JoonasEnergyTakeOver Stockholm part 1

Pääsimme Hannan kanssa viikonlopuksi Tukholmaan, kun saimme kutsun osallistua salamyhkäiseen adidaksen EnergyTakeOver–juoksutapahtumaan Tukholman kaduilla. Kisasta tai siitä, että onko kyseessä edes kilpailu vai ei, ei ole tihkunut mitään tietoa. Tiedämme vain, missä pitää olla ja milloin. Ehkä olemme viisaampia iltapäivällä, kun olemme käyneet pressissä kuuntelemassa mitä on luvassa. Oli kisa tai me aiomme nauttia tapahtumasta ja ottaa siitä kaiken irti. Siksi olen ottanut ”varman päälle” treenien suhteen ja juoksin jo eilen vähän reippaamman lenkin suosikkireitilläni Djurgårdenia kiertäen.

joonas_laurila_movescount

Jalat tuntuivat ihan tajuttoman hyviltä ja olisin voinut juosta vielä kovempaakin, mutta päätin kuintenkin hieman säästellä, jotta jaksaisin juosta täällä mahdollisimman paljon. Suunnitelmissa on juosta vielä eilisen kovemman ja tämän aaman avaavan treenin lisäksi illan tapahtuma. Sekä tietenkin huomenaamulla. Näin viikkokilometrit nousevat yli 80:een, mistä on kiva alkaa nostamaan ensi viikolla, kun aloitan PK-kauden kohti Berliiniä. On ihan supersiistiä huomata, miten jänteet alkavat olla nilkassa siinä kunnossa, että ne eivät mene ihan älyttömän jumiin heti ensimmäisestä reippaasta treenistä. Se antaa uskoa siihen, että PK-kauden aloitus sujuu hyvin. Olen kasvattanut kehonhuollon osuutta entisestään kohti parin vuoden takaista tasoa ja se tuntuu toimivan. Kehonhuolto ja avaavat harjoitukset ovat itselleni avain siihen, että leikattu jalka kestää kovemmat volyymit.

movescount_joonas_laurila

Eilinen treeni oli paras treeni lähes vuoteen. Aloitin treenin vähän iisimmin ja nostin sitten vauhtia sen verran, että sain askeleen rullaamaan. Keskikadenssini oli jo 178 askelta minuutissa eli homma alkaa toimimaan!! Selailin viikon muutkin lenkit huomasin, että kadenssini on noussut tällä viikolla, myös kevyemmissä lenkeissä. Ilmankos juoksu on taas alkanut tuntua siltä kuin aiemmin! Nyt sitten vain hilaamaan peruskestävyyttä ylöspäin! Eilinen treeni oli muutenkin tosi kiva, koska pääsin juoksemaan ensimmäiset 5km myötäiseen ja loput vajaat 7km kovaan vastatuuleen. Vaikka se tekikin juoksusta raskaampaa, oli kiva päästä treenaamaan rentoa juoksua ja juoksuasentoa vastikseen. Olin yhtä hymyä treenin jälkeen ja Riche’n palautusburgeri maistui aivan loistavalta.

Burger Riche

Kommentoi

Kommentit