JoonasAsics Gel Kayano 18 – Uskaliaita muutoksia

Jos Adidaksen Adizero Adiosta voi kutsua kisakenkien kuninkaalliseksi mm. maratonin huippuaikojen perusteella, voi Asicsin Gel Kayanoa sanoa vastaavasti titaaniksi vaimennettujen PK -kenkien joukossa. Kenkä on jo pitkään ollut kestosuosikki suomalaisten juoksijoiden joukossa ja kestomenestyjä sekä kotimaisissa että ulkomaisissa testeissä. Ja jos ensimerkkeihin on yhtään luottamista, ei tilanne tule muuttumaan ainakaan tänä vuonna. Gel-Kayanon uusin malli, Gel-Kayano 18, on täynnä mielenkiintoisia uudistuksia, joka oli varmasti yksi syy siihen, että se valittiin RunnersWorldissä kevään parhaaksi päivitykseksi. Asics on pelannut aina suhteellisen turvallista peliä GT -mallin kanssa, mikä ei todellakaan ole tilanne Kayanon kanssa. Kenkä on muuttunut, jopa dramaattisesti vuosien saatossa, mikä on jakanut mielipiteitä, mutta silti kenkä porskuttaa suosituimpien kenkien joukossa niin Suomessa kuin maailmallakin.

Jos saamme kengän testiin, voimme keskittyä enemmän uudistettujen ominaisuuksien toiminnallisuuteen, mutta tässä kuitenkin ensi nälkään hieman tietoa muutamasta uudistuksesta. Kenkä on edeltäjäänsä kevyempi, mikä on ilmeisesti myös suurin syy siihen, että kenkää on uudistettu, koska kenkien paino tai enemmänkin keveys tuntuu olevan pinnalla entistä enemmän. Miten tämä on sitten saavutettu ja mihin tämä vaikuttaa kengän ominaisuuksiin? Suurin muutos on ehdottomasti uusittu pronaatiotuki, joka on edeltäjäänsä kevyempi. Allaolevista kuvista voi hyvin huomata, on Gel-Kayano 18:sta tuki on myös edeltäjäänsä matalampi.

Asics_Gel_Kayano_17

Gel-Kayano 17

Gel_kayano_1

Gel-Kayano 18

Uusi pronaatiotuki, Dynamic Duomax, vaikuttaa ainakin kuvien perusteella edeltäjäänsä maltillisemmalta, mitä mielestäni tukee vielä se, että välipohjan päälle on lisätty SoLyte vaimennusosa, joka on ommeltu kiinni. Vaikuttaa siis siltä, että kenkään on haluttu entistä enemmän vaimennusta, minkä takia tuen määrää ja tiheyttä on vähennetty, jotta paino pysyy kurissa. Tämän lisäksi uskon, että vaimennuksen lisäämisen ja tuen vähentämisen kombinaatio tukee kengän stabiliteetin säilymistä. Liian vaimennettu kenkä liian voimakkaalla tuella kun saattaa kääntyä itseään vastaan ja aiheuttaa ongelmia. Asics Gel-Kayano 18:ssa on myös uusi kanta. Kanta on edeltäjäänsä pehmeämpi ja tuki on tällä kertaa kengän ulkopuolella eikä sisällä. Tämä uudistus vaikuttaa mielenkiintoiselta, koska tämä saattaa parantaa istuvuutta ja vähentää akillesjänteeseen kohdistuvaa painetta.

Nämä nyt olivat puhtaita ensihuomioita, mutta jos näistä pitää joitain johtopäätöksiä vetää, sanoisin, että Gel-Kayano 18 on askel kohti neutraalimpaa juoksukenkää. Dynaamisuus on päivän sana, mikä näkyy myös pronaatiotuen muodossa. Kevyempi ja matalampi tuki yhdistettynä entistä parempaan vaimennukseen käy ainakin itselleni järkeen. Gel-Kayano 18 voi siis toimia edeltäjiään paremmin myös päkiäastujilla. Viimeinen huomio on se, että markkinatutkimusten mukaan kaikkien muiden paitsi ylipronaatiotuettujen juoksukenkien myynti on kasvanut ja jokaisen valmistajan on ollut luonnollisesti pakko reagoida tähän. Siksi dynaamisuus ja luonnollisuus ovat termejä ja toisaalta myös konkreettisia käsitteitä, jotka on otettava jatkossa vakavasti huomioon, kun vanhoja, ylipronaatiotuettuja juoksukenkiä päivitetään.

Olisikin mielenkiintoista saada kenkä testiin, jotta voisimme nähdä osuiko arviomme kohdilleen.


Gel_kayano_18_11Asics_Kayano_18_6Asics_Gel_Kayano_18_1Asics_Gel_Kayano_18_2

 

Lähteet ja kuvat: Asics.fi, asicsamerica.com