JoonasKolme hieman erilaista joululahjaideaa

On tullut taas aika valita omat urheilulliset joululahjatoiveet. Tänä vuonna valinta oli tavallista haasteellisempi, koska en koe varsinaisesti tarvitsevani mitään. Siksi päädyin valitsemaan lahjaideoita, joilla voin auttaa muita heidän urheilullisissa toimissa.

Evätä elämälle -ohjelma

Eväitä Elämälle -ohjelma tukee lasten koulunkäyntiä ja harrastamista. Pelastakaa Lapset tukee Eväitä Elämälle -ohjelmalla syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäyntiä ja harrastamista. Tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. Ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.

Eväitä Elämälle -ohjelmassa on kolme tukimuotoa:

oppimateriaalituki
harrastustuki
mentorointi

Eväitä Elämälle -ohjelmaa toteuttaa jo yli 60 Pelastakaa Lasten paikallisyhdistystä eri puolilla Suomea. Tuen kanavoimisessa paikallisyhdistykset toimivat nopeina auttajina alueillaan. Vuonna 2014 Eväitä Elämälle -ohjelmalla tuettiin 991 lapsen koulunkäyntiä tai harrastamista. Oppimateriaali- ja harrastustuki on tarkoitettu lapsille ja nuorille, joiden peruskoulun jälkeiset opinnot tai harrastaminen ovat uhattuna perheen vähävaraisuuden vuoksi. Mentoritoiminnalla tuetaan ja edistetään lapsen omaa koulumotivaatiota sekä lisätään oppimisen iloa ja positiivisia oppimiskokemuksia nuorten aikuisten tuella.

Lahjoita Eväitä Elämälle -ohjelmalle aikaa ja liity jäseneksi.

Tukikummit -säätiö

Tukikummit-säätiö sai alkunsa vuonna 2007 Sauli Niinistön ja Hjallis Harkimon yhteisestä huolesta sellaisten nuorten puolesta, jotka uhkaavat pudota yhteiskuntamme ulkopuolelle.

Toimintaan on tullut mukaan kasvava joukko ihmisiä, jotka haluavat konkreettisesti auttaa lapsia Suomessa ja samalla olla vakuuttuneita siitä, että apu menee sataprosenttisesti perille sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Säätiö toimii vapaaehtoisten avulla sekä nollakustannuksin (pienet, esimerkiksi poliisin keräysluvat ja pankkikulut katetaan korkotuotoilla). Näin jokainen lahjaksi saatu euro menee suoraan siihen tarkoitukseen, johon se on lahjoitettu.

Päämäärä on kirkas: poistaa yksin jääminen ja tarkoituksettomuus lasten ja nuorten elämästä. Ja urheilu näyttelee suurta roolia tässä. Harrastuksiin myönnetään avustuksia aina yksilöllisten tarpeiden mukaan. Avustuksia on myönnetty mm. seuraaviin harrastuksiin: cheerleader, jalkapallo, jujutsu , koripallo, kuntosali, kuulapeli, jääkiekko, laskettelu, liikunta, luistelu, musiikki, ringette, salibandy, sirkuskoulu, skeittaus, squash, tanssi, telinevoimistelu, tennis, uinti, yleisurheilu. Liikuntalajeista suosituimmat lajit olivat jalkapallo ja jääkiekko

Avustukset kanavoidaan lyhentämättöminä perille Kirkon diakoniarahaston kautta. Kirkon diakoniatyö etsii avun tarpeessa olevia ihmisiä julkisen avun katvealueita. Tuen saajan ei tarvitse kuulua mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Avustuksia myönnetään vain sellaisiin tarpeisiin ja kustannuksiin, joihin ei ole saatavissa yhteiskunnan tukea ja joita ei ole saatu eikä saada katettua muualta

Kuinka ryhtyä lahjoittajaksi?

Liike Sports & Development – Liikuntaystävien kädenojennus Tansaniaan

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe on suomalainen kansalaisjärjestö, joka on tehnyt kehitysyhteistyötä liikunnan kautta jo vuodesta 2001 saakka. Järjestö käyttää liikuntaa päävälineenä kaikissa kehitysyhteistyöhankkeissaan.

Järjestö pyrkii lisäämään koulussa käyvien lasten lukumäärää liikunnan avulla. Tansaniassa LiiKe on toiminut jo lähes 15 vuotta. LiiKe järjestää esimerkiksi seminaareja, liikuntapäiviä ja terveyskasvatusta sekä kouluttaa liikunnanopettajia ja pyörittää useita kehitysyhteistyöhankkeita Tansaniassa.

Vuonna 2003 lanseerattu Liikuntaystävä-hanke liikuttaa tansanialaisten koulujen oppilaita yhteistyössä 40 suomalaisen lajiliiton kanssa. Kampanjan tarkoituksena on innostaa lapsia opiskelun pariin liikunnan ja yhdessäolon kautta. Yksi projektiin osallistuvista urheilujärjestöistä on Suomen Ampumaurheiluliitto. Liiton yhteistyökoulu Likunja sijaitsee Ruangwan maakunnassa, Lindin läänissä.

Kunnon Lahja ilahduttaa saajaansa lähellä ja kaukana – siellä, missä sitä todella tarvitaan.

Monella meistä on jo paljon kaikkea, jopa liikaa. Kaapit pursuavat käyttämättömiä vaatteita ja jalkineita, pölyyntyvistä koriste-esineistä puhumattakaan.

Anna Kunnon Lahja – elämys auttamisesta, hyvää mieltä ja ennen kaikkea konkreettinen lahja ihmiselle, joka sitä todella tarvitsee! Voit lähettää itsemuokkaamasi sähköisen postikortin lahjan vastaanottajalle. Kun lahjoitus on mennyt perille Tansaniassa, saatte siitä kiitoksen sekä terveiset sähköpostitse!

Kunnon lahjat ovat kymmenen erilaista tuotetta, toiset konkreettisempia ja toiset aineettomampia. Tukesi on tärkeä ja se toimitetaan aina perille saakka!

Toinen vaihtoehto ovat välinelahjoitukset. Jos sinulla, seurallasi, joukkueellasi on käyttämättömiksi jääneitä hyväkuntoisia liikunta- ja pelivälineitä nurkissa pyörimässä ja varastotilaa täyttämässä niin asialle voi tehdä jotain!

LiiKen kautta hyväkuntoiset käytetyt liikuntavälineet löytävät uuden kodin Tansaniasta! Vanhoille palloille, lenkkitossuille, peliasuille ja muille välineille saadaan nopeasti uusi elämä esimerkiksi tansanialaisissa pikku kylien peruskouluissa. Kouluissa on suuri pula liikuntavälineistä, jotka innostavat lapsia opiskeluun ja parantavat oppimistuloksia, kun väli- ja liikuntatunneilla pääsee pelaamaan ja liikkumaan! Liikuntavälineistä tärkeimpiä ovat eri pallot, pelipaidat, shortsit, urheilu- ja nappulakengät, verkkarit ja pelisukat.

Niitä voi jättää VALO-talon aulaan Radiokatu 20, Helsinki tai suoraan heidän toimistoonsa 3. kerrokseen.

Suurempien määrien toimituksessa voit ottaa yhteyttä LiiKen toimistoon info(a)liike.fi tai puhelimitse 040 765 9900.

Kommentoi

Kommentit