JoonasI’m the lord of my own destiny

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet niin henkisesti kuin fyysisestikin rankkoja. Ongelmat jalassa ovat vieneet voimia ja vaikka paraneminen etenee on välillä ollut todella hankalaa. Se, että ei pääse treenaamaan täysin terveenä rassaa, mutta myös herättää. Vaikka välillä siihen voikin mennä hieman aikaa.

Kesän aikana tajusin, että olen ajatellut putkiaivoillani vain juoksua. Mielessäni pyöri vain ajatus Berliinistä ja juoksusta ylipäänsä. Juoksu oli se, joka merkitsi. Hyvin sujuneen kuntoutuksen ja peruskuntokauden jälkeen jalka tuntui sen verran hyvältä, että uskalsin aloittaa laatutreenit. Kuinka väärässä olinkaan. Ensimmäiset treenit sujuivat todella hyvin, jopa paremmin kuin aiemmin, mutta pian niiden aloittamisen jälkeen huomasin, että jalka ei vielä kestä niitä. Seurauksena oli tulehdustila, joka on osoittautunut yllättävän sitkeäksi. Yksi syy hitaaseen palautumiseen on ollut myös omalla hölmöydelläni. En malttanut olla poissa juoksun parista ja lopputulos on tässä.

Pohdin koko kesän, miten tästä jatkais. Jalka ei kestä juoksun ja fillaroinnin komboa, vaikka se aluksi tuntuikin toimivan. Uskoin jotenkin nopeampaan palautumiseen, koska osa lenkeistä tuntui todella hyvältä. Se oli ehkä juuri se ongelma. Olisi pitänyt levätä ja parantua kunnolla. Oma moka. On kuitenkin aivan turhaa rypeä itsesäälissä ja siksi päätin kesällä, että lepään hetken ja otan pikku tuumaustaon oman harjoitteluni suhteen. Treenasin miten pystyin ja päädyin lopulta purkamaan kaiken atomeiksi ja aloittamaan kaiken alusta.

Miten lähtisin rakentamaan harjoitteluohjelmaa, jos juoksu on ainakin tovin poissa kuvioista?

Valitsin lähtökohdaksi sen, että ensin pitää hoitaa kuntoutus huolella ja siinä samalla pohtia, mitkä ovat kehoni heikkoudet ja vahvuuden kestävyysurheilun kannalta. Sitten rakennan Helsinki Core Trainersin heppujen kanssa sopivan ohjelman sisätreeneihin, jonka primääritarkoituksena on vahvistaa tukilihaksia niin, että kehon heikkouksista pääsisi mahdollisimman hyvin eroon. Ja myöhemmin lisään voimaharjoittelua sitten lisää ylläpitävässä muodossa. Kun keho on täysin kunnossa, alan miettiä tarkemmin sitä, miten jatkan kestävyyspuolen harjottelua. Lienee sanomattakin selvää, että tulen kuntoutuksen aikana viettämään myös aikaa fillarin selässä, koska sen jalka kestää ja en voi elää ilman aerobista harjoittelua. Taidan mennä myös uimakouluun. Uinti ja fillarointi voivat olla ehkä ne ensi vuoden uudet jutut juoksun ohella.

Tiedän, tässä vaiheessa nousee kysymys triathlonista, mutta sitä ei tule tapahtumaan. Ainakaan vielä ensi vuonna. First thing first, ensin kroppa ja sen kautta kuuppa kuntoon.

Hain vajaa kuukausi sitten Team Rynkebyn Helsingin joukkueeseen, saadakseni ajatukset pois juoksusta. Jalka kun tuntuu kestävän paremmin fillarointia niin miksei sitten kokeilisi rajojaan sen puolella? Vielä suurempi syy Rynkebyn joukkueeseen hakemisella oli kuitenkin hyväntekeväisyys. Olen jo pitkään miettinyt tapaa, miten voisin tehdä enemmän hyväntekeväisyyttä ja nyt siihen tarjoutui oivallinen tilaisuus. Suomen Rynkebyn hyväntekeväisyyskohteena on Sylva Ry, joka auttaa syöpäsairaita lapsia ja heidän perheitään. Yhdistys on minulle ja koko ASA:lle tuttu jo vuosien takaa, kun järjestimme Narinkkatorilla Euro Peliin Elämälle kampanjan osa tapahtuman. Itsekin syövän nuoruudessani sairastaneena asia on minulle todella läheinen ja tärkeä. Pääsin joukkueeseen tai en, aion auttaa keräystä niin paljon kuin vain voin. Itse fillarointi Saksasta Pariisiin olisi vain mahtava bonus.

Kesä herätti myös paljon ajatuksia ASA:n tulevaisuudesta ja voin jo tässä sanoa, että se tulee olemaan todella mielenkiintoinen. Tästä lisää muutaman viikon sisään.

Kesä oli paras ikinä. Sain lomailtua riittävästi, vaikka samaan aikaan töitä riitti neljän kirjaprojektin tiimoilta. Työ itseasiassa auttoi osaltaan viemään ajoittain ajatukset pois juoksusta ja toivon, että se toimii jatkossakin samalla tavalla. Luulin jo aiemmin antaneeni itselleni riittävästi aikaa asioiden ajatteluun ja suunniteluun, mutta näköjään olisi pitänyt antaa vielä enemmän. Tai sitten olisi pitänyt hidastaa tahtia muista asioista, jotta ajattelulle olisi jäänyt vielä enemmän aikaa. Riittävä asoista etääntyminen ja riittävä ajallinen etäisyys vievät eri asioissa erilaisen määrän aikaa.

Oivalsin, että juoksun sijaan kestävyysurheilu ja itsensä rasittaminen on se mistä elän. Juoksu tulee aina olemaan se tärkein asia, koska sen kautta onnistuin toipumaan ja pääsemään yli syövästä. Olen onnellinen siitä, että aloitin juoksun, mutta vielä onnellisempi olen nyt, kun tajusin, että voin tehdä muutakin kuin juosta. Kisoilla ei ole ollut pitkään aikaan suurta merkitystä omassa harjoittelussani. Ne ovat päämääriä, joita kohden treenataan, mutta koska kisoissa voi sattua aina jotain, on muut kuin kisatulokset paljon parempia mittareita.Itsensä haastaminen ja ylittäminen harjoituskaudella ovat minulle ne suurimmat motivaattorit. Ne auttavat niin henkisessä kuin fyysisessäkin hyvinvoinnissa.

Siksi nyt pitää olla tarkkana siitä, että fokus pysyy aluksi kuntoutuksessa, sitten peruskestävyydessa (ilman juoksua) ja sitten… Sitä en osaa vielä sanoa. Se jää nähtäväksi.

Tiedän vain sen, että käännän nyt täysin uuden sivun omassa harjoittelussa ja olen vahvempi ja motivoituneempi kuin koskaan.

Määritän itse harjoitteluni suunnan ja kohtaloni.

Tästä syksystä tulee hyvä. Todella hyvä.

Kommentoi

Kommentit