JoonasAsics London Edition 2012 – Mahdollisuus saada ASICSin uusia neutraaleja malleja ennen virallista julkistusta.

Olympiavuoteen on jo pidemmän aikaa kuulunut urheilubrändien rajoitetut olympiamallistot. Olympiamallistojen erikoisuus on lähes aina vain väreihin liittyvää ja mallistojen määrät ovat usein hyvin rajoitettuja ja loistaneet poissaolollaan Suomesta. Asicsin London Edition 2012 on nyt kuitenkin saatavilla myös Suomesta, minkä lisäksi mallisto tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden saada osaa malleja ennen niiden virallista ilmestymistä. Malliston neutraalit mallit ovat nimittäin syksyn 2012 mallistoa eli, jos olet suunnitellut hankkivasi uuden Nimbus 14:sta, Cumulus 14:sta tai Pulse 4:n, on sinulla nyt mahdollisuus saada joku näistä malleista käyttöösi ennen kuin ne virallisesti saapuvat suomeen kesäkuun lopussa. Asicsin neutraalien mallien muutokset ovat jo huomioita Arctic Sport Addictsissakin, mutta tässä vielä hieman ominaisuuksia Asics London Edition 2012 malliston neutraaleista sekä kevääksi 2012 uudistuneista tuetuista malleista. Asics on muuten myös Suomen Olympia- ja Paralympiajoukkueiden virallinen jalkinetoimittaja eli Suomen joukkue tulee käyttämään olympialaisten edustustehtävissä Asicsin kenkiä. Kenkiä löytyy hyvin varustetuista urheilukaupoista ja Asicsin jälleenmyyntipisteen löydät täältä.

SYKSYN 2012 UUDISTETUT NEUTRAALIT JUOKSUKENGÄT

ASICS GEL-NIMBUS 14

nimbus_18

Gel-Nimbus 14:sta uudistuksia käsiteltiin jo tovi sitten alustasvasti ja jutun voi kokonaisuudessaan lukea täältä. Kertauksen vuoksi kuitenkin sanottakoon, että uusi Nimbus 14 on vielä edeltäjäänsäkin kevyempi ja vaimennus on entistäkin responsiivisempi. Istuvuutta on pyritty parantamaan kantakapin uudistamisella sekä anatomisella nauhoituksella, jotta jalka istuisi paremmin niin kannan kuin päkiänkin kohdalta. Kengän pitäisi olla myös edeltäjäänsä rullaavampi uusitun kiertojäykkyystuen ja guidance -järjestelmän kautta. Kenkä on tulossa lähiviikkoina Arctic Sport Addictsin testiin eli tarkempaa analyysiä on luvassa lähiaikoina.

ASICS GEL-CUMULUS 14

cumulus_14

Asics Gel-Cumulus 14 on myös huomiota Arctic Sport Addictsin puolelta ja tarkempaa tietoa kengästä löytyy täältä. Gel-Cumulus 14:sta on Nimbuksen tapaan neutraali juoksukenkä, joka toimii hyvin myös alipronatoivilla juoksijoilla. Painollisesti Cumulus 14 on vain hieman Nimbus 14:sta kevyempi, mutta ominaisuuksiltaan kenkä on kuitenkin erilaine. Kenkä on myös tulossa meidän testiin muutaman viikon sisään, mutta tässä voi jo todeta, että kenkä tuntui kädessä jopa jäykemmältä ja responsiivisemmalta kuin Nimbus 14. Tämä luo jo selkeän eron kenkien välillä ja yhdistettynä hieman matalampaan droppiin, kengästä saattaakin tulla varsinainen hitti varsinkin hieman päkiän kautta juoksevien keskuudessa.

ASICS GEL-PULSE 4

pulse_4

Asics Gel-Pulse on hieman ”nuorempi” ja tuntemattomampi juoksukenkä Asicsin mallistosta. Kenkä on suhteellisen kevyt ja uusitun päällisen kautta myös edeltäjiään istuvampi. Gel-Pulse 4 on suunniteltu harrastelijan peruskestävyyskengäksi.

KEVÄÄLLÄ 2012 UUDISTUNEET TUETUT JUOKSUKENGÄT

ASICS GEL-KAYANO 18

kayano_18

Asics Gel-Kayano 18 uudistui tänä keväänä ja tarkempi analyysi kengästä löytyy täältä. Muutokset olivat uskaliaita, mutta ilmeisen kannattavia, koska pienen kyselytutkimuksen kautta, kenkää on mennyt ihan hyvin kaupaksi. Madallettu kenkä ja uudistettu pronaatiotuki ovat selkeästi trendejä, joka tulevat näkymään tulevaisuudessa Asicsin mallistossa entistä voimakkaammin.

ASICS GT-2170

2170

Sanoimme Asics GT-2170:sta kaiken sanottavan jo muutama kuukausi sitten ja artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä. Kenkien painojen putoaminen jatkuu ja GT-2170 ei tee tässä poikkeusta. GT-2170 on myös uudistunut nauhoituksen ja päällisen osalta. Merkittävin muutos on kuitenkin vaimennuksen lisääminen kantaan sekä sen yhdistäminen täysimittaisen guidance lineen, joka vie askelta entistä tehokkaammin kohti ponnistusvaihetta. Tämä on mielenkiintoinen uudistus, koska näin GT-2170 rullaavuusominaisuudet paranevat todennäköisesti edeltäjäänsä verrattuna.

ASICS GT-1170

1170

Jarno käsittelikin tonnisarjaa tovi sitten ja artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä. Arctic Sport Addicts on sitä mieltä, että tonnisarja on ehkä yksi aliarvostetuimpia kenkiä Asicsin mallistosta, minkä takia kannattaakin käydä lukemassa Jarnon artikkeli GT-1170:n keskeisistä ominaisuuksista ja mahdollisuuksista. 1000-sarjan kengät ovat kauttaaltaan kevyemmin vaimennettuja, vähemmän tuettuja ja taipuisampia kenkiä kuin isosisarensa. Näiden ominaisuuksien ansiosta kenkä on huomattavasti rullaavampi ja kimmoisampi kenkä juosta kuin jämäkämmät mallit. Tämä juoksemisen keveys tekee 1000-sarjasta oivan vaihtoehdon sekä enemmän juokseville että vasta-aloitteleville. Mikäli on vasta aloittamassa juoksuharrastusta ja on mahdollisuus päästä juoksemaan muillakin kuin asvalttiteille, on 1000-sarja oiva vaihtoehto. Toisaalta enemmän juokseville 1000-sarjan ansiona pk-kengäksi on sen ketteryys yhdistettynä hieman reilumpaan vaimennukseen, jolloin pk-kengän ominaisuudet eivät poikkea niin paljoa kevyemmistä kengistä.

Lähteet ja kuvat: Patrol/Asics

Kommentoi

Kommentit