavasti ja itseasiassa se avasi jalkoja, vaikka olisin voinut kuvitella jotain ihan muuta. Ja muutenkin oli hauska nähdä kuinka paljon paremmin tämä treeni meni vauhtien mukaan verrattuna esimerkiksi viime viikon vetotreeneihin.

Eilen tein  valmennettavien kanssa pari kevyttä kuutosta ja päälle hieman tekniikkaa sekä muutaman avaavan vedon, jotka auttoivat vielä entisestään avaamaan jalkoja. Tai siltä se ainakin tuntui tähän aamuun saakka.

12km Tempo

 

12km Tempo sykkeet

Aamulla pohkeet olivat kuitenkin aika jumissa ja päiväksi suunniteltu kevyt 36:n kilometrin lenkki alkoi tuntua huonolta idealta. Olin kuitenkin luvannut jo lähteä veikan ja Jarnon kanssa käymään läpi tämän vuoden Helsinki City Runin reitin eli kieltäytyminen ei oikeastaan ollut edes vaihtoehto. Ja kyllä kannattikin lähteä, koska treeni meni todella leppoisasti ja kun porukkaan liittyi vielä yksi Suomen tulevaisuudenlupauksista, Nina Chydenius, ja myöhemmin vielä hänen ystävänsä oli kasassa jo ihan oikea juoksuporukka. Yhdessä siinä sitten fiilisteltiin osa HCR:n reitistä yhdessä. Mikäs sen mukavampaa, kun pääsee turisemaan lenkillä ja varsinkin tällaisella kevyellä pitkällä ja aivan loistavassa säässä. Ei ollut kaukana, että olisin fiilistellyt täydet 42.2 kilometriä, mutta onneksi se jäi kuitenkin tekemättä.

Pitkä lenkki kartta

Ensi viikko onkin sitten Helsinki City Run viikko ja pitäisi vissiin alkaa tekemään päätöksiä, että lähdenkö juoksemaan vai en. Peruutuspaikkoja löytyy aina eli siitä ei tarvitse huolia, ongelmana on enemmänkin se, että ohjelman mukaan viikonloppuna olisi vuorossa kovempi kisavauhtinen lenkki (12km + 12km maratonvauhtia + 1.5km kevyttä tai tempoa + 6km maratonvauhtia + 1.5km kevyttä tai tempoa + 1.6km maratonvauhtia + palauttava hölkkä) ja viikolla vielä kova tempotreeni (3km + 8km Tempo + 5min kevyt + 6km Tempo + 4min kevyt + 4km Tempo + 3min kevyt + 3km Tempo + 2min kevyt + 1,5km Tempo + 3km kevyt) niin voipi olla, että on parempi olla kisassa mukana vain hengessä ja katsojana. Täytyy nyt vielä katsoa, jos sitä intoutuu vaihtamaan jomman kumman treenin kisaan… Ja ainahan sitä voi juosta ennen kisaa hieman pohjille ja palautella kisan jälkeen. Saa nähdä, nyt sitä päätöstä ei ainakaan ole luvassa. Nyt vain fiilistelen tätä päivää ja pitkästä lenkistä saatua euforista tunnetta.

Kommentoi

Kommentit