JoonasKaksi kuukautta Bostoniin.

On lyhyen tilannekatsauksen aika.

Bostoniin on aikaa tarkalleen kaksi kuukautta ja rehellisesti sanottuna olo on vähintäänkin epävarma. Leikattu jalka ei ole aiheuttanut ikinä näin paljon ongelmia. Treeniviikot ovat sujuneet todella vaihtelevasti on ongelmaksi on muodostunut varsinkin se, että en ole saanut tehtyä kunnon pitkiä lenkkejä. Tiedän että olen kunnossa vauhtien puolesta lyhyemmillä lenkeillä, mistä hyvinä esimerkkeinä toimivat viime viikon 16:sta kilometrin tempotreeni tai perjantaina fiiliksen mukaan tehty 13:sta kilometrin kiihtyvä harjoitus (3:52min/km avg). Se ei kuitenkaan valitettavasti riitä marathonille.

Olen miettinyt viimeisen viikon aikana paljon sitä, miten harjoitteluani olisi syytä muuttaa viimeisen kahden kuukauden ajaksi, jotta pystyisin parantamaan kestävyysominaisuuksiani. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että en muuta ohjelmaa mitenkään dramaattisesti, mutta sen verran kuitenkin, että lisään pikkuhiljaa volyymiä ja niitä nyt puuttuneita pitkiä lenkkejä. Koska olen tällä hetkellä niin epävarma siitä, miten leikattu jalka kestää kovemman rasituksen on seuraavien viikkojen aikana parempi keskittyä siihen, että saisin mahtumaan viikkoon pitkiä tai puolipitkiä noin kolme kipaletta. Vauhtien suhteen en aio asettaa mitään sen kummempaa tavoitetta, koska ajatuksena on kerätä volyymiä ja luoda kestävyyspohja sille tasolle, että alan luottaa siihen, että jalka ja muutenkin kroppa kestää rasituksen. Volyymillisesti on tarkoitus myös kasvattaa peruskestävyyksien osalta harjoitusten ajallista kestoa. Jos tilanne ensi viikolla näyttää siltä, että jalka ei kestä, siirryn fillarin selkään ja teen osan harjoituksista niin.

Tämän ajattelumallin mukaan ensi viikosta muodostuisi seuraavanlainen:

  • Maanantai – kevyt palautus
  • Tiistai – Aamu 60min PK / Ilta – kevyt palautus
  • Keskiviikko 3km + 3x1600m Interval pace (4min hölkkä) + 3x1000m Interval pace (2min hölkkä) + 3km
  • Torstai 90min PK
  • Perjantai Lepo / pyöräily
  • Lauantai Aamu 60min PK / Ilta – kevyt palautus
  • Sunnuntai 150-180min pitkä kahdella 6km Tempopätkällä

Kaksi kuukautta on pitkä aika ja Bostonin suhteen on vielä mahdollista tehdä vaikka mitä. Bostonin päätavoite on nauttia juoksusta yhdessä maailman hienoimmista juoksutapahtumista, mutta eihän se tietenkään haittaa, jos juoksu sujuisi vauhdikkaasti. Kauden päätavoite siintää kuitenkin vasta kuukausien päässä eli nyt on väärä aika rikkoa paikkoja.

Lähden kohta hieman tutkailemaan tilannetta pitkälle lenkille ja nauttimaan sunnuntaista. Muokkaan lenkin jälkeen sitten ensi viikon ohjelmaa, jos siihen on tarvetta ja lisään tähän postiin yhteenvedon tästä viikosta.

Ilon kautta se juoksu lähtee taas kulkemaan!

SU 23.2.2014 21:51

Hyvinhän se sitten meni! Kävin juoksemassa Erlingin ja Janin kanssa 31km kevyttä vajaaseen kahteen ja puoleen tuntiin ja päälle vielä muutaman kilsan palautusta ja nyt on olo taas mitä parrain! Tästä se taas lähtee, kun saan paikat auki! Huomenna sitten palauttelua adidasheimon kanssa ja siitä se uusi viikko taas lähtee käyntiin.

Kommentoi

Kommentit