JoonasAdidas Supernova Sequence 4

Taantumasta huolimatta juoksukenkien myynti maailmalla jatkaa kasvuaan. Kasvu on voimakkainta varsinkin kevyemmissä ja neutraaleissa kengissä sekä minimilistisissa että barefoot kengissä. Sen sijaan ylipronaatiotuetet kengät eivät ole kasvaneet samassa suhteessa ja motion control kengät ovat jo laskeneet. Luonnollisimman juoksutekniikan tavoittelu ja turhien ohjaavien tekijöiden karsiminen ovat varmasti olleet merkittäviä tekijöitä, mutta merkitsevä tekijä on ollut ainakin nopean gallupin mukaan se, että motion control kengät eivät ole yksinkertaisesti kaikkien mukavimpia tai turvallisimpia jaloille. Niiden vahvasti ohjaavat, universaalit tuet, kun eivät ole suunniteltu juuri sinua varten. Siksi innostuinkin, kun kuulin tutulta Intersportin myyjältä, että Adidas on tuonut uuden Sequence mallin täksi syksyksi, missä ylipronaatiotuen pitäisi olla dynaamisempi kuin edeltäjissään. Tämä kuulosti liian hyvältä jättää testaamatta ja seuraavaksi siis arvosteluni, joka perustuu noin kolmen kuukauden testaamiseen.

Adidas Supernova Sequence 4:n koko on aika standardi Adidas kokoa, hieman kapeampi kuin esimerkiksi Nike, mutta sanoisin silti, että medium. Varvasboksi on Adidakselle tyypilliseen tapaa kapea, joka on ainakin itselleni plussaa, koska tykkään juosta hyvin istuvalla kengällä, enkä normaalisti jätä juuri ylimääräistä tilaa varpaille. Jalkaterän pitkittäiskaaren kohdalta (mid-foot) leveys on myös normaali eli medium -luokkaa. Sen sijaan kantapää on jotain normaalin ja kapean väliltä. Kantakappi on aika vahvasti pehmustetu, mikä takaa sen, että kantapää ei pääse liikkumaan, vaikka pitäisikin nauhoja hieman löysemmällä. Suurimmat ongelmat kengässä olivat ensituntumalta sen suuri korkeusero kannan ja päkiän välillä. Kanta on 30mm ja päkiä 17mm, mikä luo 13 millimetrin dropin, mikä kuulostaa aika suurelta erolta. Kenkä painaa noin 350 grammaa (US 10/EUR 44), mikä on suhteellisen paljon verrattuna muihin kenkiin, mitä käytän.

Ensimmäisistä lenkeistä lähtien minulla alkoi hahmottua kuva siitä, että kenkä ei ole suunniteltu ainakaan itselleni sopivaksi. Alla olevassa kuvassa näkyvä ylipronaatiotuki näyttää dynaamiselta, koska sekä sen alle että päälle on jätetty EVA -välipohjaa, minkä voisi kuvitella hieman keventävän tuen määrä, mutta ainakin itselleni tuki oli edelleen liian voimakas. Toinen ongelma muodostui kengän suhteellisen voimakkaasti kiilauksesta sekä isosta kantapäästä, koska kenkä alkoi pakottaa jalkaani voimakkaasti ulospäin ja iso kanta teki kengästä suhteellisen kömpelön. Toisaalta taas nämä niin sanotut ongelmat vahvistavat kuvaa, että kenkä onkin todellisuudessa motion control kenkä, tai ainakin lähellä sitä oleva. Ennen testausta ajattelin, että päkiällä juostessa kengän tukiominaisuudet eivät pääsisi häiritsemään niin paljoa, mutta näin jälkikäteen on helppo sanoa, että valitsen edelleen mielummin kevyemmän ja neutraalimman kengän myös peruskestävyysharjoitteluun. Jos olet hieman raskastekoisempi juoksija ja sinulla on ylipronaatiota ja kantaluusi kääntyy voimakkaasti sisäänpäin, voi tämä kenkä olla sinulle oikea kenkä. Ja varsinkin, jos astut kantapään kautta. Sillon kiilaus ja tuet eivät välttämättä haittaa niin paljoa ja kengässä on kuitenkin se hyvä puoli, että sen istuvuus on mitä erinomaisin. Aiemmin testaamani ylipronaatio- tai motion control kengät eivät missään nimessä ole istuneet näin hyvin.

Kengän pito oli todella hyvä sekä asfaltilla että hiekalla, taattua Adidas tasoa. Myös nauhoitus ja päällisen tukirakenteet olivat miellyttävät ja tikkauksetkin oli suunniteltu hyvin. Aiemmin mainitsemani ongelmat kengän kanssa vaikuttivat siihen, että kenkä ei rullannut mitenkään kehuttavasti. Vaikka Supernova Sequence 4 ei ollut kaikkein onnistunein kokeilu eikä kenkä ollut minulle sopiva, uskon kuitenkin, että kehityksessä on potentiaalia. Ilman kehitystä (ja satunnaisia epäonnistumisia) ei voida kehittyä. Ja se, että kenkä ei sovi minulle ei tarkoita, etteikö se sopisi muille. RunnersWorldin keskustelupalstalla on menossa mielenkiintoinen keskustelu puolesta ja vastaan, mikä antaa hyvän kuvaan siitä, miten erilaisia juoksijoita meillä on maailmassa ja miten erilaisia jalkoja heillä on.

Tärkeintä on kuitenkin se, että Adidas on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt aktiivisesti kehittämään mallistoa vastaamaan juoksijoiden tarpeita ja liittynyt näin muun muassa Niken, Mizunon, New Balancen sekä Sauconyn kanssa ainakin omasta mielestäni kehittyviin juoksubrändeihin. Luin tässä hiljattain, että nyt myös Asics on tulossa vauhdilla takaisin uuden 33 -malliston kautta. Hyvään suuntaan siis ollaan menossa ja toivottavasti seuraavaan Supernova Sequenceen saadaan vähän painoa karsittua ja tukea voisi ottaa aika rajustikin pois.