JoonasJuoksukuulumisia messuilta – Pearl Izumi, 2Xu, Juoksija-Lehti

GoExpo 2013 -messut lähenevät loppujaan ja pääsin vihdoinkin itsekin hieman kiertämään ja katsastamaan messujen tarjontaa.

Ensimmäisenä silmiin osui Pearl Izumin tänä keväänä markkinoille tulleet E:Motion juoksukengät ja triathlonvaatteet, joista Jarno kirjoittekin jo aiemmin.

E:motion-malliston takana on suunnitteluajatus, jossa pyritään luomaan mahdollisimman yksinkertainen kenkä. Tämä ei tarkoita barefoot-kenkää tai puhtainta minimalismia vaan pikemminkin kaiken turhan teknologian riisumista. E:motion-malliston kengissä ei ole minkäänlaisia erikoisia välipohjavaimennusmateriaaleja tai päällisratkaisuja vaan pohja on tehty perinteisestä EVA:sta ja saumaton päällinen on varustettu mahdollisimman vähin tukielementein. Tältä pohjalta rakentuvan malliston kengät ovat kaikki suhteellisen kevyitä, yksikään ei paina yli 280 grammaa. Nyt onkin todella mielenkiintoista saada niin kenkiä kuin vaatteitakin testiin!

Juoksun ja varsinkin triathlonin suosio on jatkuvassa kasvussa ja tämä on näkynyt myös messuilla. Haastattelin kompressiovaatteita valmistavan 2XU:n maahantuojan, Enjoysport Finland myynnistä ja markkinoinnista vastaavaa Harri Saarikoskea ja hänen mukaansa varsinkin triathlonvaatteet ja märkäpuvut ovat olleet todella suuren kiinnostuksen kohteena.

2XU

Kävin myös Juoksija-lehden osastolla moikkaamassa Viljasen Jukkaa ja kuulin, että he ovat julkaisemassa tänä keväänä uuden kirjan juoksuharjoittelusta. Tosi mahtavaa saada uusi suomalainen julkaisu ja toivottavasti se päätyy jossain vaiheessa myös meidän käsiimme.

Messut kehittyvät koko ajan ja yhtenä kehitysidea voisi olla alue, jossa juoksu, triathlon ja pyöräily voisivat olla jossain määrin samassa tilassa lähemmin yhteydessä toisiinsa. Näin näiden lajien harrastajat voisivat tutustua kaikkiin tuotteisiin samassa paikassa. Monet harrastajat kun harrastavat kaikkia näitä lajeja. Tämä voisi myös helpottaa maahantuojia, koska monilla heistä saattaa olla tarjolla tuotteita monista eri kategorioista.

Kuvat: Roope Virtanen

1 comment

Kommentoi

Kommentit