JoonasElämäni fiksuin ja tunteikkain juoksu

Bostonin marathonista on nyt kulunut noin kolme päivää ja elämä alkaa palata taas normaaliin rytmiin lukuunottamatta aika pahaa jetlagia. Suunnitelmissa oli kirjoitella jo hieman aiemmin, mutta juoksun aiheuttama euforia jatkuikin useamman päivän, minkä takia juttua tuleekin vasta nyt. Mutta nyt pidemmittä puheitta itse kisaan.

Valmistautuminen

Kuten aiemmista posteista on käynyt ilmi, valmistautuminen Bostoniin oli aika poikkeava, koska en pystynyt käytännössä viimeiseen kuukauteen juoksemaan kunnolla. Olin juossut kisaa edeltävän 30:n päivän aikana vain 140 kilometriä ja kaikki treenit olivat kevyitä harjoituksia, koska vasen akillesjänne ei kestänyt kovaa rasitusta. Onneksi sain kuitenkin tehtyä edes jossain määrin kovia harjoituksia fillarilla eli kunto ei päässyt täysin rapistumaan.

Bostonissa juoksin muutaman avaavan harjoituksen ja hain vain hyvää fiilistä juoksuun. Tarkoituksena oli hakea askelta siihen kuntoon, että voisin säästää jalkaa mahdollisimman paljon. Eli askel mahdollisimman tiheäksi, jotta akillesjänne ei rasittuisi liikaa. Jokatapauksessa tiedostin sen, että jalka ei tulisi todennäköisesti tykkäämään kisasta hyvää. Tämä ei kuitenkaan huonontanut fiiliksiä juoksun suhteen. Koko Bostonin eli ja hengitti marathonia jo päiviä ennen kisaa ja tämä ei voinut olla tarttumatta myös minuun.

Ainoa asia, joka stressasi ennen kisaa oli pikku ylläri kisan aattona. Onneksi tarkistin varusteet, koska huomasin 20:40, että kisapaketista puuttuikin sopivasti hakaneulat. No, ei auttanut muu kuin vetää juoksukamat päälle ja lähteä juosten hakemaan kauppaa, mistä saisin ostettua niitä. Pitkän etsinnän jälkeen hakaneulat löytyivät ja tämä itseasiassa laski jännityksen käytännössä nolliin, minkä takia rentouduin ja nukahdin todella nopeasti.

Kisapäivä

Kisapäivän aamuna heräsin 4:30 syömään aamupalaa ja laittamaan kamoja valmiiksi. Kun kaikki oli valmista suuntasin kohti busseja, jotka kuljettivat juoksijat Hopkintoniin, mistä lähtö tulisi koittamaan. Tämä oli ehkä kaikkein nihkein vaihe koko rumbassa, koska aamulla oli rapeat neljä astetta lämmintä ja jouduimme odottamaan urheilijoilla varatulla alueella kaksi tuntia foliopeittoihin kääriytyneinä. Onneksi olin varannut sen verran lämmintä vaatetta mukaan, että minulle ei päässyt tulemaan liian kylmä, mutta kyllä siinä aika kohmeessa oli, kun vihdoin pääsimme 09:00 aloittamaan vaelluksen kohti lähtöaluetta. Urheilijoiden kylä oli kyllä hyvin järkätty kokonaisuus, siellä oli myös mahdollisuus saada aamupalaa ja juotavaa ja vessojakin oli tarpeeksi.

Siirtyminen lähtöalueelle sujui kevyellä hölkällä ja tässä vaiheessa paikat alkoivat jälleen vertyä ja kisafiilis alkoi nousta kattoon. Lähtökarsinassa otin vielä pikku lämmöt ja katsoin, kun naisten eliitti starttasi. Vihdoin paikalla saapuivat myös miestin eliittiryhmä ja kisa oli valmis alkamaan. Ei muuta kuin onnentoivotukset vierustovereille ja liikkeelle.

Kisasuunnitelmani oli kokonaisuudessaan hyvin yksinkertainen. Pyrkisin juoksemaan mahdollisimman rennosti ensimmäiset 25 kilometriä ja tarkistaisin sen jälkeen tilanteen jalan kunnon suhteen. Ensimmäiset melkein 30 kilometriä olivat hyvin laskuvoittoista, minkä takia juosua ei voinut oikein alkamaan himmaamaan. Jos vauhtia olisi alkanut laskemaan, olisivat etureidet ja sääret voineet ottaa turpaan liikaa ja siksi päätin rullailla vauhtia, joka tuntuu mukavalta. Ensimmäiset viisi 5:n kilometrin pätkää sujuivat 19:35-20:04 väliin ja juoksu tuntui rullaavan aika hyvin. Pikkuhiljaa kuitenkin alamäet alkoivat vaatia veronsa ja etureidet alkoivat rasittua hieman liian kovaa vauhtia. Siksi päätin hidastaa tahtia aina 35:een kilometriin asti, jotta jaksaisin juosta kisan kunnialla loppuun niin, että jalat eivät kärsisi liikaa.

joonas laurila

Tämä oli ehkä fiksuin ratkaisu, mitä olen juoksu-urallani tehnyt, koska näin juoksu pysyi nautinnollisena läpi koko kisan.  Pystyin vielä nostamaan vauhtia viimeisten kilometrien aikana ja palkintona oli karvan päälle 2:50:n loppuaika, joka oli niin paljon parempi kuin mitä olisin uskaltanut toivoa villeimmissä unissakaan ennen kisaa. Unelma on täyttynyt. Koko juoksu oli todella tunteikas ja maalissa taisi päästä muutama kyynelkin.

Keskimääräinen askelfrekvenssi oli 176 askelta minuutissa eli hieman alle tavoitteen. Tämä saattoi kuitenkin johtua siitä, että en juossut kisaa ihan maksimeilla. Keskisyke kisassa oli 158bpm eli tämäkin kertoo siitä, että vauhteja olisi voinut nostaa vielä pykälän kovemmiksi. Onneksi en kuitenkaan tehnyt sitä, koska seurauksena olisi voinut olla hyvinkin keskeytys tai ainakin tuhoutuneet jalat, mikä ei ollut todellakaan tavoite.

Akillesjänne kesti kisan aika hyvin, mutta etureidet olivat alamäistä aika kovilla ja jouduin himmaamaan tietoisesti ylämäissä, koska niiden jälkeiset alameät olivat varsinkin hankalia jaloille. Säästely kannatti, koska  tätä kirjoittaessani jalat voivat jo aika hyvin. Päätin kuitenkin kisan jälkeen sen, että nyt lepään rauhassa ja hoidan kropan kuntoon ennen kuin aloitan harjoittelun kohti Berliinin marathonia ja uutta ennätystä.

Yleistä kisasta

Kisa oli kokonaisuudessaan todella hyvin hoidettu. Liikkuminen sujui jonottelusta huolimatta hyvin ja informaatio pelasi todella hyvin. Kuten aiemmin jo mainitsin, ainoa nihkeä asia oli kisan odottelu viileässä ilmassa. Erityismaininta kuuluu antaa katsojille, keitä oli reitin varrella arvioiden mukaan noin vajaa miljoona. Kannustus oli paikoittain niin kovaa, että korvat tinnittivät vielä kisan jälkeenkin. Yleisö oli myös varustaunut monipuolisesti juoksijoita varten ja tarjolla oli vesipullojen lisäksi muun muassa sieniä ja appelsiineja. Lisävesi ja sienet tulivat tarpeeseen, koska lämpötila nousi kisan edetessä 20:een asteeseen. Itse kisassa join tyypilliseen tapaan aika vähän ja keskityin enemmänkin kropan viilentämiseen. Lisätarjoilut helpottivat siinä mielessä, että juostessa ei tarvinnut stressata missään vaiheessa nestehuollosta.

Reitin suhteen kisa oli aivan mahtava. Olin kuullut reitistä paljon hyvää, mutta se ylitti vielä kaikki odotukset. Alamäkiinkin olin valmistautunut, mutta niiden määrä yllätti silti ja seuraavalla kerralla osaan valmistautua niihin paremmin. Koska reitti kulkee paikasta A paikkaan B, ehti kisan aikana nähdä vaikka mitä. Samasta syystä onnistuin vähän polttamaan toista hartiaa, koska aurinko porotti vain toista puolta. Kisan jälkeen kroppa oli muuten ihan ok kunnossa, mutta kolmen tunnin juoksu suorassa auringonpaisteessa aiheutti ilmeisesti pienen auringonpistoksen, josta toivuin kuitenkin nopeasti.

Pohdin vielä myöhemmin toisessa postissa juoksua ja lisää kuvia tähän postiin myöhemmin, mutta tässä vaiheessa haluaisin vielä sanoa kiitokseni kaikille teille, ketkä ovat tukeneet minua tässä projektissa ja erityiskiitokset ansaitsevat lääkärit ja hoitajat, ketkä saivat 14 vuotta sitten minut siihen kuntoon, että minulla on vielä kaksi jalkaa. Ilman teitä en olisi pystynyt tähän. Erityiskiitokset ansaitsevat myös adidaksen Tia, kuka on pitänyt huolta, että varusteet ovat kunnossa. Kenkien lisäksi olennainen osa sitä, että pystyn juoksemaan on FootBalancen pohjallisilla, koska ilman niitä juoksu on käytännössä mahdotonta. Kiitos myös Helsingin Urheiluhieronnan Tuukka siitä, että olet jeesannut kropan kanssa. Ja kiitos kaikki ystävät, ketkä olette tukeneet minua tässä hullussa harrastuksessa, ilman teitä en olisi pystynyt tähän.

Kiitos.