JoonasAika tarttua härkää sarvista // ASA:n joulukalenteri alkaa!

Kuntoutuksen toinen vaihe on lähtynyt käyntiin enemmän kuin hyvin. Takana on kolme päivää fillarointia ja en voi sanoin kuvailla, miten mahtavalta tuntuu päästä hikoilemaan kunnolla aerobisen treenin parissa. Kunnon hikoilu ja hengästyminen on vaan niin siistiä ja fiilis aerobisen treenin jälkeen on niin energinen. Ja kiva nähdä Ambit 3 näyttämässä kunnon palautumisaikoja. Ruokahalukin on palannut normaalille tasolle, mikä on myös hyvä. Kunnosta en aio tässä vaiheessa sanoa sanaakaan, koska tärkeintä on keskittyä jalan kuntoutukseen.

joonas_fillari

Monipuolinen kuntoutus ja hyvin käyntiin lähtenyt lihaskuntoharjoittelu on jo antanut positiivisia tuloksia. Vasen jalka, joka on ollut tavallaan paussilla maaliskuusta lähtien alkaa elpyä ja on ollut ilo huomata kuinka paljon olen jo saanut siihen voimia takaisin. Tämä on näkynyt niin jalkatreeneissä kuin viime päivien fillaroinnissakin. Jalka tottelee paremmin kuin aiemmin ja leikkauksen ansiosta myös liikeradat ovat jo nyt laajemmat kuin ennen leikkausta. Esimerkiksi kyykky tuntuu pitkästä aikaa oikeasta mukavalta, kun molemmat kantapäät pysyvät tukevasta maassa. Omronin TENS on myös jeesannut lihasten hermotuksen kanssa.

Seuraavien viikkojen fokuksena on kasvattaa fillarointia ja vasemman jalan voimia jalkaterästä lantioon saakka. Nyt saan alkaa tehdä myös kunnon jalkatreenejä eli pääsen siis rimpuilemaan Redcordeissa riittämiin. Luvassa on keskivartotreenien lisäksi paljon yhden jalan kyykkyjä sekä lantion hallintaan keskittyviä harjoituksia. Tukilihaksisto pitää myös saada kondikseen, jotta kroppa jaksaa pitää oikean juoksuasennon yllä, kun juoksutreenit alkavat.  Fillarointi tuntuu jo nyt hyvältä, kiitos huolellisen kuntoutuksen. Paljon on kuitenkin tehtävää ennen kuin jalka kestää kunnolla esimerkiksi eksentriset harjoitukset. Siksi keskeinen fokus onkin juuri pohjelihasten vahvistamisessa, jotta jalka kestäisi päkiän kautta juoksemisen vuodenvaihteessa.

joonas_fillari_2

Aika on kulunut todella nopeasti ja ensimmäisiin juoksutesteihin on aikaa reilu kuukausi. Tämä siis, jos jalka kestää sen. Siksi keskitynkin nyt vain kropan saamiseksi kuntoon ja yritän olla ajattelematta juoksun aloittamista. Yksi asia kerrallaan niin hyvä tulee. Osana tätä mentaalipuolen treenaamista on se, että olen vähän alkanut hahmottelemaan ensi vuoden treenikalenteria. Ajatuksena on ollut juuri kuntoutuksen korostaminen myös ensi vuoden puolella eli kisakalenteri näyttää vielä täysin tyhjää ennen ensi syksyä. Joulukuussa varmistuu, pääsenkö Berliinin juoksemaan vain en ja jos se ei onnistu niin lähden sitten jonnekin muualle. Pääpaino on kuitenkin syksyssä, koska kevät on varattu kunnon ja kropan saamiseksi takaisin tasolle, missä olen vajaa vuosi sitten.

Ensi viikolla alkaa taas jo perinteeksi muodostunut ASA:n joulukalenteri, jossa on tänä vuonna palkintoja mm. Sultradelta, adidakselta, Patrolilta, Lorna Janelta, Footbalancelta ja 2XU:lta sekä monilta muilta. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa luonnollisesti maanantaiaamuna ja siitä sitten jatketaan arvontoja aina aattoon asti. Pysykää kuulolla.

Kommentoi

Kommentit