JoonasForssa jäi haaveeksi – Uusien tavoitteiden asettaminen ja keskittyä parantumiseen

Niin se Forssan Suvi-ilta jäi sitten haaveeksi. Kokeilin maanantaina hyvin sujuneen ”fillariviikon” jälkeen juoksua ja ongelmat oikeassa nilkassa palasivat jälleen. Ja tällä kertaa entistä pahempana. Kipua ei ollut juurikaan juostessa ja noin 11 kilometrin pyrähdyskin meni noin 4:10min/km vauhdilla alle 150bpm:n sykkein. Saman tien juoksun jälkeen nilkka löi kuitenkin lukkoon ja kipu äityi niin pahaksi, että jalalla ei voinut enää varata käytännössä ollenkaan. Ja seuraavana aamuna tilanne oli vielä niin paha, että kävely oli todella tuskaista, eikä jalalle voinut vieläkään varata kunnolla. Onneksi Tuukka ehti teipata jalan eilen, minkä jälkeen paine hieman helpotti ja kävelykin tuntui hieman paremmalta. Tuukan kautta pääsin myös huomiseksi ortopedisen osteopatian koulutuskeskukseen ”koe-eläimeksi”, jotta saisin enemmän selkoa vamman laadusta. Osteapatia on todella mielenkiintoista ja siksi odotankin innolla sitä, mitä huomenna tapahtuu. Tarkoitus on myös nähdä mahdollisimman nopeasti urheilulääkäriä ja kuvata jalka kunnolla.

Nyt on kuitenkin selvää, että Forssa jää haaveksi ja tavoite siirtyy jälleen. Fiilikset voi varmaan arvata, mutta nyt ei auta muu, kuin keskittyä paranemiseen. Kyse ei kuitenkaan ole maailmanlopusta, koska eivät kisat tähän lopu ja nyt minulla on hyvin aikaa myös kehittää muita osa-alueita. Eli tarkoituksena on siis keskittyä etenkin keskivartaloon sekä käsiin, mikä sinänsä on positiivinen asia, koska niitä ei omasta mielestäni voi treenata koskaan tarpeeksi. Kun kivut taas helpottavat on tarkoitus myös jatkaa fillarointia ja nyt, kun vihdoinkin sain Suunnon Ambitin ranteeseen, voin myös seurata pyöräilyä entistä tarkemmin. Seuraavasta tavoitteesta en ole tehnyt sen kummempia päätöksiä, hoidetaan ensin jalka kuntoon.

Kommentoi

Kommentit